Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf

Rengasratsia: Huono rengas on yleinen mutta huonosti tunnettu riskitekijä tien päällä

Jaa

Oikeaa ja helposti ymmärrettävää rengastietoa tarvitaan edelleen, sillä suomalaiset ajavat kohtuullisen hyvillä renkailla, mutta huomioivat renkaiden turvallisuusriskit huonosti. Rengasriskeissä korostuu muutenkin onnettomuuksille altis nuorten kuljettajien ryhmä.

Viime viikolla järjestetty Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin Rengasratsia-rengasturvallisuuskampanja tuli tarpeeseen, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

”Jouduimme jättämään tänä vuonna tien päällä tehtävät mittaukset koronaviruksen vuoksi väliin, mutta yleisön ja median kiinnostus tiedotuskampanjaamme kohtaan osoitti selvästi, että oikealle ja helposti ymmärrettävälle rengastiedolle on tarvetta”, Nuora näkee.

Havaintoa tukevat Autonrengasliiton kesällä 2020 valmistuneen kuluttajakyselyn tulokset. YouGov -tutkimuslaitoksen tekemä kysely tavoitti 1026 suomalaista, jotka vastaavat taloutensa auton käytöstä. Kyselyn lähtöotos ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan. 

Vesiliirto on nuorille kuljettajille mysteeri

Syksyn saapuessa on ilahduttavaa, että peräti 87 prosenttia vastaajista tunnistaa vesiliirtoriskin ja huonojen renkaiden välisen yhteyden. Samalla lukemat kätkevät kuitenkin taakseen huolestuttavan havainnon. Kun 55 – 74-vuotiaista autoilijoista vesiliirtoriskin tunnistaa 95 prosenttia eli käytännössä jokainen, 18-34-vuotiaiden kuljettajien ryhmässä vastaava luku on vain 70 prosenttia.

”Mitä nuorempi kuljettaja on, sitä huonommin hän mieltää vesiliirron vaaran huonoilla renkailla. Käytännössä kolmasosa onnettomuusaltteimmasta ikäryhmästä ei tunnista riskiä, ja se osuus on liian suuri”, Nuora sanoo.

Nuorten eli 15–24-vuotiaiden kuljettajien kuolemanriski tieliikenteessä on Liikenneturvan mukaan kolminkertainen muuhun väestöön verrattuna. Ikäryhmän kuolemaan johtaneista onnettomuuksista lähes puolet (40%) johtuu erilaisista tieltä suistumisista.

”Ajokäytös, asenne ja vesiliirtoon johtavat rengaspuutteet kulkevat käsi kädessä. Tuhannen taalan kysymys onkin se, miten liikenneturvallisuustyössä oppisimme tavoittamaan nuoret kuljettajat aiempaa paremmin. Se on koko Suomen yhteinen haaste.” 

Moni ajaisi sakkorenkaitakin liukkaammilla

Kun Rengasratsia-rengasturvallisuuskampanja alkoi vuonna 1997, suomalaiset ajoivat keskimäärin huomattavasti huonokuntoisemmilla renkailla kuin nykypäivänä. 

”Tuo kehitys on todella iloinen asia. Samalla lukujen taakse kuitenkin kätkeytyy karuna tosiasiana se, että suomalaiset autoilijat tuntevat renkaansa ja huomioivat rengaspuutteiden aiheuttamat riskitkin melko huonosti”, Nuora tiivistää.

Autonrengasliiton kuluttajatutkimuksessa kävi ilmi, että selvästi yli puolet (60%) tarkastaa uriensa syvyyden vain renkaiden kausivaihdon yhteydessä. Vaikka saman tutkimuksen mukaan 36 prosenttia vastaajista tuntee renkaiden ”sakkorajat”, joka kolmas autoilija uskoo kesärenkaan lain vaatiman urasyvyyden minimin olevan vain 1.0 – 1,4 mm.

”Osuus on huima, sillä yleinen turvasuositus urasyvyydeksi sadekelille on 4 mm, jota matalammat urat eivät enää ohjaa vettä renkaan ja asvaltin välistä tehokkaasti pois. Silti moni olisi valmis ajamaan nykyistä 1,6 mm sakkorajaakin huonommilla renkailla.”

Uusimaa ajaa uusimmilla renkailla

Hyvät renkaat ovat kuitenkin halpa henkivakuutus. Onnettomuustutkintalautakunnan mukaan erilaiset renkaisiin liittyvät puutteet, kuten kuluneisuus ja ajokeliin sopimattomuus, ovat myötävaikuttaneet vuosittain keskimäärin 28 kuolemaan johtaneen onnettomuuden syntyyn.

Tämä osuu yhteen kuluttajatutkimuksen kanssa. Kaikista vastaajista puolet ilmoitti ajaneensa renkaansa aivan loppuun ennen uusien ostamista. Vastauksissa korostuu nuorten kuljettajien ryhmä, joista renkaansa sakkorajalle ilmoittaa ajavansa kaksi kolmesta vastaajasta (66%).

”Se on turhaa säästämistä, jolla voi lopulta olla todella kova hinta. Rengas on kuitenkin ainoa tekijä, joka pitää auton kiinni tiessä, tai sitten ei pidä.”

Uusimmilla renkailla ajetaan Helsingissä ja Uudellamaalla. Siellä 57 prosenttia vastaajista hankkii hyvissä ajoin uudet renkaat kuluneiden tilalle.

”Selittäviä tekijöitä on luultavasti työsuhdeautoilun suuri osuus, keskimääräistä parempi palkkataso sekä talousalueella vallitseva runsas rengaspalveluiden tarjonta.” 

INFO

Rengasratsia

Rengasratsia on Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin yhteinen rengasturvallisuuskampanja. Se on pidetty joka syksy vuodesta 1997 lähtien.

Tapahtumaviikolla on seurattu usealla eri paikkakunnalla henkilö- ja pakettiautojen renkaiden kuntoa ja jaettu samalla autoilijoille tietoa renkaiden vaikutuksesta ajoturvallisuuteen.

Tänä vuonna kuntotutkimukset on päätettiin Covid-19-pandemian vuoksi jättää väliin. Rengastutkimukset korvattiin tiedotuksella.

Tiedotesarjassamme on julkaistu viisi rengasturvallisuutta käsittelevää tiedotetta: 

  • Rengasratsia tulee taas – korona vaihtoi rengastarkastukset valistukseen (Autonrengasliitto ja poliisi, ennakkotiedote viikko 36)
  • Syvät urat renkaassa vievät varmimmin perille (Autonrengasliitto, viikko 37)
  • Hyvätkään renkaat eivät auta, jos vauhtia on liikaa (Liikenneturva, viikko 37)
  • Kierrätys antaa renkaalle uuden elämän (Suomen Rengaskierrätys Oy, viikko 37)
  • Yhteenveto Rengasratsiasta (viikko 38)

Viestimme

Renkaat ovat yleinen henkilö- ja pakettiautojen riskitekijä tieliikenneonnettomuuksissa. Toivommekin, että autoilija muistaa: 

  • turvasuosituksen kesärenkaiden urasyvyydeksi sadekelillä olevan vähintään 4 mm 
  • varustaa autonsa ajokeliin sopivilla renkailla 
  • tarkistaa autonsa rengaspaineet vähintään kerran kuukaudessa 
  • etteivät hyvätkään renkaat auta, jos kuljettaja ottaa riskejä 
  • palauttaa vanhat renkaasi veloituksetta kierrätykseen ja pitää näin huolta yhteisesta ympäristöstämme

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Autonrengasliitto ry
Jarmo Nuora
Hallituksen puheenjohtaja
+358 40 557 5690
www.autonrengasliitto.fi

Liikenneturva
Tutkimusjohtaja
Juha Valtonen
020 7282 310
juha.valtonen@liikenneturva.fi

Poliisi
Heikki Ihalainen
Poliisitarkastaja / Poliisihallitus
029 5481756
heikki.ihalainen@poliisi.fi

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Eteläranta 10 - Södra kajen 10
00130 HELSINKI - HELSINGFORS

020 595 5000http://www.autonrengasliitto.fi

Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 250 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme