Pro Markkinatalous ry: Ensimmäiset päätökset vaaliavustuksista tehty

Jaa
Yhdistyksen hallitus on päättänyt jakaa ensimmäiset vaaliavustukset eduskuntavaaleihin 2023. Yhdistys tukee 140 ehdokasta, jotka edustavat yhdeksää eri puoluetta tai valitsijayhdistystä. Yhteensä avustuksia myönnettiin 528 000 euroa.

Lisäksi yhdistys tukee seitsemää eri puoluetta ja niitä edustavia puolueyhdistyksiä yhteensä 762 000 eurolla.

Ehdokkaat voivat edelleen hakea tukea yhdistykseltä sen nettisivujen kautta. Yhdistys julkaisee nettisivuillaan kaikki avustusta saaneet ehdokkaat, puolueet ja puolueyhdistykset.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio:

- Toimiva markkinatalous ja yritysten hyvä toimintaympäristö ovat välttämätön edellytys talouden kasvulle. Talouskasvu, yritysten menestys ja vahva työllisyys rahoittavat niin sosiaaliturvan, tulonsiirrot kuin julkiset palvelut. Siksi olemme päättäneet tukea ehdokkaita ja puolueita, jotka kannattavat ja haluavat edistää uudistuvaa ja vastuullista markkinataloutta. Iloitsimme runsaasta hakemusten määrästä ja olemme pahoillamme, että voimme myöntää tukea vain rajatulle määrälle hakijoita.

Lisätietoja:

Yhdistyksen nettisivut: promarkkinatalous.fi ja yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio, tuomo.raasio(at)gmail.com, p. 0400 405 682

Pro Markkinatalous ry on kesäkuussa 2020 perustettu yhdistys, joka toiminnallaan edistää uudistuvaa ja vastuullista markkinataloutta. Yhdistys tukee vaaleissa markkinataloutta ymmärtäviä, sitä kannattavia ja edistäviä tahoja, jotka ovat sitoutuneet avoimeen ja demokraattiseen Suomeen. Yhdistys jakoi ensimmäiset vaaliavustuksensa aluevaalien yhteydessä. Tuolloin yhdistys tuki neljää puoluetta yhteensä 80 000 eurolla.

Tietoja julkaisijasta

Pro Markkinatalous



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pro Markkinatalous

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye