PowerPark / Lillbacka Powerco Oy

PowerParkin huvikausi alkaa – hurja klassikkolaite uudistuu ja huvipuistopäivän valitseminen helpottuu

Jaa
Huvivaltio PowerPark avaa ovensa lauantaina 14.5. Huvikausi 2022 käynnistyy edellisistä vuosista poiketen jo toukokuussa. Lisäksi luvassa on myös tukku uutuuksia: Suosittu klassikkolaite Typhoon uudistuu, herkutteluvalikoimaan tulee lisäyksiä ja Huvivaltion ilme ja verkkosivut uudistuvat. Huvipuistopäivän ennakkovaraus jää käyttöön, mutta sen asiakasystävällisyyttä parannetaan.
Kuvassa näkyvä Booster PowerParkissa lukeutuu yhdeksi Suomen hurjimmista huvipuistolaitteista. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Kuvassa näkyvä Booster PowerParkissa lukeutuu yhdeksi Suomen hurjimmista huvipuistolaitteista. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.

Vuosina 2020 ja 2021 huvikausi päästiin käynnistämään Alahärmän PowerParkissa vasta kesäkuun alussa. Tänä vuonna palataan entiseen malliin ja huvipuiston portit avataan jo tulevana lauantaina. Toukokuussa PowerPark on auki lauantaisin sekä muutamina luokkaretkipäivinä. Lauantaista 4.6. alkaen huvipuisto on auki joka päivä.

”On hienoa päästä avaamaan huvipuisto innokkaille huvittelijoille aiemmin jo keväällä. Myös luokkaretket tekevät paluun Huvivaltioon. Tästä olemme innoissamme, koska pääsemme mahdollistamaan koululaisille parhaan mahdollisen päätöksen pitkälle kouluvuodelle”, sanoo PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma.

Huvipuistoon vaaditaan tänäkin vuonna ennakkoon tehty huvittelupäivän varaus. Uutuutena varauskalenteriin tulee päivän valitsemista helpottava 6 portainen mitta-asteikko, joka kuvaa jokaisen päivän kohdalla asiakasmäärän täyttymistä. Jatkossa asiakas voi siis halutessaan valita kalenterista vähemmän ruuhkaiselta näyttävän päivän.

Kiviluoma kertoo, että tällä pyritään tasoittamaan kaikista ruuhkaisimpia päiviä, jotta kaikki mahtuisivat puistoon ja kenenkään ei tarvitsisi pettyä portilla. ”Ennen varausjärjestelmän tuloa hurjimpina päivinä autojono saattoi kiemurrella kauas valtatielle asti, jolloin huvipuiston kapasiteetti on joutunut äärirajoille. Nyt kaikki ennakkoon päivän varanneet pääsevät varmasti sisään ja huvittelu on kaikille sujuvampaa.”

Kiviluoman mukaan vilkkailta päiviltä ei voida kuitenkaan täysin välttyä ja kuumimman sesongin aikaan jonottamiseen kannattaa varautua, sillä se on erottamaton osa vilkasta huvipuistokesää.

PowerParkin hurjapäiden suosima Typhoon-laite uudistuu ja aiemmin puolelta toiselle keinuvan laitteen uudeksi nimeksi tulee Typhoon 360. Laitetta ei saada käyttöön vielä avajaisiin, vaan se aukeaa myöhemmin alkukesästä, jolloin siitä on luvassa myös lisää tietoa. Muita uusia tuulia PowerParkin kesään tuo huvipuistoon saapuva smoothie-baariketju Jungle Juice Bar sekä Huvivaltion uusi ilme ja täysin uusitut verkkosivut.

”PowerPark ei ole pelkkä huvipuisto, joten huvivaltio-nimitys korostaa monipuolisuuttamme. Tällainen valtiotason vapaa-ajankeskus tarvitsee myös arvoisensa ilmeen ja verkkosivut, jotka palvelevat myös asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Haluammekin näiden toivottujen uudistusten myötä toivottaa kaikki tervetulleiksi PowerParkiin kesällä 2022”, kertoo Kiviluoma.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa näkyvä Booster PowerParkissa lukeutuu yhdeksi Suomen hurjimmista huvipuistolaitteista. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Kuvassa näkyvä Booster PowerParkissa lukeutuu yhdeksi Suomen hurjimmista huvipuistolaitteista. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Lataa
Huvivaltio PowerParkiin saavutaan kävellen Lapuan joen yli siltaa pitkin, josta aukaa näkymät koko huvipuistoon ja muihin aktiviteetteihin. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Huvivaltio PowerParkiin saavutaan kävellen Lapuan joen yli siltaa pitkin, josta aukaa näkymät koko huvipuistoon ja muihin aktiviteetteihin. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Lataa
PowerParkin maailmanpyörästä aukeaa näkymät Etelä-Pohjanmaan lakeuksien kansallismaisemiin. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
PowerParkin maailmanpyörästä aukeaa näkymät Etelä-Pohjanmaan lakeuksien kansallismaisemiin. Lähde: PowerPark. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

PowerPark / Lillbacka Powerco Oy
PowerPark / Lillbacka Powerco Oy
Puistotie 3
62300 Härmä

https://www.powerpark.fi/

Etelä-Pohjanmaan lakeuksien kansallismaisemien ympäröimä Huvivaltio PowerPark on Suomen suurin ja hämmästyttävin vapaa-ajankeskus, joka tarjoaa yli 160 hehtaarin täydeltä ikärajatonta riemua, vauhtia ja elämyksiä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta PowerPark / Lillbacka Powerco Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye