Presso-kahviloissa on tavattu tuoreen pullan äärellä jo 20 vuotta
9.10.2020 09:15:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

”Suomalaisille pullakahvien nauttiminen on tärkeää, se kuuluu vahvasti meidän perimäämme. Parasta on tietysti, kun kahvit saa nauttia yhdessä jonkun toisen kanssa. Prismojen ja kauppakeskusten yhteydessä sijaitsevissa Pressoissa kahvittelu ja toisten tapaaminen on tehty helpoksi, tullaanhan kauppaan joka tapauksessa arjen asioita hoitamaan”, ketjupäällikkö Janne Kulovuori SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta kertoo.
”Kahviloissamme on paljon kanta-asiakasporukoita, jotka saattavat kokoontua päivittäinkin Pressoon kahville. Kahvihetki Pressossa tarjoaa sosiaalisen ilonpilkahduksen päivään,” Kulovuori toteaa. ”Yhtä lailla Presso saattaa tuntemattomia yhteisen jutustelun äärelle. Vastapaistetulla pullalla on hyvä vaikutus.”
Vahvassa istuu myös suomalaisten mieltymys voisilmäpullaan, se on Pressojen myydyin tuote kahvin kaverina. Perinteisen herkun lisäksi tarjolla on muitakin suomalaiseen makuun sopivia tuotteita, kuten vastapaistettuja viinereitä, piirakoita ja useita vaihtoehtoja suolaisen nälkään tai välipalaksi. Tuoreudelle on laatutakuu ja uunit ovatkin kuumina koko kunkin kahvilan aukioloajan.
Juhlavuonna Presso-kahvilat haluavat levittää yhteisten pullakahvien ilosanomaa myös ympärilleen. ”Helsingissä esimerkiksi Itäkeskuksen Presso toimittaa tuoretta pullaa paikallisen vanhustentalon asukkaille nyt vietettävällä Vanhustenviikolla”, Kulovuori kertoo. ”Kukin Presso valitsee itse tavan, jolla juhlavuotta haluaa viettää. Yhteistä kaikille on kahviloissa jaettavat yllätykset sekä kahvintuoksuisia palkintoja sisältävät arpalipukkeet."
Lisätiedot:
Janne Kulovuori, ketjupäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, janne.kulovuori@sok.fi, puh. 050 388 4192
Presso
Kauppakeskusten ja Prismojen yhteydessä sijaitsevia Presso-kahviloita on Suomessa 23. Kahvilat haluavat vaalia kotoista kahvittelukulttuuria ja tarjota asiakkailleen kahvihetken viihtyisässä ympäristössä ja muiden seurassa. Pressot ovat osa S-ryhmän ravintolatarjontaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Kulovuori, ketjupäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, janne.kulovuori@sok.fi, puh. 050 388 4192
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Presso
Kauppakeskusten ja Prismojen yhteydessä sijaitsevia Presso-kahviloita on Suomessa 23. Kahvilat haluavat vaalia kotoista kahvittelukulttuuria ja tarjota asiakkailleen kahvihetken viihtyisässä ympäristössä ja muiden seurassa. Pressot ovat osa S-ryhmän ravintolatarjontaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


