Sisu nykypäivänä - mitä siitä tiedetään? -tilaisuus Helsingin yliopiston Tiedekulman Fönsterissä 9.2. klo 17–19

Tule mukaan 9.2. klo 17–19 järjestettävään Sisu nykypäivänä – mitä siitä tiedetään? -tilaisuuteen, jossa käsittelemme viime vuosien sisututkimusta paitsi Suomessa myös muualla maailmassa.
Tilaisuuden järjestämisestä vastaavat Helsingin yliopisto yhdessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa.
Tilaisuudessa puhuu kouluttaja ja tutkija Emilia Elisabet Lahti. Lahden lisäksi puhujina toimivat Ilmari Määttänen ja Pentti Henttonen Helsingin yliopistosta, Johanna Vuori Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta sekä kirjailija ja toimittaja Katja Pantzar.
Tilaisuus on osa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaa Sisu työelämässä -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa työntekijöiden hyvinvointia, ja siten täysin maksuton.
Emme edellytä ennakkoilmoittautumista.
Tilaisuuden ohjelma
- Ilmari Määttänen: Sisututkimus Suomessa (Helsingin yliopisto)
- Pentti Henttonen: Sisu, huolet ja hyvinvointi (Helsingin yliopisto)
- Johanna Vuori: Esihenkilöiden sisu (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu)
- Katja Pantzar: Sisun kansainväliset kasvot – hyvinvoinnista yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijaksi
- Emilia Elisabet Lahti: Selviytymisestä sydämen voimaan: sisututkimusta 10 vuotta
- Yleisön kysymykset ja loppusanat
Tilaisuuden aika ja paikka
Tiedekulman Fönster (Helsingin yliopisto)
Yliopistonkatu 4
00100 Helsinki
klo 17.00–19.00
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari MäättänenFilosofian tohtoriHelsingin yliopisto
ilmari.maattanen@helsinki.fiJohanna VuoriYliopettajaHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 294471572johanna.vuori@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Mediakutsu: AMK-päivät käyntiin 7.5.5.5.2025 08:04:18 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen vaikuttavin vuosittainen tapahtuma käynnistyy keskiviikkona 7.5.2025. Helsingin Messukeskuksessa esiintyvät mm. tasavallan presidentti Alexander Stubb, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja OKM:n ylijohtaja Sirkku Linna.
Opiskelijoiden avoin kirje johti muutokseen: useat mediat ottaneet aikaleiman käyttöön sosiaalisessa mediassa2.5.2025 11:06:48 EEST | Tiedote
Aikaleima kertoo uutisvideon alkuperäisen julkaisupäivän, ja sen tarkoitus on vahvistaa uutisten läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta nopeasti muuttuvassa someympäristössä.
Kouluttautuminen kiinnostaa sekä nuoria että aikuisia – Haaga-Helia tunnetuin ammattikorkeakoulu29.4.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen bränditutkimus selvitti korkeakoulujen kiinnostavuutta ja tunnettuutta. Tutkimus valottaa yli 5000 suomalaisen suomalaisten koulutukseen liittyviä ajatuksia.
Journalismin sokea piste paljastuu TikTokissa – opiskelijat vaativat aikaleimaa uutisvideoihin28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi nuori seuraa uutisia pääosin TikTokista, jossa julkaistuista uutisvideoista puuttuu yksi keskeinen asia: julkaisuaika. Ilman julkaisuaikaa vanhat uutiset voivat levitä yhä uudelleen, näyttää tuoreilta ja näin vääristää todellisuutta.
Haaga-Helia rakentaa tulevaisuuttaan – vuoden 2024 tärkeimmät luvut ja avaukset24.4.2025 09:51:08 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikertomus on julkaistu. Korkeakoulu panosti erityisesti laadukkaaseen koulutukseen ja tutkimukseen, kansainvälisyyteen sekä jatkuvaan oppimiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme