Psykoterapiaan pääsyssä näkyy eriarvoisuutta sosioekonomisen aseman mukaan

Sosioekonominen asema on yhteydessä masennus- ja ahdistuneisuushäiriöistä kärsivien kuntoutuspsykoterapiassa käyntiin. Tampereen yliopiston tutkimus osoitti myös, että sosioekonomiset erot määrittelevät terapian käyttöä vielä siinäkin vaiheessa, kun henkilö on lähellä työkyvyttömyyseläkkeen aloitusta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 18–64-vuotiaita, vuosina 2010–2015 masennuksen tai ahdistuneisuushäiriön vuoksi ensimmäisen kerran työkyvyttömyyseläkkeen saaneita henkilöitä sekä heille koko väestöstä kerättyä vertailuryhmää. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia sosioekonomisen aseman ja Kelan myöntämän kuntoutuspsykoterapian yhteyttä kahdessa väestöryhmässä yhdeksän vuoden tutkimusajanjaksolla.

Koulutus on merkittävä tekijä terapiaan pääsyssä

Kaiken kaikkiaan kuntoutuspsykoterapiaa saaneet olivat tutkimuksen mukaan ikäjakauman nuoremmasta päästä, korkeasti koulutettuja ja yleisimmin naisia. Opiskelijat saivat psykoterapiaa keskivertoa herkemmin, kun taas suorittavan työn tekijät keskivertoa heikommin molemmissa ryhmissä.

Korkeammalla tulotasolla oli jossain määrin yhteyttä psykoterapiassa käyntiin. Tutkijoiden mukaan tämä voi selittyä kuntoutuspsykoterapian omavastuuosuudella, joka on pienituloisille suhteessa merkittävämpi kuluerä.

Tulotasoa merkittävämpi yhteys psykoterapiaan pääsylle oli koulutuksella. Korkeakoulutettujen psykoterapiassa käynti on moninkertaista verrattuna peruskoulun käyneisiin, ja psykoterapian hyödyntäminen lisääntyy melko tasaisesti koulutuksen karttuessa.

Työttömien ja työkyvyttömyyttä lähestyvien terapiakäyttö vähäistä

Tutkijat olettivat, että sosioekonomiset erot kaventuisivat työkyvyttömyyseläkettä lähestyvien ryhmässä henkilöillä, joille järjestelmä tarjoaa asianmukaisia hoito- ja kuntoutusmuotoja ennen eläkkeen myöntöä. Tässä ryhmässä sosioekonomiset erot näyttäytyivät kuitenkin edelleen merkittävinä ja erityisesti työttömien terapiaan pääsy oli vähäistä.

– Työttömien joukossa voi olla henkilöitä, jotka ovat olleet masennuksen tai ahdistuneisuuden – ja mahdollisesti muiden oheissairauksien – vuoksi työkyvyttömiä jo pidempään, kertoo väitöskirjatutkija, erikoislääkäri Helena Leppänen.

– Eläköitymisen kynnyksellä heidän kohdallaan psykoterapiasta ei enää välttämättä saada toivottua hyötyä. Voi myös olla, että heillä ei ole psykoterapiaan voimavaroja tai taloudellista mahdollisuutta.
Matalan kynnyksen palvelut voisivat kaventaa eriarvoisuutta

Psykoterapia on näyttöön perustuvaa hoitoa masennus- ja ahdistuneisuushäiriöissä.

– Psykoterapian hyödyntämisen sosioekonomiselle eriarvoisuudelle on varmasti useita syitä. Kaikkinensa olisi tärkeää, että väylä psykoterapiaan aukeaisi samalla tavalla jokaiselle koulutuksesta, tulotasosta tai ammattiasemasta riippumatta, Leppänen toteaa.

Tutkijat pohtivat, että monimuotoisempi palveluntarjonta ja erityisesti matalamman kynnyksen palveluiden lisääminen saattaisivat vähentää eriarvoisuutta. Panostus potilasohjaukseen ja apuun palveluihin hakeutumisessa sekä psykoterapeutin etsimisessä voisivat myös olla hyödyksi eriarvoisuuden kaventamisessa.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Tilastokeskuksen, THL:n, Kelan ja Eläketurvakeskuksen rekisteritietoja. Tutkimus on julkaistu BMC Health Services Research -tiedejulkaisussa.

Tutkimusjulkaisu:

Leppänen et al., Socioeconomic factors and use of psychotherapy in common mental disorders predisposing to disability pension. BMC Health Services Research (2022) 22:983. https://doi.org/10.1186/s12913-022-08389-1