Mellakka Helsinki

Sunrise Avenuen päätöskiertue siirtyy ensi vuodelle

Jaa

Helsingin Olympiastadionin konsertit järjestetään 16.–17.7.2021.

Kuva: Ville Juurikkala
Kuva: Ville Juurikkala

Sunrise Avenue​ siirtää uransa päättävää ​Thank You For Everything​ -kiertuetta vuodella eteenpäin. Siirron syynä ovat koronaepidemiaan liittyvät terveys- ja turvallisuussyyt sekä Saksassa tehdyt yleisötapahtumia koskevat valtionhallinnolliset päätökset. Myös yhtyeen jäähyväiskeikat Helsingin Olympiastadionilla siirtyvät heinäkuulle 2021.

“Tämä on valitettavaa, mutta varmasti ymmärrettävää, ettei tämänhetkisessä ​tilanteessa ole muuta mahdollisuutta kuin siirtää kiertuetta. ​Ja koska kyseessä on jäähyväiskiertue, on luonnollista että siirrot koskevat koko kiertuetta, eli myös Olympiastadionin keikkoja”​, kertoo yhtyeen manageri ​Mikko Saukkonen​.

Sunrise Avenuen kiertueelle on myyty ennätysmäärä lippuja, ja yhtyeen faneja odotetaan keikoille useista kymmenistä eri maista. “Nyt on mahdotonta kuvitellakaan lähes 300 000 ihmisen juhlivan yhdessä. Jo tuotantoharjoituksetkin vaatisivat kymmenien ihmisten läsnäoloa neljässä eri maassa. Emmekä edes haluaisi lähteä viimeiselle kiertueellemme hengityssuojat kasvoillamme peläten faniemme terveyden ja turvallisuuden puolesta. Elämässä on nyt tärkeämpiä asioita kuin Sunrise Avenuen tarinan loppuhuipennus ja sen aika tulee onneksi myöhemmin. Ja silloin nautimme siitä yhdessä ihanien faniemme kanssa kuin viimeistä päivää ilman ylimääräisiä huolia. Joten pitäkää lipuistanne hyvä huoli siihen saakka kunnes ensi vuonna nähdään”, kommentoi ​Samu Haber​.

17 keikkaa kattavan Euroopan-kiertueen uudet päivämäärät on julkaistu yhtyeen nettisivuilla. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille keikoille​.

Thank You For Everything -kiertueen uudet päivämäärät
02.04.2021 Hallenstadion, Zürich, Sveitsi
06.04.2021 Lanxess Arena, Köln, Saksa
09.04.2021 Hallenstadion, Zürich, Sveitsi
12.04.2021 ISS Dome, Düsseldorf, Saksa
14.04.2021 Barclaycard Arena, Hampuri, Saksa
15.04.2021 Barclaycard Arena, Hampuri, Saksa
17.04.2021 ZAG Arena, Hannover, Saksa
19.04.2021 Olympiahalle, München, Saksa
20.04.2021 Olympiahalle, München, Saksa
21.04.2021 Festhalle, Frankfurt, Saksa
22.04.2021 Mercedes-Benz Arena, Berliini, Saksa
26.04.2021 Arena, Leipzig, Saksa
27.04.2021 Arena, Leipzig, Saksa
30.04.2021 Hanns-Martin-Schleyer-Halle, Stuttgart, Saksa
02.05.2021 Stadthalle, Wien, Itävalta
16.07.2021 Helsingin Olympiastadion, Helsinki
17.07.2021 Helsingin Olympiastadion, Helsinki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Wainio
+358 40 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi
www.mellakkahelsinki.fi

Kuvat

Kuva: Ville Juurikkala
Kuva: Ville Juurikkala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme