Puolukkamehu voi alentaa kohonnutta verenpainetta
10.12.2019 09:00:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Kohonnut verenpaine, verisuonten toimintahäiriöt ja niihin liittyvä matala-asteinen tulehdus koskettavat suurta osaa suomalaisista. Ravinnolla on lääkehoidon ohella keskeinen merkitys näiden sairauksien hallinnassa.
Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu, että runsaasti polyfenoleita sisältävät ruoat alentavat sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Puolukka, mustikka, karpalo ja mustaherukka ovat erinomaisia polyfenolien lähteitä.
ETM Anne Kivimäen väitöstutkimuksessa selvitettiin kylmäpuristetun puolukka-, karpalo- ja mustaherukkamehun vaikutuksia rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotat saivat mehuja 8–10 viikon ajan.
Laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. Enemmän polyfenoleita sisältänyt mehu paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle. Mehu ei estänyt eläinkannalle tyypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista.
Puolukkamehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimossa. Muilla marjamehuilla ei nähty yhtä selkeitä vaikutuksia.
Vaikutusten taustalla ovat luultavasti matala-asteisen tulehduksen väheneminen sekä mekanismit, jotka liittyvät verenpaineen säätelyn keskeiseen tekijään reniini-angiotensiinijärjestelmään ja paikallisesti verisuonia laajentavan typpioksidin saatavuuteen.
– Näiden kokeellisten tutkimusten perusteella voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla, ja joille suositellaan ravitsemus- ja elintapaohjeita, mutta ei vielä lääkehoitoa. Puolukkamehu ei korvaa lääkehoitoa, mutta se on hyvä ravitsemuksellinen lisä, Anne Kivimäki sanoo.
ETM Anne Kivimäki väittelee 13.12.2019 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Lingonberry juice, blood pressure, vascular function and inflammatory markers in experimental hypertension". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biomedicum I, luentosali 3, Haartmaninkatu 8, Helsinki. Vastaväittäjänä on professori Seppo Salminen Turun yliopistosta ja kustoksena professori Eero Mervaala. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot:
*********************************
Ystävällisin terveisin
Miia Soininen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
miia.soininen@helsinki.fi 050 478 2906
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme