Peeässäläiset yhteistyössä turvaamassa arjen ruokahuoltoa Pohjois-Savossa -Tulossa myös uusia take away -palveluja

Jaa

PeeÄssä sulkee omat ravintolat ja kahvilat ja keskittyy ruoan noutopalveluihin. Majoitus- ja ravitsemiskaupan henkilöstöä on työllistetty kaupan yksiköihin.

Koronavirusepidemia muokkaa Osuuskauppa PeeÄssän palvelutarjontaa. PeeÄssällä halutaan huolehtia oman henkilöstön hyvinvoinnista ja turvata asiakkaiden huoltovarmuus koko toimialueella Pohjois-Savossa. Jo epidemian ensimmäisen viikon aikana majoitus- ja ravitsemiskaupasta siirtyi kymmeniä työntekijöitä auttamaan kauppoihin. Tällä hetkellä vähittäiskaupan eri toimipaikoissa työskentelee jo yli 200 matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä liikennemyymälän ammattilaista.

- Haluamme kiittää henkilöstöämme upeasta yhteistyöstä ja joustavuudesta. Henkilöstömme on liikkunut yli toimialarajojen ja osaltaan turvannut huoltovarmuutta toimialueellamme. He työskentelevät haasteellisissa olosuhteissa kaiken tämän keskellä. Yhteishenkemme on edelleen vahvistunut. Tämä poikkeus aika korostaa myös osuuskaupan roolia maakunnassa entisestään, kiteyttää toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää.

- Tilanne on haastava ja ennennäkemätön meille kaikille. Pandemian kestoa ja vaikutuksia ei pystytä varmuudella ennustamaan ja muutoksia tehdäänkin aina tarpeen vaatiessa. Lisäperehdyttämistä kaupan tehtäviin tehdään jatkuvasti tilanteen eläessä. Toistaiseksi olemme pystyneet tarjoamaan kaikille korvaavaa työtä, sanoo henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen.

 

Uusia noutoruokapalveluita

- Ruoan nouto- ja kuljetuspalveluiden kysyntä on kasvanut runsaasti viime aikoina. Tällä viikolla avaamamme Amarillo popup -ruokarekka Kuopion Keilankannassa on otettu loistavasti vastaan. Asiakkaamme on toivoneet lisää uusia take away- eli noutopisteitä ja tähän pyyntöön tulemme vastaamaan. Uusia noutopalvelupisteitä avataan Kuopioon S-market Ykkösrastin ja Prisman pihaan. Ykkösrastilta saa erikokoisia sushilajitelmia kotiin vietäväksi. Prismalle puolestaan avataan, jo viime kesän Viinijuhlilta tuttu, PizzaBreikki -pizzavaunu, josta saa napolilaistyylisiä artesaanipizzoja. Prismalle avataan myös BBQ -vaunu ja lihasavustamo, jonka uskomme liharuoan ystävien ottavan ilolla vastaan. Tuotteiden valmistuksessa suositaan paikallisia valmistajia. Noutopisteet avataan viimeistään ensi viikon aikana, kertoo majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ville Puustinen.

- Haluamme toimia vastuullisesti ja kunnioittaa hallituksen eilisiä linjauksia ravintoloiden sulkemiseen liittyen. Ravintolatilojen sulkeminen asiakkailta ei olisi vielä pakollista, mutta ruoan noutomyyntiin keskittyminen on valtioneuvoston suositusten ja valmiuslain käyttöönottoasetusten hengen mukaista. Suljemme osan ravintoloistamme ja keskitymme noutopalveluihin. Kaikki auki jäävät ravintolamme ja ABC -liikennemyymälöiden ravintolat siirtyvät take away- eli noutoruoka -toimintaan lauantaista 28.3. alkaen, kertoo Puustinen.

PeeÄssän ravintoloista noutoruokaa myyvät, edellä mainittujen uusien noutopisteiden lisäksi, myös Hesburger Sokos, Amarillo Kuopio, Ehta Kuopio, Hesburger ja Rosso Express Ykkösrasti, Hesburger Prisma Kuopio. Lisäksi noutoruokaa saa kaikilta PeeÄssän ABC-liikennemyymälöistä Kuopiossa, Iisalmessa, Kiuruvedellä, Pyhäjärvellä, Siilinjärvellä ja Varkaudessa. ABC Mobiili -sovelluksella saa tilattua ruoat kätevästi mobiilisti noutopalveluna vaikka parkkiruutuun autoon liikennemyymälän eteen. Myös ruoan kotiinkuljetuspalvelut Foodora ja Wolt toimittavat ravintolaruokaa PeeÄssän ravintoloista.  

Koska tilanteet saattavat muuttua nopeastikin, toivomme asiakkaiden tarkistavan ravintoloiden aukiolotiedot raflaamo.fi-nettisivuilta.PeeÄssän hotelleissa Tahkolla, Puijonsarvessa ja Koljonvirrassa majoittuminen onnistuu normaalisti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme