Helsingin yliopisto

Rautakuution kultaamisella oli yllättävät seuraukset

Jaa

Tuoreessa tutkimuksessa paljastui, että kun nanokokoisen rautakuution koristelee kullalla, saadaan nanohiukkasista nykyistä enemmän irti.

Yhdistämällä rauta- (Fe) ja kulta- (Au) nanohiukkasia voidaan yksivaiheisella valmistusmenetelmällä saada aikaan monimutkainen mutta ennakoitava rakenne.
Yhdistämällä rauta- (Fe) ja kulta- (Au) nanohiukkasia voidaan yksivaiheisella valmistusmenetelmällä saada aikaan monimutkainen mutta ennakoitava rakenne.

Yksi nanoteknologian isoimmista haasteista on hallita yksittäisten nanohiukkasten muotoa, kokoa ja rakennetta. Fyysisillä menetelmillä pystytään tuottamaan homogeenisia nanohiukkasia, joiden pinta on puhdas. Mahdollisuudet säädellä hiukkasen muotoa ja tarkkaa rakennetta tällä keinoin ovat kuitenkin niukat.

Helsingin yliopiston ja Okinawan tiede- ja teknologiainstituutin (OIST) yhdessä tekemä tuore tutkimus osoitti, että yhdistämällä rauta- (Fe) ja kulta- (Au) nanohiukkasia voidaan yksivaiheisella valmistusmenetelmällä saada aikaan ennennäkemättömän monimutkainen mutta ennakoitava rakenne. Professori Flyura Djurabekova Helsingin yliopistosta ja professori Mukhles Sowwan OISTista onnistuivat selittämään kasvumekanismin yksityiskohtaisella ja monivaiheisella mallilla, jonka he loivat käyttämällä laskennallista mallinnuskehystä.

Mallissa kineettisten ja termodynaamisten vaikutusten yhdistelmä selittää, kuinka sulautetut kultakerrokset muodostuvat ja löytävät paikkansa rautakuution pinnalla ikään kuin kultaisena koristeena. Tulosten avulla on mahdollista suunnitella erilaisia nanohiukkasten yhdistelmiin perustuvia sovelluksia. Tulokset julkaistiin tänä keväänä arvostetussa avoimessa julkaisussa Advanced Science.

“Kun luonto yllättää meidät odottamattoman kauniilla kuviolla, meidän täytyy tunnistaa ilmiö ja selittää se. Kun teemme näin yhteistyötä luonnon kanssa, on se valmis opettamaan meitä”, Djurabekovan tutkimusryhmässä työskentelevä tutkijatohtori Junlei Zhao kuvailee.

Nykyään voidaan nano-kokoluokan ilmiöitä tutkia hyvinkin tarkasti käyttämällä tehokkaita laskennallisia ohjelmistoja ja nykyaikaisia ​​supertietokoneita. Laskentakyvystä hyötyy niin perustutkimus kuin sovellukset, joilla ratkotaan monenlaisia haasteita.

Site‐Specific Wetting of Iron Nanocubes by Gold Atoms in Gas‐Phase Synthesis. Jerome Vernieres, Stephan Steinhauer, Junlei Zhao, Panagiotis Grammatikopoulos, Riccardo Ferrando, Kai Nordlund, Flyura Djurabekova, Mukhles Sowwan. Advanced Science, 02 May 2019

Lue lisää

Nanoparticles can grow in cubic shape

Tutkimusryhmän sivut: Materials for Accelerator Technology

Kysy lisää

Professori Flyura Djurabekova, Helsingin yliopisto, flyura.djurabekova@helsinki.fi, +358 504480924

Twitter: @FlyuraD

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johanna Pellinen
viestintäpäällikkö
Puh. 043 8245 394
johanna.p.pellinen@helsinki.fi
Twitter: @JohannaPellinen

Kuvat

Yhdistämällä rauta- (Fe) ja kulta- (Au) nanohiukkasia voidaan yksivaiheisella valmistusmenetelmällä saada aikaan monimutkainen mutta ennakoitava rakenne.
Yhdistämällä rauta- (Fe) ja kulta- (Au) nanohiukkasia voidaan yksivaiheisella valmistusmenetelmällä saada aikaan monimutkainen mutta ennakoitava rakenne.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme