StartUp Schoolin esihautomo-ohjelma jatkuu syksyllä 2022
(Re-)StartUp esihautomo-ohjelman toiseen toteutuskertaan haetaan nyt osallistujia. Ohjelmaan valitaan noin viisitoista henkilöä tai tiimiä, jotka kehittävät yrityksensä liiketoimintaa tai yritysideaansa Haaga-Helian asiantuntijoiden avustamana.
Ensimmäistä kertaa keväällä 2022 järjestetty esihautomo-ohjelma kestää 12 viikkoa. Ohjelman aikana opiskelijayrittäjät ja avoimen väylän kautta ohjelmaan valitut osallistuvat viikoittaisille luennoille ja kehittävät yritystään teematyöpajoissa. Työpajoja ohjaavat Haaga-Helian asiantuntijat, ja jokainen työpaja keskittyy yhden asiantuntijan erityisalaan.
Koulutuksen lisäksi osallistujat pääsevät osaksi StartUp Schoolin yrittäjäverkostoa ja saavat mahdollisuuksia verkostoitua myös Helsingin alueen korkeakoulujen yhteisen kampushautomoverkoston kautta. (Re-)StartUp esihautomo-ohjelma on osa Helsingin kaupungin Kampusinkubaattorit-ohjelmaa.
Ideallakin mahtuu mukaan
Esihautomo-ohjelman tavoitteena on sekä luoda uusia yrityksiä ideatasolta asti, että kehittää olemassa olevien yritysten liiketoimintaa restartup-ajattelun mukaisesti. Kevään 2022 osallistujat kiittelivät etenkin vertaisoppimisen mallia, jossa pidemmälle yrityksensä vieneet osallistujat jakoivat osaamistaan yritysideaansa vielä kirkastaville.
Ohjelman loppuun käyneet osallistujat saavat sertifikaatin mikrotutkinnon suorittamisesta. Sertifikaatti toimii osoituksena ohjelman aikana suoritetuista opinnoista, yrittäjämäisen ajattelun kasvattamisesta sekä liiketoiminnan onnistuneesta kehitystyöstä.
Jokainen esihautomo-ohjelman aikana tuotettu liiketoiminta-aihio saa palautetta suoraan potentiaalisilta rahoittajilta ja yritysmaailman konkareilta ohjelman lopussa järjestettävässä Demo Day -tapahtumassa.
Nyt on aika hakea mukaan, hakemuksia vastaanotetaan kesän ajan!
Esihautomo-ohjelma pähkinänkuoressa
- 12 viikkoa kestävä esihautomo-ohjelma
- Kolme opintojaksoa, laajuus: 15 op
- Opetus verkossa maanantaisin klo 14-17, keskiviikkoisin klo 17-20. Valmennussessioiden aikataulu sovitaan yksilökohtaisesti.
- Ohjelma sisältää fasilitoitua opiskelua, tiimivalmennuksia, oman liiketoimintamallin itsenäistä kehitystyötä sekä verkostoitumistapahtumia
- Ohjelman lopussa järjestetään Demo Day, jossa osallistujat pääsevät esittelemään liikeideansa
Lisätietoa ohjelmasta antaa projektipäällikkö Teijo Javanainen
Tutustu StartUp Schoolin toimintaan: https://www.haaga-helia.fi/fi/startupschool
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teijo JavanainenProjektipäällikköHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 294471485teijo.javanainen@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ainutlaatuinen MediaGuru-sertifikaatti vahvistaa mediasuunnittelun osaamista Suomessa10.9.2025 09:30:29 EEST | Tiedote
MediaGuru on markkinointialan ammattilaisille ja alasta kiinnostuneille suunnattu mediasuunnittelun verkkokoulutus. Se koostuu seitsemästä moduulista, ja kunkin moduulin suorittamisesta saa sertifikaatin. MediaGuru-sertifikaatit ovat toistaiseksi ainoa tapa todentaa mediasuunnittelun osaamista Suomessa.
Riittääkö pizzaperjantai? Lähes miljoonan euron tutkimushanke selvittää yhteisöllisyyden tulevaisuutta digityössä25.8.2025 13:30:10 EEST | Tiedote
Miten työyhteisöt voivat kukoistaa digiajassa – riittävätkö etäpalaverit ja Slack-kanavat, vai tarvitaanko jotain enemmän? Syyskuussa käynnistyvä Laterna-hanke syntyi tarpeesta ymmärtää paremmin, mitä yhteisöllisyys todella tarkoittaa etä- ja hybridiajan työelämässä.
Is Pizza Friday enough? New research explores how to build workplace community in the digital era25.8.2025 13:30:10 EEST | Press release
How can workplace communities thrive in the digital age? Are Slack channels and online check-ins enough – or do we need something more? The Laterna project, which will be launched in September, was born out of a need to better understand what community really means in remote and hybrid working life.
Suomalainen ruoka maailmankartalle – valtakunnallinen kilpailu alkaa tammikuussa 202621.8.2025 08:20:19 EEST | Tiedote
Visit Finland tiedotti huhtikuussa 2025, että matkailumarkkinoinnin pääpainopiste tänä vuonna on rakentaa suomalaisesta ruoasta matkailuvaltti. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun järjestämä kilpailu on osa kampanjaa, jonka tavoitteena on viedä suomalaista ruokakulttuuria maailmankartalle.
Tekoälypomo on kohta suomalaisten arkea, mutta kuka määrittelee eettiset pelisäännöt?3.7.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Koneet johtajina – kuka määrää työelämässä? -paneeli SuomiAreenassa veti paikalle täyden katsomon ja toi tekoälypohjaisen johtamisen työelämän kuumaksi puheenaiheeksi Porissa 27.6.2025. Suomeen vaaditaan yhteisiä eettisiä pelisääntöjä algoritmijohtamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme