Reuna Publishing House

Reuna-kustantamon osakeanti jatkuu

Jaa
Haluatko olla mukana tekemässä suomalaista kulttuurihistoriaa ja tukemassa kirja-alan elpymistä? Reunan osakkaana pääset muutoksen etujoukkoihin. Kirjailijoiden johtama kustantamo lähtee vuonna 2023 kansainvälisille markkinoille.
Reunan osakkeen numero 00 omistaja ja ilmapiirijohtaja - kirjakauppakissa Nappi.
Reunan osakkeen numero 00 omistaja ja ilmapiirijohtaja - kirjakauppakissa Nappi.

Reuna Publishing House Oy merkittiin kaupparekisteriin 19.10.2021 ja toiminta alkoi 1.1.2022. Olemme siis pian vuoden ikäisiä! Tänä vuonna on julkaistu 26 kirjaa, joista antologian Taiteella tukea Ukrainaan tekijänpalkkiot, yli 2 000 euroa, lahjoitettiin Pelastakaa lapset ry:n keräykseen Ukrainan hyväksi. Jatkoimme myös Joulukalenteri-kirjasarjaa, jossa kirjailijat luovuttavat palkkionsa hyväntekeväisyyteen, tänä vuonna Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen.

Molemmissa em. kampanjoissa osakkaat saivat mahdollisuuden osallistua omalla kirjoituksellaan kirjojen sisältöön. Parhaillaan on käynnissä kirjoitusten kerääminen seuraavaan Joulukalenteriin teemalla Joulupukki urheilee. Nämä esimerkit kertovat Reunan arvoista, yhteisöllisyydestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Sitoutumisesta uuden kustantamon kehittämiseen kertoo toimitusjohtaja Olli Sarpon muutto kesällä 2023 Myllykoskelle ja hänen ostamansa talon muuttaminen kulttuurikeskus Villa Kirjavaksi, johon tulee myös residenssitoimintaa.

Ensi kevään kustannusohjelmassa on 18 teosta ja syksyksi on luvassa parikymmentä uutuutta: romaaneja, runoja, lasten- ja nuortenkirjoja sekä runsas kattaus tietokirjoja. Kuuntelemme erityisesti osakkaiden toivomuksia ja ehdotuksia uusiksi julkaisuiksi. Seuraavan kauden tuotekatalogi toimitetaan aina ensimmäisenä osakkaille.

Ostamalla kannattajaosakkeen saat tietoa tapahtumista ja kursseista, ja kesällä 2023 osakkaat ovat Kymi Libri -kirjamessujen vip-vieraita. Varastoinventaarion yhteydessä kaksi kertaa vuodessa voit valita maksuttomia kirjoja Reunan backlist-valikoimasta. Osakkaat voivat halutessaan liittyä myös koelukijoiden rinkiin antamaan arvioita käsikirjoituksista ja toimia kirjoituskilpailujen tuomaristossa. Valokuvaajia, piirtäjiä ja graafikoita etsitään ensisijaisesti Reuna-yhteisöstä.

Kannattajaosakkeen hinta on 1000 €. Perustaja- ja kannattajaosakkeita on nyt myyty 44 kpl ja kannattajaosakkeita on myynnissä vielä! Toimitusjohtaja Olli Sarpo vastaa mielellään kysymyksiin, puh. 040 9010 411. Voit kysyä lisää myös muilta hallituksen jäseniltä Johanna Hasu, Tarja Jussila, Jukka Sakki ja varajäsen Tarja Tornaeus, sähköposti etunimi.sukunimi@reunakirja.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Reunan osakkeen numero 00 omistaja ja ilmapiirijohtaja - kirjakauppakissa Nappi.
Reunan osakkeen numero 00 omistaja ja ilmapiirijohtaja - kirjakauppakissa Nappi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reuna Publishing House
Reuna Publishing House
Myllykoskentie 17
46800 Myllykoski

info@reunakirja.fihttps://www.reunakirja.fi

Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye