Sote-uudistus: HUS-yhtymän perussopimus lähti päätettäväksi valtuustoille
Väliaikaisen HUS-valmisteluryhmän ehdotus uuden HUS-yhtymän perussopimukseksi ja sen perusteluiksi on lähetetty 29.3. sen jäsenille, eli Uudenmaan hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille, päätöksentekoa varten. Ehdotus on lain mukaan hyväksyttävä aluevaltuustoissa 30.4. mennessä. Sopimuksessa sovitaan muun muassa HUS-yhtymän ylimmästä päättävästä toimielimestä, hallinnosta ja taloudesta.
Perussopimuksen kirjauksia tarkennetaan HUS-yhtymän hallintosäännössä ja talousarviossa sekä lakisääteisessä HUS-järjestämissopimuksessa. HUS-yhtymän ylin päättävä toimielin hyväksyy ensimmäisessä kokouksessaan hallintosäännön ja valitsee ensimmäisen HUS-yhtymän ensimmäisen yhtymähallituksen. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy HUS-yhtymälle 1.1.2023, jolloin HUS-kuntayhtymä lakkautetaan. Nykyisen HUS-kuntayhtymän toiminta, omaisuus ja henkilöstö siirtyvät HUS-yhtymälle suoraan lain nojalla.
HUS-yhtymän ylimmäksi toimielimeksi yhtymäkokous
Perussopimusehdotuksen mukaan HUS-yhtymän ylin päättävä toimielin on yhtymäkokous. Yhtymäkokouksessa kutakin jäsentä edustaa yksi edustaja, ja se päättää muun muassa strategiasta, hallintosäännöstä, talousarviosta ja tilinpäätöksestä. Yhtymäkokousedustajan kokouksessa käyttämä äänivalta perustuu tämän edustaman jäsenen osuuteen Uudenmaan asukasluvusta.
HUS-yhtymän yhtymähallituksessa on ehdotuksen mukaan yhteensä 17 jäsentä ja näillä varajäsenet. HUS-yhtymän jäsenet nimeävät yhtymähallitukseen 15 jäsentä perussopimuksessa sovitun mukaisesti (Helsinki 6, Länsi-Uusimaa 4, Vantaa ja Kerava 2, Keski-Uusimaa 2, Itä-Uusimaa 1). Lisäksi Helsingin yliopisto nimeää kaksi jäsentä. Yhtymähallituksen toimikausi on vaalikausi. Yhtymähallitusta nimitettäessä ei noudateta Uudenmaan laajuista poliittista suhteellisuusperiaatetta, vaan jokainen jäsen päättää nimeämisistään toisista riippumatta.
Perussopimuksessa mainittuja toimielimiä ovat myös lakisääteiset tarkastuslautakunta ja kansalliskielilautakunta. Lisäksi HUS-yhtymälle voidaan perustaa muita toimielimiä hallintosäännön perusteella.
Maksuosuuksien tasaus kannustaa yhteistyöhön ja kehittämiseen
Toisin kuin hyvinvointialueille, HUS-yhtymälle ei osoiteta suoraa valtion rahoitusta, vaan jäsenet vastaavat yhtymän tehtävien rahoituksesta HUS-yhtymän perussopimuksessa, hallintosäännössä ja talousarviossa sovitulla tavalla. HUS-yhtymän talousarvio perustuu yhdessä jäsenten kanssa valmisteltuun raamiin, josta päättää yhtymäkokous.
HUS-yhtymän tulot muodostuvat jäsenten kiinteistä maksuosuuksista, asiakasmaksuista, palveluista saatavista korvauksista sekä muista tuloista. Jäsenten maksuosuudet tasataan ehdotuksen mukaan tilikauden lopussa toteutuneen käytön mukaisesti. Tasaus olisi HUS-yhtymän kannalta neutraali. Tasauksen tavoitteena on kohdella jäseniä tasapuolisesti ja kannustaa jäseniä yhteistyöhön, tuottavuuden kehittämiseen sekä erikoissairaanhoidon volyymien pienentämiseen.
Investointeja varten laaditaan lakisääteinen investointisuunnitelma, joka lähetetään vastuuministeriöihin hyväksyttäväksi. Valtio myöntää investointisuunnitelman mukaisiin investointeihin lainanottovaltuuden.
Valmistelussa on kuultu eri näkökantoja
Väliaikainen HUS-valmisteluryhmä asetettiin 27.9.2021. Sen lakisääteinen tehtävä on laatia ehdotukset uuden HUS-yhtymän perussopimukseksi ja hallintosäännöksi. Valmisteluryhmään kuuluvat jäsenet Helsingistä, Uudenmaan hyvinvointialueilta sekä HUSista.
Väliaikainen HUS-valmisteluryhmä on kuullut valmistelun aikana Helsingin yliopiston edustajia sekä HUSin henkilöstöjärjestöjä. Valmistelutyötä on tukenut poliittinen seurantaryhmä, jolle valmisteluryhmän puheenjohtaja on raportoinut työn etenemisestä. Aluevaltuustojen järjestäydyttyä perussopimuksesta käytiin poliittiset neuvottelut maaliskuun aikana. Ehdotettu perussopimus vastaa poliittisten neuvottelujen lopputulosta.
Valmisteluryhmän puheenjohtaja Sami Sarvilinna kiitti ryhmää ja sen sihteereitä hyvästä työstä ja mainiosta yhteisen tekemisen asenteesta. Samalla hän kiitti HUSin henkilöstön ja Helsingin yliopiston edustajia arvokkaista keskusteluista sekä seurantaan ja neuvotteluihin osallistuneita uusmaalaisia luottamushenkilöitä luottamuksesta ja ohjauksesta.
”Valmisteluryhmän työ ei kuitenkaan vielä ole valmis, seuraavaksi tartumme hallintosääntöön. Luotan siihen, että työmme jatkuu yhtä tehokkaasti ja yhtä hyvässä hengessä kuin tähänkin asti.”
HUS tarjoaa erikoissairaanhoitoa liki kahden miljoonan asukkaan Uudellamaalla. Valtakunnallisesti sillä on merkittävä ja keskeinen tehtävä vaativan erikoissairaanhoidon, tutkimuksen ja opetuksen sekä valmiuden ja varautumisen osaajana. HUSissa tehdään muun muassa kaikki Suomen elinsiirrot ja lasten sydänleikkaukset. HUS on maailmalla tunnustettu erikoisairaanhoidon yksikkö.
Den svenska versionen av pressmeddelandet publiceras inom kort.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väliaikaisen HUS-valmisteluryhmän puheenjohtaja Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö, Helsingin kaupunki, p. 09 3103 6050, sami.sarvilinna@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Behandlingsresultaten för hjärnaneurysm vid HUS i världsklass19.12.2025 08:49:57 EET | Pressmeddelande
En ny studie från HUS visar att behandlingen av icke rupturerade hjärnaneurysm i Helsingfors är exceptionellt säker och effektiv i internationell jämförelse. Resultaten publicerades i den prestigefyllda tidskriften Journal of Neurosurgery.
Aivovaltimopullistumien hoitotulokset HUSissa maailman kärkeä19.12.2025 08:49:57 EET | Tiedote
HUSissa tehty tuore tutkimus osoittaa, että puhkeamattomien aivovaltimopullistumien hoito on Helsingissä kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen turvallista ja tehokasta. Tulokset julkaistiin arvostetussa Journal of Neurosurgery -lehdessä.
Results in the treatment of intracranial aneurysms at HUS are among the best in the world19.12.2025 08:49:57 EET | Press release
A recent study conducted at HUS shows that the treatment of unruptured intracranial aneurysms in Helsinki is exceptionally safe and effective in international comparison. The results were published in the prestigious Journal of Neurosurgery.
HPV-test är effektivare och lika säkert som gynekologiskt cellprov vid screening för livmoderhalscancer15.12.2025 14:14:42 EET | Pressmeddelande
Förstadieförändringar upptäcks bättre vid HPV-screening än vid screening med gynekologiskt cellprov (papa). Det är viktigt att delta i screeningen när man får en kallelse.
HPV-testi on tehokkaampi ja yhtä turvallinen kuin papakoe kohdunkaulan syövän seulonnassa15.12.2025 14:14:42 EET | Tiedote
HPV-seulonta löytää esiastemuutokset papaseulontaa herkemmin. Seulontaan kannattaa osallistua, kun siihen saa kutsun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
