S-market Palokan mittava myymäläuudistus on valmistunut – myös S-market Korpilahdella, Muuramessa, Vaajalassa ja Äänekoskella toteutettiin miljööuudistukset kevään aikana
10.6.2020 09:55:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

S-marketien valtakunnallinen konseptiuudistus etenee vauhdilla ja myymälöitä uudistetaan uuden konseptin mukaisiksi. Hedelmä- ja vihannesosastot, Ruokatorit, leipomotuotteet ja panimojuomat nousevat myymälöissä nykyistä merkittävämpään rooliin. Visuaalinen ilme raikastuu merkittävästi ja myymäläkalusteita päivitetään. Tämän vuoden aikana Keskimaa uudistaa ennätysmäärän S-marketeja, joista viiden S-marketin avajaisia päästään viettämään tulevana viikonloppuna 11.−14.6.2020.
S-market Palokan myymälä uudistettiin kokonaisvaltaisesti
S-market Palokassa on toteutettu huhti−kesäkuun aikana kokonaisvaltainen uudistus, jossa kaikki myymäläkalusteet on vaihdettu ja koko myymälän värimaailma kylttejä ja teippauksia myöten on päivitetty uuden S-market konseptin mukaiseksi.
– Muutos uuteen ilmeeseen on ollut todella odotettu. Muun muassa kaikki kylmäkalusteemme vaihdettiin energiatehokkaammiksi, joista lähes kaikki ovat ovellisia. Kassaosastomme puolestaan muuttui siten, että neljän tavallisen kassan sijaan meillä on kolme tavallista kassaa ja kolme pikakassaa. Pikakassoille asiakkaat pystyvät maksamaan vaivattomasti pienempiä ostoksia, jolloin tavalliset kassat palvelevat entistä jouhevammin isompia ostoksia tekeviä asiakkaita, iloitsee S-market Palokan marketpäällikkö Petri Kuikka.
Palokan S-marketissa myymäläremonttia on tehty myös yöaikaan, jotta häiriöt asiakkaille olisivat mahdollisimman vähäisiä. Myymäläremontin ohella myös henkilökunnan taukotila on kokenut uudistuksen.
– Remontoimme myös henkilökunnan taukohuoneen lattiasta kattoon. Tila on nyt äänieristetympi ja viihtyisämpi uusine maisematapetteineen. Ergonomiset, sähköisesti korkeussäädettävät kassapöydät ovat myös odotettu uudistus kassatyöhön. Henkilökuntamme on tehnyt valtavan hienon työn uudistuksen eteen. Esimerkiksi tuotehyllyjen siirtoihin olimme varanneet neljä viikkoa yövuorolaisia, mutta urakka sujuikin kahdessa viikossa, Kuikka kiittelee.
Asiakkailla oli mahdollisuus vaikuttaa valikoimiin paikallisesti
Muissa uudistetuissa S-marketeissa uusi ilme toteutuu erityisesti raikkaana visuaalisena uudistuksena. Suurimmat muutokset näkyvät erityisesti hedelmä- ja vihannesosaston sekä leipäosaston modernissa kalustuksessa ja houkuttelevissa esillepanoissa, myös juomaosastojen kalustus on uudistettu tyylikkääksi. S-market Vaajalan ja Muuramen palvelukonseptiin kuuluvat Ruokatorit ovat kokeneet muutoksen entistä lämminhenkisemmiksi ja modernimmaksi kokonaisuudeksi. Ruokatorin valikoimaa on täydennetty Vaajalassa muun muassa Itsudemon susheilla, Muuramessa isompi palvelutiski antaa mahdollisuudet laajempaan valikoimaan.
− Myymälöiden yleisilmeet ovat raikastuneet uudistuksien myötä merkittävästi. Uudistuksien aikana olemme aktiivisesti keränneet asiakkaiden toiveita valikoimien suhteen ja niitä on huomioitu S-marketien valikoimien päivityksien yhteydessä. Ajankohtaiset ja paikallisesti toivotut tuotteet on nyt nostettu entistä tärkeämpään rooliin, Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen summaa.
Uudistuneiden myymälöiden avajaisia vietetään tulevana viikonloppuna avajaistarjousten merkeissä.
Mistä on kysymys – S-marketien konseptiuudistus
- S-ryhmällä on Suomessa 440 S-marketia, jotka uudistetaan parin vuoden sisällä.
- Myymälämiljööt muuttuvat väljemmiksi, valoisammiksi ja modernimmaksi.
- Valikoimia räätälöidään mahdollisimman hyvin paikallista kysyntää vastaavaksi.
- Osassa myymälöissä tehdään myymälän perusparannusta ja kunnostusta muun muassa energiatehokkuuteen liittyen.
- Edellisen kerran ketjun ilmettä on virkistetty kymmenisen vuotta sitten.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Petri Kuikka, S-market Palokan marketpäällikkö, 010 767 4516, petri.kuikka@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Jarno Minkkinen, S-market ryhmäpäällikkö, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Mikko Lehtinen, S-market ryhmäpäällikkö, 0107673032, mikko.lehtinen@sok.fi
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Neuvoloista palvelutaloihin – Keskimaan 130 000 euron Ilo auttaa -lahjoitus toi viihtyisyyttä 99 yksikköön30.10.2026 09:20:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus on tuonut konkreettista iloa terveys- ja hoivayksiköiden potilasarkeen eri puolilla Keski-Suomea. Yhteensä 130 000 euron lahjoitus on käytetty potilas- ja asiakasviihtyvyyden parantamiseen ikäihmisten palveluissa, vammaispalveluyksiköissä, neuvoloissa, nuorisokodeissa, perhekeskuksissa sekä terveysasemilla ja sairaaloissa. Hankinnat tehtiin henkilöstön toiveiden pohjalta yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa.
Prisman ja Sokoksen verkkokauppatilaukset noudettavissa maksutta Saleista ja S-marketeista ympäri Keski-Suomea28.10.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on ottanut käyttöön uuden noutopalvelun, jonka kautta käyttötavaraa tarjoavista Prisma.fi- ja Sokos.fi-verkkokaupoista tilatut tuotteet voi noutaa maksutta Keskimaan Saleista ja S-marketeista. Palvelu laajentaa kotimaisten verkkokauppojen valikoimien saatavuutta eri puolilla Keski-Suomea.
Keskimaan liikevaihto kasvoi haastavassa markkinatilanteessa15.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-syyskuun liikevaihto oli 609,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 5,1 prosenttia. Kasvua tukivat erityisesti liikennekaupan kasvu sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan myynnin kehitys. Kilpailu marketkaupassa jatkui kireänä.
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
