SAK tyrmää Orpon esitykset työttömyysturvan heikentämisestä
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi lauantaina YLE:n Ykkösaamussa, että haluaa toteuttaa myös yleisen työttömyysturvan. Se tarkoittaa merkittävää leikkausta työttömyysturvan tasoon, ellei samalla satsata lisärahaa etuuksiin. Elorannan mukaan puheet työttömyysturvan leikkauksista sopivat nykyiseen talousnäkymään erityisen huonosti.
- Suomalaiset ovat huolissaan tulevaisuudesta. He pelkäävät lomautuksia ja irtisanomisia. Toisaalta työssä olevillakin on hankaluuksia saada rahat riittämään, kun hinnat nousevat ennätyksellisen nopeasti. Tässä tilanteessa Orpon leikkauspuheet vain lisäävät huolta ja epävarmuutta.
SAK on esittänyt matalimpien työttömyyspäivärahojen korottamista ja työttömyysturvalle pääsyn helpottamista työssäoloehtoa lyhentämällä. Tämä on oikeudenmukaista uudistamista, toisin kuin Orpon esittämät leikkaukset.
- Toivon, että kevään eduskuntavaaleissa äänestäjät muistaisivat, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo haluaa leikata suomalaisten sosiaaliturvaa. Sen sijaan parempiosaisiin kohdistuvat leikkaukset kokoomus on Orpon johdolla kategorisesti kieltänyt. Eivät käy veronkorotukset edes parempituloisille eikä nykyhallituksen mahdollisesti säätämä arvonnousuvero, joka on jo käytössä monissa läntisissä maissa, ja jonka kokoomus on sanonut poistavansa sen heti, jos se pääsee hallitusvaltaan eduskuntavaalien jälkeen, Eloranta ihmettelee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo PihlajaniemiViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 969 633marjo.pihlajaniemi@sak.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Työelämän heikennyslaki etenee – luvassa lisää huononnuksia työntekijöiden oikeuksiin15.1.2026 10:40:34 EET | Tiedote
Määräaikaisten, lomautettujen ja irtisanottujen työntekijöiden oikeuksia heikentävä lakiesitys on siirtymässä eduskunnan käsittelyyn. Esitys jatkaa Orpon-Purran hallituksen ideologista työlainsäädännön heikennysten sarjaa.
Suomen työttömyys EU-maiden suurinta, hallitus epäonnistunut työllisyyspolitiikassa8.1.2026 17:37:51 EET | Tiedote
Suomi nousi EU-maiden kärkeen työttömyydessä. Syynä on väärään aikaan tehty ja pienituloisiin kohdennettu sopeuttamispolitiikka ja työntekijöiden aseman heikentäminen.
Hallitus jatkaa päätöksillään köyhyyden syventämistä12.12.2025 10:42:35 EET | Tiedote
Orpon-Purran hallitus jatkaa sosiaaliturvan leikkaamista tilanteessa, jossa Suomessa on ennätystyöttömyys, vähän avoimia työpaikkoja ja työttömien palveluja on heikosti tarjolla.
Yrittäjien eläketurvassa alivakuuttamisen annetaan jatkua – samalla palkansaajien maksutaakka kasvaa5.12.2025 13:00:06 EET | Tiedote
Yrittäjien eläketurvasta yhä suurempi osa maksetaan verovaroista. Tilanne edellyttää korjaamista, sillä se on epäreilu palkansaajille ja kestämätön valtion talouden kannalta.
Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025 11:01:44 EET | Tiedote
Ammattiyhdistysliiketaustaiselta kehitysyhteistyöjärjestö SASKilta leikattiin ainoana järjestönä 40 prosenttia valtionavusta. Kyse ei ole säästötoimesta, vaan rahat kohdennettiin uudelleen muille järjestöille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme