Vaasan kaupunki - Vasa stad

Palosaaren kirjaston aukiolo muuttuu vuoden alusta

Jaa

Palosaaren kirjasto on 1.1.2019 lähtien suljettuna lauantaisin. Muuten kirjaston aukioloajat säilyvät ennallaan.

Palvelupäällikkö Anna Pakka kertoo, että lauantain kiinniolo johtuu henkilöstön vähenemisestä eläköitymisen takia.

- Lauantaisin kirjastoon pääsee kuitenkin pääkirjastossa, Variskalla sekä Sundomin ja Vähänkyrön omatoimikirjastoissa ja myös kirjastoauto Rölli liikennöi lauantaisin, Pakka muistuttaa.

Rölli saa keväällä uusia pysäkkejä

Kirjastoauton aikataulu muuttuu keväällä, kun reitille tulee uusia pysäkkejä muutamien vähän käytettyjen tilalle.

- Merikaartolaiset saavat lisää kirjastoaikaa, sillä Rölli alkaa käydä torstai-iltaisin Merikaarron kirjaston edessä. Kirjastopalveluita tulee jatkossa myös Länsiniityn asuinalueelle, kun Rölli pysähtyy lauantaisin Nuotiopiirillä, Pakka kertoo.

Kirjastoauto Röllin aikataulu löytyy kirjaston kotisivuilta https://kirjasto.vaasa.fi/fi/library-page/kirjastoauto-r%C3%B6lli?refId=XZKkjS. Kevään aikataulu päivitetään sivuille joulukuun aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Palvelupäällikkö Anna Pakka
Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut
p. 040 182 4289
anna.pakka@vaasa.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Tekniska sektorns understöd skars ned på grund av sparkrav – djurskyddsservicen är fortfarande tryggad17.6.2019 10:00:00 EESTTiedote

På grund av sparkrav beviljar Vasa stad i år inget verksamhetsunderstöd till Katthuset i Vasa och Hundgården Kulkuri. Djurskyddsservicen är fortfarande ordnad i samarbete med Hundgården Kulkuri och för det betalas en separat ersättning till hundgården. De lokala frivilliga organisationerna gör ett värdefullt arbete och därför var beslutet om nedskärning inte lätt.

Teknisen toimialan avustuksista leikattiin säästösyistä – eläintensuojelupalvelut turvataan edelleen17.6.2019 10:00:00 EESTTiedote

Vaasan kaupunki ei tänä vuonna myönnä toiminta-avustusta Vaasan kissatalon ja Koiratarha Kulkurin toimintaan säästösyistä. Eläinsuojelupalvelut järjestetään edelleen yhteistyössä Koiratarha Kulkurin kanssa ja tästä maksetaan koiratarhalle erillistä korvausta. Paikalliset vapaaehtoisjärjestöt tekevät arvokasta työtä, eikä leikkauspäätös ollut helppo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme