Riihimäen vankilassa keskeytetään toiminta koronatilanteen takia

Riihimäen vankilan toimintojen keskeytys on tarpeen laitosturvallisuuden ja terveysturvallisuuden takaamiseksi. Rajoitustoimilla vähennetään merkittävästi vankien keskinäisiä kontakteja laitoksen sisällä, kunnes seulontatestauksilla on selvitetty, kuinka moni henkilö on mahdollisesti saanut koronavirustartunnan.
Jatkotartunnan vuoksi on mahdollista, että koronaviruksen leviäminen on laajempaa, joten Riihimäen vankilassa järjestetään laaja seulontatestaus sekä vangeille että henkilöstölle.
Koko henkilöstö testataan mahdollisimman laajasti perjantaina 6.8. yhteistyössä kaupungin ja Mehiläisen kanssa. Massaseulonnalla saadaan tietoa laitoksen kokonaistilanteesta ja myös muut mahdolliset tartuntaketjut saadaan kiinni. Riihimäen vankien seulontakoronanäytteen otot järjestetään 9.-10. elokuuta ja toisen kerran 16.-17.8.
Kaikissa vankiloissa on tehty valmiussuunnitelmat koronaepidemian varalle.
Rikosseuraamuslaitoksen valmiusryhmä seuraa koronaviruksen tartuntatilannetta aktiivisesti. Tarvittaessa yksiköissä varaudutaan uusiin toimenpiteisiin. Tapaamisten ja poistumislupien rajoittaminen ja keskeyttäminen sekä toimintojen rajoitukset koskevat tällä hetkellä useita vankiloita eri puolilla Suomea.
Lisätietoja:
valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmi
vaihde p. 029 56 8850
anssi.vuosalmi(at)om.fi
Riihimäen vankilan johtaja Susanna Schugk-Laulumaa
p. 029 568 1314
susanna.schugk-laulumaa(at)om.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOpastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Reform av brottspåföljdssektorns utbildningssystem påverkar studerande som börjar nästa år17.12.2025 10:36:04 EET | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten förnyar utbildningssystemet som ett led i organisationsreformen. Förändringarna syns i studierna redan nästa läsår. Studier flyttas över till nätet och tidigare erfarenhet tillgodoräknas.
Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistuksella on vaikutuksia ensi vuonna aloittavien opiskelijoiden opintoihin17.12.2025 10:36:04 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos uudistaa koulutusjärjestelmäänsä osana organisaatiouudistusta. Muutokset näkyvät jo ensi lukuvuoden opinnoissa. Opintoja siirretään verkkoon ja aiempi kokemus huomioidaan opintoja hyväksilukemalla.
Uleåborgs nya fängelse invigdes3.12.2025 13:15:34 EET | Pressmeddelande
I Uleåborg firades invigningen av det nya fängelset. Fängelset tas i reguljär drift i januari 2026. Tillsammans med huvudpolisstationen och tingsrättens rättssal bildar fängelset ett unikt säkerhetscentrum där myndigheterna medverkar på en och samma tomt.
Oulun uusi vankila vihittiin käyttöön3.12.2025 13:15:34 EET | Tiedote
Oulussa vietettiin uuden vankilan vihkiäisiä. Vankila otetaan varsinaiseen käyttöön tammikuussa 2026. Vankila muodostaa yhdessä pääpoliisiaseman ja käräjäoikeuden istuntosalin kanssa ainutlaatuisen turvallisuuskeskittymän, jossa viranomaiset toimivat samalla tontilla.
Verksamhetsstället i Åbo vid samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar till Finlandsdisken på statens ämbetshus i Åbo3.12.2025 08:03:28 EET | Pressmeddelande
Åbofilialen till samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar den 15 december 2025. Den nya adressen är Kulturgränden 1. Lokalerna finns på statens ämbetshus i Åbo. Den nya adressen är både besöksadress och postadress.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
