Rikosseuraamusalan tutkinnon opiskelu alkaa uudistetulla sisällöllä
2.9.2022 08:00:00 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote

Rikosseuraamusalan tutkintokoulutuksen kokonaiskesto on noin 16 kuukautta, josta 10 kuukautta tapahtuu työtehtävissä vankiloissa. Vanhan pirstaleisemman mallin sijaan koulutuksessa vuorottelevat kaksi teoria- ja kaksi työssäoppimisjaksoa. Työssäoppimisesta valtaosa on ollut aiemminkin opiskelijalle palkallista, mutta jatkossa palkka maksetaan koko harjoitteluajalta.
Uudella jaksotuksella yhdistetään harjoittelua entistä tiiviimmin teoriajaksojen mukaisiin turvallisuuden ja uusintarikollisuuteen vaikuttamisen teemoihin. Ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle siirrytään aiempaa intensiivisemmän teoriajakson jälkeen.
− Pidempi teoria-aloitus parantaa opiskelijan perusvalmiuksia ennen työssäoppimisjaksoa. Uudessa opetussuunnitelmassa molemmat työssäoppimisjaksot suoritetaan lisäksi samassa vankilassa, mikä auttaa yksikön työyhteisöön integroitumisessa, RSKK:n yksikönpäällikkö Hannu Kiehelä kertoo.
Teoriasisältöjen muutokset perustuvat Euroopan neuvoston ministerikomitean ajantasaisiin suosituksiin rikosseuraamusalan koulutuksen sisällöistä. Opinnot painottuvat turvallisuus- ja valvontatehtäviin, vartijan työssä välttämättömiin käytännön taitoihin, vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon juridiikkaan, virkamiesoikeudellisiin kysymyksiin, rangaistusajan suunnitteluun, vankituntemukseen ja kuntouttaviin menetelmiin.
Uudessa opetussuunnitelmassa pyritään huomioimaan aiempaa paremmin opiskelijan jo hankkima, näyttöihin perustuva osaaminen sekä lisäämään valinnaisuutta ja opiskelun monimuotoisuutta.
− Merkittävä osa teoriajaksoilla tapahtuvasta koulutuksesta vaatii edelleen läsnäolon, mutta itsenäinen opiskelu lisääntyy ja verkko-opintoja on enemmän erityisesti toisella teoriajaksolla, Kiehelä sanoo.
Lisää aloituspaikkoja koulutukseen
Rikosseuraamusalan tutkinto-opiskelijoiden ryhmäkokoa kasvatettiin jo viime syksynä vastaamaan vankiloiden viime vuosina kasvaneeseen työvoimapulaan. Jatkossa tarpeeseen vastataan myös koulutuksen kahdella vuosittaisella aloituskerralla. Parhaillaan on käynnissä Rikosseuraamuslaitoksen sisäinen haku vankiloissa määräaikaisissa työsuhteissa ilman tutkintokoulutusta työskentelevälle valvontahenkilöstölle. Seuraava kaikille avoin hakuaika RSKK:n tutkintokoulutukseen on tammikuussa 2023.
Lisätietoja:
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, yksikönpäällikkö Hannu Kiehelä, hannu.kiehela@om.fi, puh. 0500 687 923.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus (RSKK), yksikönpäällikkö Hannu Kiehelä, hannu.kiehela@om.fi, puh. 0500 687 923.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOpastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
SM-tävlingarna för narkotikahundar inom myndigheterna arrangeras i Kuopio23.9.2026 11:50:21 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten arrangerar den 29 september till den 1 oktober SM-tävlingarna för narkotikahundar i Kuopio. Under tävlingarna gör hundekipage från olika myndigheter upp om den nationella mästartiteln. Allmänheten och mediernas representanter är varmt välkomna att följa tävlingarna.
Virkahuumekoirien SM-kilpailut järjestetään Kuopiossa23.9.2026 11:50:21 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos järjestää Kuopiossa 29.9.–1.10. virkahuumekoirien SM-kilpailut, joissa eri viranomaisorganisaatioiden koirat ohjaajineen kilpailevat valtakunnallisen mestaruuden saavuttamisesta. Yleisö ja median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan kilpailuja.
Organisationsreformen framskrider – samarbetsförhandlingar inleds22.9.2026 14:47:52 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten inleder samarbetsförhandlingar som är ett led i den pågående organisationsreformen. Under förhandlingarna behandlas reformens konsekvenser för personalen. Samarbetsförhandlingarna är inte förenade med några mål om personalminskningar.
Organisaatiouudistus etenee – yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät22.9.2026 14:47:52 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos käynnistää virastoa koskevat yhteistoimintaneuvottelut osana meneillään olevaa organisaatiouudistusta. Neuvotteluissa käsitellään uudistuksen henkilöstövaikutuksia. Yhteistoimintaneuvotteluihin ei liity henkilöstön vähennystavoitteita.
Kuopiobaserade återvinningsbutiken Rihma utsedd till Årets plats för samhällstjänstgöring26.8.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Återvinningsbutiken Rihma har tilldelats det nationella hedersomnämnandet Årets plats för samhällstjänstgöring, som Brottspåföljdsmyndigheten för första gången delar ut. Bakom utmärkelsen ligger ett långsiktigt arbete som plats där man kan få fullgöra samhällstjänst och ett respektfullt och jämlikt bemötande av personer som utför samhällstjänst.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
