Suomen Omakotiliitto ry

Rusko on Suomen pientalomyönteisin kunta

Jaa

Omakotiliitto selvitti toista kertaa yhdessä sidosryhmiensä Hirsitaloteollisuuden ja Pientaloteollisuuden kanssa Suomen pientalomyönteisintä kuntaa. Selvitys kartoitti, mikä kunta Suomessa asukkaiden, rakentajien ja talo-toimittajien mielestä on erityisesti asumisen ja rakentamisen kannalta pientaloasukkaalle myönteisin paikka elää, asua ja rakentaa. Rusko palkittiin pientalomyönteisimpänä kuntana Oma Koti -messuilla lauantaina 14.4.2018 Helsingissä. Kunta saa kiitosta erityisesti rakennuslupien ja -määräyksien osalta.

Ruskolaiset kokevat, että kunnan rakennusvalvonnasta saa hyviä neuvoja ja että rakennus- ja muiden lupien hakeminen on sujuvaa ja nopeaa. Lisäksi kuntalaiset kokevat, että omaa asuinkuntaa markkinoidaan vetovoimaisena asuinpaikkana, kunnassa kaavoitetaan riittävästi omakotitontteja ja niiden sijaintia palveluiden lähellä pidetään hyvänä.

Toisaalta ruskolaiset, kuten kansalaiset yleensä Suomessa, ovat tyytymättömiä sähkön siirtomaksuihin. Lisäksi kehitettävää löytyy Ruskon kunnan infrasta: kuntalaiset haluavat tiestön ja eritysesti kevyenliikenteen väylien kunnon ja ylläpidon parantamista. Samoin laajakaistayhteyksien toimivuutta ja hinnoittelua tulisi pientaloasukkaille parantaa.

Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors iloitsee, että ”pitkäjänteisestä yhteistyöstä Ruskon kunnan ja paikallisten omakotiyhdistysten – Ruskon Omakotiyhdistyksen, Santalankulman Omakotiyhdistyksen ja Vahdon Omakotiyhdistyksen – kanssa hyötyvät kaikki: niin asukkaat, yritykset, ympäristö kuin kuntakin erityisesti kehittyvinä palveluina.”

Ruskon kunnanjohtaja Harri Hiitiö: ”Kuntalaisten arkeen ja elinympäristöön liittyvillä ratkaisuilla ja käytännön toimilla kunta haluaa varmistaa ruskolaisille parhaat mahdolliset puitteet turvalliseen, viihtyisään ja virikkeelliseen ympäristöön. Ruskon kaunis luonto- ja maaseutumiljöö kivenheiton päässä Turusta ovat asukkaiden voimavara ja alueellinen vetovoimatekijä.

Ruskolla elinvoimaiset paikallisyhteisöt ja hyvinvoivat kuntalaiset toimivat sosiaalisena pääomana. Uudenlaiset digitaaliset palveluympäristöt muodostavat monimuotoisia kohtaamispaikkoja, joissa kuntalaiset voivat löytää, rakentaa ja muokata omaa elämäntyyliään sekä luoda niihin liittyviä palveluita. Lähitulevaisuuden muutosvauhti tulee olemaan huima. Tulevaisuuden Rusko on avoin, vuorovaikutuksellinen ja ketterä kuntalaisten elinvoimaa ja hyvinvointia palveleva monikanavainen verkosto-organisaatio. Parhaillaan rakennamme muun muassa asiakasprosessia, jonka nimenä on ”Positiivinen kokemus rakentamisesta Ruskolla”.

Kiitän Suomen Omakotiliittoa, Hirsitaloteollisuutta ja Pientaloteollisuutta saamastamme huomiosta. Tunnustus osoittaa omalta osaltaan, että olemme kuntalaisten elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden kehittämisessä oikealla tiellä.”

Ruskon Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Torikka toteaa, että ”Ruskoa on pitkään kehitetty päämäärätietoisesti ja pitkäjänteisesti pientaloasumista suosivaksi. Rusko on myös hyödyntänyt sijaintinsa Turun naapurissa erinomaisesti ja saanut todella hyvän maineen seudulla omakotiasumista suunnittelevien, varsinkin lapsiperheiden keskuudessa. Palaute Ruskon kunnan asukkailta ja rakentamista suunnittelevilta on ollut todella hyvää. Kunnan omakotiyhdistykset ovat pyrkineet aktiivisesti vaikuttamaan tähän myönteiseen kehitykseen.” 

Pientaloteollisuuden johtaja Kimmo Rautiainen muistuttaa, että ”pientalorakentaminen painottuu muun asuntorakentamisen lailla kasvukeskuksiin ja niiden lähikuntiin. Asumista on viime vuosina alettu arvottamaan laajempana kokonaisuutena, eli lähipalveluiden ja hyvän sijainnin merkitys on kasvanut.”

On nähtävissä, että Suomen parantunut talouskehitys ja työllisyystilanne ovat selkeästi rohkaisemassa perheitä panostamaan asumiseen. Kaikki merkit viittaavat siihen, että omakotiasumisen suosio ei Suomessa ole laskenut – talouden realiteetit eivät vain muutamaan vuoteen ole antaneet muuttaa haavetta todeksi. Toivottavasti myös kasvukeskusten kaavoituksessa huomioidaan nykyaikaisen omakotirakentamisen tarpeet”, korostaa Hirsitaloteollisuuden asiamies Seppo Romppainen.

Valtakunnallisesti kiitos kohdistuu kunnan viestintään, kritiikki asumismenoihin jatkuu vahvana

Vuonna 2018 kyselyyn pientalomyönteisimmästä kunnasta osallistui yli 2700 asukasta, rakentajaa ja talotoimittajaa ympäri Suomea. Tänäkin vuonna kuudesta lohkosta (kunnan päätöksenteon asukaslähtöisyys, kunnan viestintä ja tiedottaminen, kaavoitus ja tonttipolitiikka, kunnallistekniikka, rakennusluvat ja -määräykset sekä kunnalliset asumismenot) tyytyväisyys kohdistui kunnan viestintään ja tiedottamiseen: kuntaa markkinoidaan vetovoimaisena asuinpaikkana. Kritiikki kohdistuu jälleen asumismenoihin: kuntalaiset tuovat jatkuvasti esiin erityisesti sähkön siirtomaksujen ja kiinteistöverojen kohtuuttomuuden. Myös vesimaksujen kalleus tulee voimakkaasti esille selvityksestä. Lisäksi kehityskohteeksi nousee useimmiten myös teiden ja kevyenliikenteenvälien kunto, liikenneinfrasta tulee pitää parempaa huolta.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen kannustaa: ”Kuntien ja päättäjien tulee rohkeasti rakentaa vuorovaikutusta asukkaiden ja omakotiyhdistysten kanssa. Yhdessä voidaan ratkoa hankaliakin asumiskustannuksiin vaikuttavia ongelmia ja rakentaa omasta kotikunnasta myönteisempi paikka asua ja elää.”

Lisätietoja:
Suomen Omakotiliitto ry
puh. 09 680 3710
www.omakotiliitto.fi

puheenjohtaja Ari Rehnfors
puh. 050 324 1214
ari.rehnfors@omakotiliitto.fi

toiminnanjohtaja Kaija Savolainen
puh. 040 514 8784
kaija.savolainen@omakotiliitto.fi

edunvalvonta- ja viestintäpäällikkö Olli-Pekka Laine
puh. 041 461 7116
olli-pekka.laine@omakotiliitto.fi

Ruskon kunta
www.rusko.fi
kunnanjohtaja Harri Hiitiö
puh. 044 4333 520
harri.hiitio@rusko.fi

Ruskon Omakotiyhdistys
http://ruskonpky.fi/
puheenjohtaja Seppo Torikka
puh. 044 975 0804

Hirsitaloteollisuus ry
www.hirsikoti.fi
asiamies Seppo Romppainen
puh: 050 376 5901
info@hirsikoti.fi

Pientaloteollisuus PTT ry
www.pientaloteollisuus.fi
johtaja Kimmo Rautiainen
puh. 0400 381 444
kimmo.rautiainen@rakennusteollisuus.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Omakotiliitto ry
Suomen Omakotiliitto ry
Asemapäällikönkatu 12 B
00520 Helsinki

09 680 3710http://www.omakotiliitto.fi

Suomen Omakotiliitto on maamme pientaloasukkaiden ja vapaa-ajan asunnon omistajien valtakunnallinen edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Omakotiliittoon kuuluu 250 vapaaehtoisvoimin toimivaa omakotiyhdistystä ja vapaa-ajan asukkaiden yhdistystä, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on 74 000 jäsentä. Omakotiliitto on maamme 1,1 miljoonan pienkiinteistön omistajien ja 2,7 miljoonan asukkaan asialla. Lisäksi liitto ajaa maamme lähes 500 000 vapaa-ajan asunnon omistajien etua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme