Excellence Finland

Suomalaisen Ecomationin innovaatio voitti pääpalkinnon kansainvälisessä Quality Innovation Award -kilpailussa

Jaa
Quality Innovation Award on kansainvälinen laatuinnovaatiokilpailu, jossa palkitaan vuoden kovatasoisimmat innovaatiot. Tällä kertaa suomalaisen Ecomation Oy:n kuivatislausmenetelmä nimettiin vuoden 2022 parhaimmaksi innovaatioksi.

Myös muut mukana olleet suomalaiset innovaatiot menestyivät erinomaisesti. Kyocera Tikitin Oy:n MEMS-resonaattori voitti liiketoimintainnovaatioiden sarjan ja Metsä Springin ja Valmetin yhteinen 3D-kuitutuote-koetehdas sai toisen palkinnon potentiaalisten innovaatioiden sarjassa.

Suomi tarvitsee innovaatioita

Viime marraskuussa samat suomalaiset innovaatiot palkittiin parhaimpina Excellence Finland - Suomen Laatuyhdistyksen järjestämässä kansallisessa Quality Innovation Award -kilpailussa. Voittajainnovaatiot siirtyivät kansainväliseen kilpailuun mittelöimään paikasta maailman parhaiden laatuinnovaatioiden joukossa. Kansainväliseen kilpailuun osallistui edustajia 19 maasta.


”Kansainvälisessä laatuinnovaatiokilpailussa menestyminen on osoitus siitä, että suomalaiset innovaatiot pärjäävät erinomaisesti kansainväliselläkin tasolla. Tämä toivottavasti kannustaa kaikenkokoisia organisaatioita jatkamaan kehitystyötä, sillä Suomi tarvitsee innovointia kehittyäkseen ja pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa”, sanoo Excellence Finlandin toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa: toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio, Excellence Finland – Suomen Laatuyhdistys ry, p. 040 752 3312, juha.yla-autio@excellencefinland.fi

Tietoja julkaisijasta

Excellence Finland
Excellence Finland
Keilaranta 8
02150 Espoo

https://www.excellencefinland.fi/

Excellence Finland

Menestyvän Suomen kilpailukyky rakennetaan kestävälle pohjalle. Tämä vaatii suomalaisten organisaatioiden toiminnan ja johtamisen laadun jatkuvaa kehittämistä. Excellence Finland on verkosto, jossa kunnianhimoiset organisaatiot ja niiden ammattilaiset voivat kehittyä ja oppia toisiltaan. Me haluamme tarjota organisaatioille pysyvää parantamista, ei vain pikavoittoja. Tahdomme olla kannustava ja kirittävä kumppani yrityksille ja julkisille organisaatioille ja auttaa niitä nostamaan rimaansa myös kansainväliselle tasolle. 

Suomen Laatuyhdistys ry

Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Suomen Laatuyhdistys ry on vuonna 1966 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys.Kansallinen tavoitteemme on menestyvä Suomi, joka perustuu mm. siihen, että Suomessa on jatkuvasti kasvava määrä johtamistaan ja toimintaansa pitkäjänteisesti kehittäviä organisaatioita.

Yhdistyksen jäseninä on noin 350 suomalaista yksityisen ja julkisensektorin organisaatiota ja sen toiminnassa on mukana tuhansia liiketoiminnan kehittäjiä ja vaikuttajia. LLaatuyhdistys on palkinnut EFQM-kehittämismallilla arvioidut parhaat organisaatot Suomen laatupalkinnolla vuodesta 1991 lähtien. Vuonna 2021 palkittiin ensimmäistä kertaa Suomen kiertotalouspalkinnolla EFQM-mallilla arvioidut kiertotalouden parhaat organisaatiot. Laatuyhdistyksen järjestämässä Quality Innovation Award -kilpailussa palkitaan parhaat laatuinnovaatiot.

Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Toukokuusta 2022 alkaen yhdistys ja osakeyhtiö käyttävät uutta brändinimeä Excellence Finland.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Excellence Finland

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye