S-ryhmä tuplaa ruoan verkkokauppaverkostonsa tänä vuonna

S-ryhmä laajentaa ruoan verkkokauppaverkostoa kertaheitolla alkuvuodesta, kun mukaan tulee parikymmentä uutta Prismaa eri puolilta Suomea. Laajenemisvauhti jatkuu koko vuoden.
– Aiomme tuplata tämän vuoden aikana verkkokauppaverkostomme myymälät. Tämän vuoden lopussa meillä on noin 70 myymälää mukana. Tavoitteenamme on jatkaa Suomen johtavana ruokakauppiaana verkossa. Kasvupotentiaalia on, kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.
– Ruoan verkkokaupan verkosto laajenee kaupungit ja Prismat edellä, mutta mukaan tulee myös pienempien paikkakuntien S-marketteja paikallisen tilanteen ja kysynnän mukaan, digitaalisten palveluiden päällikkö Matti Torniainen S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.
Ruoan verkkokauppapalvelu on avattu vastikään muun muassa Riihimäellä, Joensuussa, Kuopiossa, Kotkassa ja Oulun Limingantullissa. Jatkossa palvelua tarjoavat myös Iisalmen, Seinäjoen, Kokkolan, Vaasan, Pietarsaaren ja Ylivieskan Prismat. Pääkaupunkiseudulla Prisman kotiinkuljetukset laajenevat kattavasti kevään aikana. Kaikkiin pääkaupunkiseudun Prismoihin pyritään tuomaan ruoan verkkokauppatilausten noutopiste tämän vuoden aikana.
Ruoan verkkokaupan myynti pyörii Suomessa arviolta reilussa 100 miljoonassa, mikä on noin 0,5 prosenttia koko ruokakaupasta. Vuonna 2019 S-ryhmä oli Suomen suurin ruoan verkkokaupan toimija.
Ruoan verkkokauppaa käyttävien asiakkaiden kirjo on laaja. Verkkokauppaa käyttävät niin lapsiperheet, yritykset kuin ikäihmisetkin.
– Hyvät kokemukset verkkokaupasta houkuttelevat kokeilemaan verkko-ostamista. Moni kokeilijoista päätyy tilaamaan ruokaostoksensa säännöllisesti verkosta. Verkkokaupan keskiostos on moninkertainen kivijalkaan verrattuna, Torniainen kertoo.
Älykkäin ostoslista Kaivopuistosta Limingantulliin – ensimmäisenä mobiilissa
S-ruokakauppojen foodie.fi-palvelussa otettiin alkuvuodesta käyttöön asiakkaiden toivoma palvelu Älykäs ostoslista, joka suosittelee ostohistoriaan perustuen lempituotteita ja nopeuttaa näin tilauksen tekemistä. Älykäs ostoslista poimii asiakkaan ostohistoriaan perustuen valmiiksi tuotteet, joita asiakas usein ostaa.
– Tavoitteenamme on tehdä ruoan ostaminen verkosta mahdollisimman vaivattomaksi. Suurin osa ihmisistä toimii tottumustensa mukaan ja merkittävä osa ostettavista tuotteista on samoja. Älykäs ostoslista ehdottaa viikoittain ostettavat tuotteet ja ennakoi harvemmin ostettavien tuotteiden, kuten pesuaineiden tarvetta. Lisäksi verkkokauppa tuo inspiraatiota suosittelemalla uusia tuotteita kokeiltavaksi, digitaalisten palveluiden päällikkö Matti Torniainen kertoo.
Älykäs ostoslista on käytettävissä selaimella ja matkapuhelimella iOS-sovelluksella. Android-sovellukseen ominaisuus tulee kesään mennessä. Älykäs ostoslista hyödyttää sekä ruoan verkkokauppatilaajaa että myymälässä ostoksilla kävijää. Palvelua on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa.
Ensimmäinen puheohjauksella toimiva ostoslista
S-ryhmässä on kehitetty ensimmäisenä Suomessa puheohjauksella toimivaa ostoslistaa. S-Ostoslista on puheella toimiva kauppalista, joka on käytettävissä iOS-sovelluksella.
- Puheohjaus on jo valtavirtaa kansainvälisissä verkkokaupoissa, mutta suomalaisissa verkkokaupoissa tätä ei ole juurikaan nähty. Kehitämme nyt ensimmäisenä Suomessa puheohjauksella toimivaa ostoslistaa, jota voi käyttää sekä myymälässä että yhdistää ruoan verkkokauppatilauksiin, kertoo Torniainen.
- Noin puolet asiakkaista tekee kauppalistan etukäteen. Puheohjattava S-ostoslista helpottaa tätä arjen perusrutiinia. Tuotteet voi puhua ostoslistalle, joka järjestää ne automaattisesti tuoteryhmittäin. Ostoslistan voi jakaa toisten käyttäjien kesken ja ostoslistalle tehdyt muutokset päivittyvät reaaliaikaisesti, Torniainen kertoo.
Lisätietoja:
Ilkka Alarotu, kaupallinen johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, ilkka.alarotu(at)sok.fi, puh. +358 50 566 5038
Matti Torniainen, digitaalisten palveluiden päällikkö, S-ryhmän vähittäiskauppa, matti.torniainen(at)sok.fi, puh. 010 76 80632
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Ilkka Alarotu, kaupallinen johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, ilkka.alarotu(at)sok.fi, puh. +358 50 566 5038
Matti Torniainen, digitaalisten palveluiden päällikkö, S-ryhmän vähittäiskauppa, matti.torniainen(at)sok.fi, puh. 010 76 80632
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Nyt se on selvitetty: Näitä joululauluja suomalaiset kuuntelevat autossa mieluiten – ja näiden kohdalla radio menee kiinni saman tien22.12.2025 10:01:27 EET | Tiedote
ABC-ketjun suomalaisille teettämän kyselyn mukaan autoissa kuunnellaan mielellään raskasta joulumusiikkia sekä perinteisiä joululauluja. Sen sijaan yksi laulu nousi selväksi inhokiksi. Kyselyssä vastaajat saivat täysin vapaasti nimetä haluamansa joululaulun.
Tapaninpäivänä arki palaa ostoskoreihin – nuoret haluavat vaihtelua nopeammin22.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Jouluna suomalaisten pöydät notkuvat perinteisistä herkuista kuten laatikoista, kinkusta ja rosollista. Tapaninpäivä on kuitenkin käännekohta, jolloin moni alkaa kaivata uusia makuja ja rennompia tarjoiluja jouluklassikoiden rinnalle. Vaihtelunhalu näkyy selkeämmin erityisesti nuorempien ikäryhmien ostoskoreissa.
S-ryhmän ennuste: sunnuntai 21.12. on joulun alla Prismoissa rauhallisin ostospäivä18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Ruokakaupoissa odotetaan tänäkin vuonna vilskettä joulunaluspäivinä. Kaikkien ketjujen myymälät (Prisma, S-market, Sale, Alepa) palvelevat joulua edeltävinä päivinä laajoilla aukioloajoilla, ja monilla paikkakunnilla tarjolla on myös vuorokauden ympäri auki olevia vaihtoehtoja. Aiempien vuosien perusteella luodun ennusteen pohjalta astetta väljempi ostoshetki Prismassa joulun alla on sunnuntaina 21. joulukuuta.
ABC:n kysely: näin suomalaiset aikovat lähteä tien päälle autolla poikkeuksellisen pitkillä jouluvapailla18.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna joulupyhät osuvat pitkälti arkipäiville ja monen suomalaisen odotetaan pitävän tavallista pidempiä joululomia. ABC:n teettämän yli 1300 vastaajan kyselyn mukaan tämä ei kuitenkaan tule näkymään kovin paljon joulun menoliikenteessä. Samalla selvisi kuinka usein suomalaiset pitävät taukoja joulun ajan liikenteessä, miten mahdollisiin ruuhkiin varaudutaan ja millaisissa paikoissa taukoja halutaan pitää.
Miljoona toimitusta takana – symppis-ruokarobotit kasvattavat kotiinkuljetuksen suosiota10.12.2025 07:45:00 EET | Tiedote
S-kaupat-palvelun ruokarobotit ovat kuljettaneet miljoona ruokatilausta vajaassa kolmessa vuodessa. Suosion kasvu on viimeisen vuoden aikana ollut huimaa: robokuljetusten osuus kaikista ruoan verkkokaupan tilauksista on peräti 20 prosenttia. Robottiyhtiö Starship Technologiesille operointi pohjoisessa on tarjonnut oppia talviolosuhteissa onnistumiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



