Rikosseuraamuslaitos aloittaa virtuaalitodellisuusavusteisen vankien kuntoutuksen arjen tilanteiden harjoitteluun

Aikaisemmin käytössä on ollut muun muassa Tampereen yliopiston ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toteuttamia VR-ohjelmia.Ohjelmia käytetään tällä hetkellä Hämeenlinnan, Jyväskylän ja Oulun vankiloissa. Tampereen yliopiston luoma Virtuaalimetsä on ollut käytössä vankilan psykologin ohjaamissa istunnoissa. Ohjelmaa on käytetty avuksi rentoutukseen ja mielialan säätelyyn.
HUS:n laatimia ahdistuksenhallinnan virtuaalitodellisuusohjelmia on puolestaan voitu hyödyntää niiden vankien kanssa, joilla on esimerkiksi julkisten paikkojen pelkoa tai paniikkihäiriötyyppistä oireilua. Palaute vangeilta ja työtä ohjanneelta henkilökunnalta on ollut positiivista. Ohjelmia on toivottu lisää.
Kokeilussa virtuaalitodellisuuden avulla voidaan harjoitella arjen tilanteita
Uusin yhteistyö VR-kuntoutuksen osalta aloitetaan Virtual Dawn -yrityksen kanssa. Yrityksen ohjelmat mahdollistavat arkisten tilanteiden harjoittelun, joista on hyötyä vangin vapauduttua. Virtuaalisesti voidaan harjoitella esimerkiksi pelottavia tilanteita, viranomaisasiointia, palautteen vastaanottamista ja työhaastattelua. Ohjelmia testataan Jyväskylän vankilassa ja vangeilta kerätään systemaattisesti palautetta ohjelmien testikäytöstä.
-Pilotti on tarkoitus toteuttaa muun muassa uudella nuorten aikuisten osastolla sekä mahdollisesti osana vankilan työpajan kuntouttavaa työtoimintaa, kertoo psykologi Laura Jernberg, joka ohjaa Jyväskylän vankilassa pilottia.
Myös vankiloissa ja oikeuspsykiatrissa hoitolaitoksissa on ollut VR-kuntoutusta jo muutamia vuosia, ja niihin liittyen on tehty tieteellistä tutkimusta esimerkiksi Alankomaissa.
-Rikosseuraamuslaitoksessa VR-kuntoutus on toiminut hyvin muun kuntouttavan työn tukena. Näkisin, että tällaiset menetelmät tulevat tulevaisuudessa lisääntymään niin psykiatriassa, psykologiassa kuin erilaisissa terapioissa ja hoitomuodoissa sekä koulutuksellisissa tarkoituksissa, toteaa erityisasiantuntija Pia Puolakka.
Lisätietoja:
Pia Puolakka, erityisasiantuntija, tiimivastaava, TURVA-tiimi, pia.puolakka@om.fi
Laura Jernberg, psykologi, Jyväskylän vankila, laura.jernberg@om.fi
Virtual Dawn Oy, https://virtual-dawn.com/
Tilburgin yliopiston tutkimus virtuaalitodellisuuden käytöstä englanniksi (tilburguniversity.edu), https://research.tilburguniversity.edu/en/publications/virtual-reality-aggression-prevention-therapy-vrapt-versus-waitin
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Lintulahdenkatu 5
00530 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Rikosseuraamuslaitos saa lisää vankipaikkoja ja henkilöstöä30.4.2025 16:09:21 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitokselle on myönnetty 30.4. julkaistussa kehyspäätöksessä lisämäärärahaa vankipaikkojen lisäämiseksi ja niitä vastaavan henkilöstötarpeen kattamiseen. Oikeusministeriön laskelman mukaan vankipaikkoja saadaan lisää arvioilta noin 400.
Strejk kan föranleda begränsningar i verksamheten vid fängelserna i Vanda och Tavastehus den 15 och 16 april 202514.4.2025 20:13:06 EEST | Pressmeddelande
Fackliga organisationer som representerar fängelsepersonalen har varslat om arbetsnedläggelse, dvs. strejk, i fängelserna i Vanda och Tavastehus den 15 och 16 april. Strejkvarslen har ett samband med förhandlingar om statens tjänstekollektivavtal. Blir strejken av blir är man nödtvungen att begränsa verksamheten i de berörda fängelserna.
Lakon takia Vantaan ja Hämeenlinnan vankiloiden toimintaan saattaa tulla rajoituksia 15.-16.4.202514.4.2025 20:13:06 EEST | Tiedote
Vankiloiden henkilökuntaa edustavat ammattijärjestöt ovat ilmoittaneet järjestävänsä työnseisauksen (lakon) 15.–16.4. Vantaan ja Hämeenlinnan vankiloissa. Lakko liittyy valtion virkaehtosopimusneuvotteluihin. Jos työnseisaus toteutuu, vankiloiden toimintaa joudutaan rajoittamaan.
Riihimäen vankilan vartijoiden irtisanomiset kumottu hallinto-oikeudessa4.4.2025 14:10:44 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos tutustuu hallinto-oikeuden päätöksiin ja perusteluihin ja päättää sen jälkeen valittamisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Invigning av nytt fängelse i Vaala25.3.2025 13:38:08 EET | Pressmeddelande
Invigningen av det nya fängelset i Vaala firades. Nybygget kommer dock att vara klart att tas i drift under våren. Det nya fängelset blir ett slutet fängelse med 100 platser för manliga fångar. Vaala fängelse kommer att ta över verksamheten i Pelso fängelse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme