Rajoitusten purku helpotti kunta-alan lomautustarvetta
16.6.2020 09:26:36 EEST | Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT | Tiedote
KT:n maaliskuussa ja huhtikuussa tekemien tiedustelujen mukaan arviolta joka kymmenes kunta-alalla työskentelevä oli näiden toimenpiteiden piirissä. Valtaosaan lomautuksista ja palkanmaksun keskeytyksistä oli syynä maan hallituksen rajoitusten aiheuttama töiden väheneminen.
Puolet lomauttavat tänä vuonna
KT:n kesäkuussa tekemän kolmannen selvityksen mukaan kuluvan vuoden lopulla tarvitaan yhä säästöjä kuntatalouden heikentyneen tilanteen takia. Yhteistoimintaneuvotteluja on käynyt tai käynnistämässä tänä vuonna reilu kaksi kolmasosaa (69 %) tiedusteluun vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä.
Usea kuntatyönantaja keskeytti loppukeväästä yt-neuvottelunsa tai lomautuksensa koronatilanteen helpottuessa. Toisaalta moni työnantaja on alkanut miettiä säästötoimia ja käydä tai suunnitella uusia yhteistoimintaneuvotteluja heikentyneen taloustilanteen vuoksi.
Lomautuksiin arvioi joutuvansa turvautumaan tänä vuonna yli puolet (52 %) ja palkanmaksun keskeytyksiin lähes joka kolmas (30 %) kaikista tiedusteluun vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä.
Lomautusten ja palkanmaksun keskeytysten piirissä olisi tämän hetken arvion mukaan tänä vuonna yhteensä lähes kahdeksan prosenttia eli 23 000 vastanneiden henkilöstöstä. Näistä valtaosa (82 %) on lomautuksia. Arvio koskee koko vuotta 2020. Se sisältää myös jo alkuvuodesta toteutuneet toimenpiteet.
Lomautuksia ja irtisanomisia koetetaan välttää muin keinoin
Lomautusten kohteeksi ovat joutuneet tai joutumassa lukumääräisesti eniten varhaiskasvatuksen, opetusalan sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan henkilöstöt. Säästötoimia on kuitenkin tehty tai suunnitteilla lähes kaikilla kunta-alan toimialoilla. Irtisanomisilta ei tänä vuonna kokonaan vältytä. Tuore arvio on noin 750 palkansaajaa.
Kuntatyönantajat ovat kuitenkin ryhtyneet aktiivisesti etsimään muita säästökeinoja välttääkseen lomautukset ja irtisanomiset. Tavallisimmat keinot ovat töiden uudelleenjärjestelyt ja toiminnan tehostaminen, vapaehtoinen palkaton vapaa sekä rekrytointiin liittyvät rajoitukset ja muut toimet.
Reilulla kolmasosalla (36 %) kunnista ja kuntayhtymistä on jo useammalle vuodelle ulottuva suunnitelma talouden tasapainottamisesta. Lisäksi 39 prosenttia suunnittelee sellaisen laatimista.
Epidemia rasittanut valmiiksi huonoa taloustilannetta
Kesäkuun pikatiedustelussa näkyy selvästi se, miten koronavirusepidemia on heikentänyt kunta-alan taloudellista tilannetta ehkä vuosiksi. Verotulot ovat vähentyneet ja kustannukset erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa kasvaneet.
Pelkistä koronatilanteesta johtuvista palvelutoiminnan keskeytyksistä arvioi joutuvansa lomauttamaan yli puolet (53 %) vastanneista. Huono taloudellinen tilanne oli nyt perusteena lähes joka neljännen (23 %) säästötoimille, kun edellisessä kyselyssä näin ilmoitti vain muutama prosentti vastaajista.
Huono taloudellinen tilanne yhdessä koronasta johtuvista palvelutoiminnan keskeytyksistä olisi syynä neljäsosaan (24 %) lomautuksista.
Hallituksen tukipaketti ja uusi palkkaratkaisu helpottavat tilannetta
Kuntasektorilla vallitsee suuri epävarmuus tulevaisuuden näkymistä. Hallituksen 1,4 miljardin euron tukipaketti tuo kunnille odotettua, mutta väliaikaista helpotusta. Mittavien toimien tarve talouden tasapainottamiseksi tukipaketista huolimatta on kuntasektorilla edelleen suuri.
Vastaajat tuntuvat enimmäkseen olevan tyytyväisiä uuteen, yleisen linjan mukaiseen kunta-alan palkkaratkaisuun, vaikka pitävätkin sitä kalliina. Se takaa työrauhan, joka tuo kaivattua vakautta ja ennustettavuutta tulevaan.
Kesäkuun alussa tehtyyn kyselyyn vastasi 203 kuntaa ja kuntayhtymää. Niiden palveluksessa on 285 800 ihmistä eli 68 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä.
Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300
Johtava työmarkkinatutkija Anne Hotti, puh. 050 527 1092
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300
Johtava työmarkkinatutkija Anne Hotti, puh. 050 527 1092
Tietoja julkaisijasta
KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä sekä valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa että kolmikantayhteistyössä. KT neuvottelee ja sopii kunnallista henkilöstöä koskevat valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset. Sopimusneuvottelujen ohella KT:n tärkeimpiin tehtäviin kuuluu työelämän laadun, tuloksellisuuden ja yhteistoiminnan kehittäminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Sote-henkilöstön kielitaidon arviointiin tarvitaan kansallinen työkalu24.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kielitaitovaatimuksia ollaan täsmentämässä sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemin lainsäädäntömuutoksin. KT korostaa, että täsmennykset eivät saa aiheuttaa kohtuutonta taakkaa työnantajille.
Hyvinvointialueet ovat lisänneet sote-alan harjoittelupaikkoja – reuna-alueille on vaikea saada harjoittelijoita18.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Sote-alan harjoittelupaikkoja on saatavilla monin paikoin liian vähän tai ne jakautuvat epätasaisesti. Osa paikoista jää myös käyttämättä, selviää KT:n hyvinvointialueille tekemästä kyselystä. Työnantajat tarvitsevat järjestämiseen lisää resursseja sekä koordinointiin valtakunnallisia ratkaisuja.
Kunta- ja hyvinvointialan määräaikaisuudet ovat hyvin perusteltuja15.6.2026 09:02:47 EEST | Tiedote
Määräaikaisuuksien yleisin peruste on edelleen sijaisuus. Kunnissa ja hyvinvointialueilla määräaikaisen henkilöstön tarvetta lisäävät lakiin kirjatut kelpoisuusehdot ja henkilöstömitoitukset.
EMBARGO 12.6. klo 10.05: Työnantajat: Drooniuhkatilanteisiin oli tärkeää saada valtakunnallinen suositus12.6.2026 09:19:04 EEST | Tiedote
EMBARGO 12.6. klo 10.05: Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantainen työryhmä sai valmiiksi suositukset työpaikoille drooniuhkatilanteiden varalta. Lähtökohtana on, että viranomaisohjeita noudatetaan. Suositukset perustuvat tämänhetkiseen uhkakuva-arvioon, ja niitä päivitetään tarvittaessa. EK, KT ja Suomen Yrittäjät pitävät ratkaisua vastuullisena.
Valtakunnallisesti tulisi määritellä, mitkä ovat kriittisiä aloja drooniuhan aikana21.5.2026 12:36:57 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT edellyttää, että kriittiset alat määritellään drooniuhkien mahdollisesti yleistyessä. Kriittiset alat tulisi määritellä valtakunnallisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
