Suomalaiset arvostavat lakko-oikeutta, mutta nostaisivat lakkosakkoja

Varsinkin hallitusta muodostavien puolueiden sekä keskustan kannattajat suhtautuvat myötämielisesti lakko-oikeuden rajoittamiseen. Hallituksen muodostamisesta neuvottelevat kokoomuksen johdolla perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit. Hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden kannattajista 67 prosenttia pitää kohtuullisena laittomasta lakosta määrättävien lakkosakkojen tuntuvaa korottamista nykytasostaan.
”Suomalaiset pitävät lakko-oikeutta perusoikeutena, mutta kaipaavat sille myös rajoja. Laittomien lakkojen rajoittamiselle on laajempaakin tukea kuin vain porvaripuolueiden kannattajien keskuudessa. Laittomista lakoista määrättävien lakkosakkojen tuntuva korottaminen voi olla yksi käytäntöjä selkeyttävä tekijä”, sanoo tulosanalyysin kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Suomalaisista 62 prosenttia pitää lakko-oikeutta perusoikeutena, jota ei saa rajoittaa missään oloissa. Toista mieltä on 27 prosenttia.
Eri puolueiden kannattajista innokkaimpia korottamaan laittomista lakoista määrättäviä sakkoja ovat keskustan (88 % pitää kohtuullisena) ja kokoomuksen kannattajat (83 %). Myös RKP:n, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien kannattajien enemmistö pitää kohtuullisena laittomien lakkojen sakkojen korotuksia. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien vähemmistö pitää ehdotusta kohtuullisena. Sama jakauma havaitaan muidenkin lakko-oikeutta koskevien rajoitusehdotusten kohdalla. Yleisesti ottaen suurimmat valmiudet lakko-oikeuden rajoittamiseen on kokoomuksen, keskustan ja RKP:n kannattajilla
Tulokset perustuvat 2 043 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–13.2.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Sami Metelinen: Suomalaiset arvostavat lakko-oikeutta, mutta toivovat selkeämpiä rajoja sen käytölle -EVA Artikkeli keskiviikkona 7.6. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai +358 40 578 0041
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Huom! Tiedotteen embargo on 7.6. kello 6.00. Asiaa käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun painetuissa uutislehdissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset haluavat EU:lle yhteisen puolustuksen – myös yhteisvelka puolustukseen saa enemmistön tuen9.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat EU:lta selvästi nykyistä vahvempaa puolustuskykyä. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) ajattelee, että EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten luottamus Naton turvatakuisiin on heikentynyt selvästi29.4.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö suhtautuu yhä myönteisesti Nato-jäsenyyteen, mutta luottamus puolustusliiton turvatakuisiin on selvästi heikentynyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden aikana, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset valmiita veronkevennyksiin talouskasvun edistämiseksi – kasvutoimet saavat laajaa kannatusta19.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö keventäisi perintöveroa sukupolvenvaihdoksissa, alentaisi kireimpiä rajaveroasteita ja antaisi verohelpotuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen satsaaville yrityksille.
EVA: Kuntademokratia koetaan etäiseksi – äänestämällä uskotaan silti voivan vaikuttaa12.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö kokee kuntansa päätöksenteon ja hallinnon itselleen etäiseksi. Silti kiinnostus kunnallista päätöksentekoa kohtaan on laajaa, ja moni uskoo voivansa vaikuttaa äänestämällä, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten usko peruskouluun murenee – järjestystä ja kännykkäkieltoa vaaditaan laajalla rintamalla8.4.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten usko peruskoulun maailmanluokan laatuun on heikentynyt selvästi. Vielä kahdeksan vuotta sitten enemmistö piti suomalaista peruskoulua maailman parhaana, nyt näin ajattelee enää 44 prosenttia kansalaisista, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme