Ruotsalais-suomalainen tutkimus kehitti rokotteen ykköstyypin diabetesta vastaan
7.5.2020 08:09:11 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tutkimus

Arviolta 50 000 suomalaista ja 50 000 ruotsalaista sairastaa ykköstyypin diabetesta (nuoruusiän diabetes). Taudin syntymekanismeja ei tarkalleen tunneta. Taudin puhkeamiseen tiedetään liittyvän sekä geneettisiä tekijöitä että ympäristötekijöitä.
Yksi taudin puhkeamiseen liittyvistä syistä voi liittyä hyvin yleisesti esiintyviin enteroviruksien aiheuttamiin infektioihin. Enteroviruksien alaryhmään Coxsackie B -viruksiin kuuluvat kuusi kantaa ovat yleisiä flunssan aiheuttajia. CVB-virukset voivat kuitenkin myös aiheuttaa vakavampia infektioita, joiden seurauksena potilas voi sairastua esimerkiksi sydänlihastulehdukseen ja aivokalvontulehdukseen.
Tutkijat esittävät, että CVB-virusten aiheuttamilla infektioilla on osuus ykköstyypin diabeteksen kehittymiseen. Mahdollista on, että infektio laukaisee elimistössä autoimmuunihyökkäyksen, joka kohdistuu haimassa oleviin, insuliinia tuottaviin beetasoluihin.
Epidemiologisissa tutkimuksissa on seurattu useiden vuosien ajan verikokein lapsia, joilla on geneettisen riski sairastua ykköstyypin diabetekseen. Ne osoittavat, että CVB-infektiot voivat olla patogeeninen tekijä. Yhteyttä infektioiden ja diabeteksen kehittymisen välillä ei kuitenkaan ole vielä varmasti todistettu.
Rokote suojaisi enterovirusinfektiolta
Karoliinisen instituutin, Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkijat ovat nyt valmistaneet rokotteen, joka suojaa kaikilta kuudelta tunnetulta CVB-viruskannalta. Rokotteessa käytetyt diabetekseen liittyvät Coxsackie B -virusten alatyypit tunnistettiin jo aiemmin Vactech Oy:n tutkimuksissa. Tutkijat ovat testanneet rokotetta eläinkokein. Niissä osoitettiin, että rokote suojaa CVB-virustartunnan saaneita hiiriä sairastumasta ykköstyypin diabetekseen.
Rokotetta on testattu myös reesusapinoilla, joilla on hyvin samanlainen genetiikka kuin ihmisillä. Näillä eläimillä rokote toimi hyvin ja aiheutti vasta-aineita CVB-viruksille. Tulokset viittaavat siihen, että rokote voisi suojata virukselta. Amerikkalainen lääkeyhtiö on aloittamassa rokotteen kliiniset tutkimukset ihmisillä.
Olettaen, että rokote on turvallinen, se voisi suojata myös lapsia, joilla on geneettinen riski sairastua ykköstyypin diabetekseen.
”Toiveemme on, että rokote osoittautuu tehokkaiksi CVB-infektioihin ja että sitä voidaan antaa lapsille”, sanoo ykköstyypin diabeteksen professori Malin Flodström-Tullberg Karoliinisen instituutin lääketieteelliseltä laitokselta. Hän on tutkimuksen vastaava tekijä.
”Olisi fantastista, jos voisimme ehkäistä ykköstyypin diabeteksen tapaukset, joita epäilemme coxsackieviruksen aiheuttamiksi. Vielä on mahdotonta sanoa, miten paljon rokote ehkäisisi tapauksia. Samalla rokote antaisi suojan myös sydänlihastulehduksia vastaan”, Flodström-Tullberg sanoo.
Tutkijat kirjoittavat, että jos rokotuksen jälkeen vähenee ykköstyypin diabetesta sairastavien lasten määrä tai kenellekään ei kehity tautia, se vahvistaa CVB:n olevan laukaiseva ympäristötekijä.
”Tutkimuksessa mukana olevat tahot ovat tehneet jo pitkään hedelmällistä yhteistyötä enterovirusten infektiomekanismien ymmärtämiseksi ja infektioiden vähentämiseksi sekä rokotteiden että antiviraalimolekyylien avulla”, solu- ja molekyylibiologian dosentti Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Linkki tutkimukseen Science Advances -julkaisuun: https://advances.sciencemag.org/content/6/19/eaaz2433
Lisätietoja:
Varpu Marjomäki, Jyväskylän yliopisto, varpu.s.marjomaki, +358 40 563 4422
Tiedottaja Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, +358 50 581 8351
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
https://www.jyu.fi/science/fi
Twitter: jyscience
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
