Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Vaitiolovelvollisuus hämmentää kesätyöntekijöitä 

2.6.2022 06:30:29 EEST | Akava ry | Tiedote

Jaa
SAK:n, Akavan ja STTK:n maksuton Kesäduunari-info on ollut avoinna toukokuun alusta saakka. Tänä keväänä erityisesti lauseke vaitiolovelvollisuudesta on ihmetyttänyt kesätyöntekijöitä.

Kesäduunari-infon neuvoja Hanna-Marilla Zidan kertoo, että merkittävä osa Kesäduunari-infoon tulleista yhteydenotoista on koskenut työsopimusta. Nuori haluaa usein tarkastuttaa sopimuksen ennen allekirjoitusta, jotta kaikki on kunnossa työsuhteen aikana eikä ikäviä yllätyksiä tule. 

Zidan kannustaa nuoria pyytämään työsopimuksen aina kirjallisena.  

– Vaikka suullinenkin sopimus on pitävä, kirjallisesta sopimuksesta on helpompi tarkistaa sovitut asiat, kuten palkkaus ja työtunnit. 

 Maininta vaitiolovelvollisuudesta ihmetyttää 

Tänä kesänä poikkeuksellisen monessa työsopimuksessa on noussut esiin lauseke vaitiolovelvollisuudesta, joka koskee muun muassa palkkaa ja työpaikan toimintatapoja. Nuoria tämä ihmetyttää ja saa pohtimaan, ovatko työpaikalla kaikki asiat kunnossa. 

– On kohtuutonta vaatia ensimmäisessä kesätyössään olevalta nuorelta täydellistä vaitiolovelvollisuutta, Zidan hämmästelee. 

Joskus vaitiolovelvollisuuden taustalla voi olla huoli mahdollisten työhön liittyvien pulmien tai epäkohtien leviämisestä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hanna-Marilla Zidanin mielestä tärkeämpää olisi, että työnantaja ottaa kesätyöntekijät hyvin mukaan työporukkaan ja perehdyttää työhön ja toimintatapoihin. 

Perehdytyksellä varmistetaan, että työntekijä on selvillä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työsuhteessa. Osassa Kesäduunari-infoon tulevista yhteydenotoista käy selvästi ilmi, että työnantaja ei ole aina täysin selvillä omista velvollisuuksistaan. 

– Työntekijällä on esimerkiksi aina oikeus taukoihin. Osa työnantajista ei viitsi nähdä vaivaa niiden järjestämiseksi, Zidan kertoo. 

Myös vuokratyö on lisääntynyt. 

– Vuokratyöntekijöillä ei ole omaa työehtosopimusta, vaan he noudattavat samaa sopimusta kuin muutkin työpaikan työntekijät. 

Kesäduunari-infoon voivat ottaa yhteyttä myös työnantajat, jos jokin työsopimukseen tai työoloihin liittyvä asia mietityttää. 

Nollatuntisopimukset huolettavat 

Monet yhteydenotot ovat koskeneet nuoren huolta toimeentulosta koko kesän ajan, sillä sopimuksen tunnit saattavat olla hyvin pienet tai jopa nollatuntiset. Vuoroja saatetaan esimerkiksi perua huonon sään takia. 

– Vähimmäistuntien määrän voi sopia vielä työsopimuksen solmimisen jälkeenkin. Aina kannattaa yrittää neuvotella jonkinlainen vähimmäistuntimäärä, Zidan sanoo. 

Kesäduunari-info palvelee kesän ajan 

Maksuton Kesäduunari-info palvelee elokuun loppuun asti. Kesäduunarineuvojan tavoittaa arkisin kello 9–15 puhelimitse numerosta 0800 179 279 tai WhatsApp-sovelluksella numerosta 040 747 1571. Käytössä on myös sähköinen yhteydenottolomake Kesäduunari-infon sivuilla osoitteessa kesaduunari.fi. 

Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi ottaa yhteyttä myös nimettömänä. 

Lisätiedot

Kesäduunari-infon neuvoja Hanna-Marilla Zidan, puh. 040 747 1571 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Verotuksen kireää progressiota kevennettävä kasvun edistämiseksi17.3.2026 08:16:31 EET | Tiedote

Ansiotuloverotuksen kireän progression keventäminen on kasvutoimi, jolla voidaan lisätä talouden aktiivisuutta, edistää inhimillisen pääoman kasvua ja kasvattaa osaamisen tuottamaa arvonlisää yhteiskunnassa. Kevyempi verotus voi lisätä talouden aktiivisuutta ja verotuloja jo muutamien vuosien aikajänteellä, toteaa tuore tutkimus ”Verotuksen rajoilla – Näkökulmia Suomen korkeisiin rajaveroihin”. Akava kannattaa sitä, että ylempiä rajaveroasteita lasketaan lisää.

Akava: Akava vaatii eduskuntavaalitavoitteissaan merkittävää lisäystä osaamis- ja koulutuspanostuksiin5.3.2026 09:15:06 EET | Tiedote

Akavan tuoreiden eduskuntavaalitavoitteiden pääviesti on ”Ilman osaamista Suomi pysähtyy”. Akava painottaa osaamis- ja koulutustason merkitystä talouskasvun ja työllisyyden kulmakivenä sekä vaatii toimia työhyvinvoinnin ja työkyvyn parantamiseksi. Akava kannustaa päättäjiä sekä äänestäjiä ajattelemaan, miten Suomen menestyminen tulevaisuudessa varmistetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye