Sosiaalialan työntekijöiden työkuormitukseen on puututtava – vaarana joukkopako alalta
11.3.2021 10:13:47 EET | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
- Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Laki velvoittaa työnantajan puuttumaan työpaikan kuormitustilanteisiin, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.
Viimeaikaiset selvitykset antavat järkyttävän kuvan alan työhyvinvoinnista. Kevan juuri julkaistun selvityksen mukaan korona-aikana sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen sairauslomat ovat lisääntyneet ja henkinen kuormitus kasvanut. Esimerkiksi entistä harvempi (63 %) sosiaalialan työntekijä koki työyhteisöissä ilmapiirin nyt hyväksi ja vain joka toinen koki saavansa palautetta esihenkilöltään. Yhä harvempi on valmis suosittelemaan työpaikkaansa.
Talentian ja Lastensuojelun Keskusliiton selvityksen mukaan 95 prosenttia lastensuojelun laitoshoidon työntekijöistä kokee henkistä kuormitusta ja vain kolmasosa katsoo, että heidän työpaikallaan panostetaan riittävästi työhyvinvointiin. Työntekijöistä 74 prosenttia on harkinnut työpaikan vaihtoa.
Samaa viestiä Talentia kuulee myös muilta jäseniltään yhä enenevissä määrin.
- Reilun vuoden takaisen vastavalmistuneiden uraselvityksemme mukaan 44 prosenttia vastaajista koki, että työ on henkisesti liian kuormittavaa. Tämä on suuri syy siihen, miksi yhä useampi vastavalmistunut miettii alanvaihtoa, Pekkarinen sanoo.
Työnantajan pitää taata turvallinen työympäristö
Koronapandemia on entisestään pahentanut alan kuormitusta. Huolta herättää myös pandemian jälkeinen aika, sillä odotettavissa on, että sosiaalialan ammattilaisten asiakasmäärät kasvavat ja kiire lisääntyy.
Työntekijöiden pysyvyyttä voitaisiin lisätä työhyvinvointia ja työolosuhteita parantamalla.
- Työnantajan pitää puuttua työpaikan epäkohtiin ja taata mahdollisimman turvallinen työympäristö. Usein kuormitustilanteet jäävät yksittäisten työntekijöiden asioiksi ja niistä yritetään selvitä sairauslomilla, kun pitäisi tarkastella koko työyhteisön tilannetta ja miettiä myös, ovatko esimerkiksi työprosessit, työnjako ja resurssointi kunnossa, Pekkarinen sanoo.
Talentia kannustaa työntekijöitä keskustelemaan kuormituksesta avoimesti esihenkilön kanssa. Mukaan kannattaa ottaa myös työpaikan työsuojeluvaltuutettu pohtimaan ratkaisuja kuormitukseen.
- Lisäksi on hyvä muistaa, että työsuojelun toteutumista valvoo aluehallintovirasto. Työsuojelun viranomaisilla on myös valtakunnallinen neuvontapuhelin, josta saa neuvoja työsuojeluun liittyvissä asioissa, Pekkarinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi PekkarinenErityisasiantuntija
Puh:0931586024heidi.pekkarinen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: varhaiskasvatuksen sosionomin rooli kirkastumassa työpaikoilla2.2.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen sosionomi on suhteellisen uusi ammattiryhmä ja sen potentiaalia ei ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että yhä useampi työyhteisö jo tunnistaa varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuvan.
Talentialta lakkovaroitus rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Lasten turvallisuus varmistetaan29.1.2026 13:01:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 29.1.2026 jättänyt lakkovaroituksen rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Työnseisaus toteutuu 17.–19.2.2026, ellei sopua työriitaan synny aiemmin.
Hallitus haluaa laajentaa Kelan tiedonsaantioikeuksia – Talentian huolena sosiaalihuollon kasvava työmäärä ja asiakkaiden oikeusturva28.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää Kansaneläkelaitoksen tietojenvaihtoa koskevan lainsäädännön uudistamista. Talentia on huolissaan lakimuutoksen vaikutuksista sosiaalihuollossa.
Työterveyslaitoksen selvitys paljastaa sosiaalialan ammattilaisten ahdingon – säästörajat on nyt ylitetty22.1.2026 16:17:19 EET | Tiedote
Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan sosiaalipalveluissa esiintyy muita ammattiryhmiä enemmän psykososiaalista kuormitusta ja alentunutta työkykyä. Talentia peräänkuuluttaa päättäjiltä tietoon nojaavaa päätöksentekoa, jotta syöksykierre voidaan katkaista.
Talentia: Määräaikaisuuksia helpotetaan hinnalla, jonka maksavat naiset ja vähemmistöt16.1.2026 11:27:52 EET | Tiedote
Hallitus aikoo helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista, vaikka tietää uudistuksen lisäävän syrjintää. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan lakimuutos on peruttava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme