Reuna Publishing House

REUNA julkaisee helsinginjuutalaisen Jack Kotschackin tarinan suomeksi

Jaa
Jack Salomon Kotschack (1915 Helsinki – 1988 Cannes) taisteli Suomen armeijassa talvi- ja jatkosodissa. Vuonna 1944 hän siirtyi Ruotsiin – mutta oliko hän rintamakarkuri vai pakeniko hän natseja? Edes ystävät eivät tienneet yksityiskohtia. Nyt Jackin poika, toimittaja Jan Kotschack, on selvittänyt isänsä salaisuudet.

Jack Salomon oli lahjakas, urheilullinen nuorukainen, joka opiskeli 1930-luvulla Englannissa ja sen jälkeen Svenska handelshögskolanissa. Hän oli tenniksen Suomen parhaimmistoa, mutta 1939 hänet erotettiin Westendin tenniskerhosta antisemitistisistä syistä.

Mannerheim nimitti Jack S. Kotschackin yhteyshenkilöksi saksalaisille taka-ajatuksenaan, että natsit joutuisivat hoitamaan kaikki asiansa Suomeen juutalaisen kautta. Arkistoissa on kuvia Jackista juhlimassa saksalaisten seurueessa, mutta jotain tapahtui: kesäkuussa 1944 Jack saapuu soutuveneellä Luleån satamaan ja kertoo paenneensa sotaa.

1960-luvulla kaikki Ruotsissa tiesivät Kotschackin nimen: hän johti Radio Nordia, Tukholman saaristosta käsin toimivaa merirosvoradiota. Jan Kotschack on kirjoittanut isästään myös kirjan Stick i väg, Jack! (2009), joka kertoo Radio Nordin toiminnasta.

Salomons hemligheter on kertomus Suomesta ja Ruotsista 1930-luvun lopulta 1950-luvun alkuun, juutalaisuudesta sekä Ruotsin tiedustelusta, joka piti hämärissä olosuhteissa Ruotsiin tullutta suomalaispakolaista silmällä.

Kirja ilmestyy suomeksi keväällä 2022. Kirjan suomentaa tietokirjailija ja kääntäjä Sanna Lönnfors, joka tutki sisällissodan aikaisia tapahtumia Suomen etelärannikolla kirjaansa Pyhtää sisällissodassa (Reuna 2020) varten. Hänen heinäkuussa Kymi Libri -kirjamessuilla julkaistava kirjansa Israelin auringon palasia pureutuu puolestaan juutalaisuuteen.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kustantaja Tarja Tornaeus, tarja.tornaeus@reunalla.fi, puh. 0500 610 762
Kustannustoimittaja Toini Lehto, toini@reunalla.fi
Äänikirjojen tuottaja Jarkko Ryynänen, jarkko@reunalla.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Reuna Publishing House
Reuna Publishing House
Myllykoskentie 17
46800 Myllykoski

info@reunakirja.fihttps://www.reunakirja.fi

Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye