Suomalaisten mielestä kodit ensisijaisesti vastuussa nuorten talousosaamisesta − kampanja kannustaa vanhempia puhumaan rahasta
1.10.2019 06:00:00 EEST | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote
Lapset ja nuoret oppivat järkevää rahan käyttöä aikuisen ohjauksessa. Taloudenhallinnan taitoja on hyvä opetella ikätasolle sopivalla tavalla. Alle kouluikäiset lapset leikkivät kauppaleikkejä, peruskoululaiset opettelevat säästämistä ja harjoittelevat myös menojen seuraamista, kun taas aikuistuvan nuoren raha-asiat liittyvät itsenäistymiseen ja oman kodin perustamiseen.
Kesäkuussa 2019 tehdyn kyselytutkimuksen(1) mukaan suomalaisten mielestä ensisijainen vastuu nuorten talousosaamisen parantamisessa tulisi olla kodilla ja koululla. Opetussuunnitelmassa on määritelty koulussa opetettavia talouden kokonaisuuksia, mutta kodeissa ei tietenkään ole mitään yhtenäisiä talouskasvatuksen käytänteitä.
Talousosaaminen on tärkeä kansalaistaito, jota ilman nyky-yhteiskunnassa on vaikea toimia. Kuitenkin vain alle puolet suomalaisista vanhemmista kokee olevansa päteviä puhumaan lastensa kanssa rahasta(2). Tämä luku on matalin pohjoismaissa.
“Muuttuva maailma vaatii meiltä kaikilta jatkuvaa talousosaamisen päivittämistä. Perusasiat ovat kuitenkin samoja kuin sata vuotta sitten: rahaa ansaitaan, kulutetaan, lainataan, säästetään ja sijoitetaan. Mitä enemmän rahasta puhutaan kotona, sitä helpompaa nuoren on hahmottaa omaa talouttaan ja tarvittaessa myös kysyä apua, jos vastaan tulee ongelmia”, Talous ja nuoret TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen kommentoi.
#Puhurahasta-kampanjan tarkoitus on tarjota tukea kotona tapahtuvaan talouskasvatukseen sekä kannustaa vanhempia puhumaan rahasta lasten ja nuorten kanssa. Jaa vinkkisi tai kokemuksesi talouskasvatuksesta − vanhempi vanhemmalle! Kaikki neuvot kaiken ikäisten lasten ja nuorten talouskasvatuksen tueksi ovat arvokkaita. Voit osallistua kampanjaan Twitterissä, Instagramissa tai Facebookissa julkisella postauksella. Muistathan liittää viestiisi hashtagin #puhurahasta! Kampanjaa koordinoivat Talous ja nuoret TAT, Nordnet, Suomen Setlementtiliitto, Suomen Vanhempainliitto, Suomen Ekonomit ja Suomen Kauppakorkeakoulut (ABS) ry.
Lähteet:
- Kesäkuussa 2019 tehtiin kyselytutkimus koskien suomalaisten mielipiteitä nuorten talousosaamisesta. Tutkimuksen mukaan 39 % vastaajista on sitä mieltä, että ensisijainen vastuu nuorten talousosaamisen parantamisesta tulisi olla kodilla. Noin kolmannes kyselyyn vastaajista on sitä mieltä, että suurin vastuu tulisi olla koululla. 15 % suomalaisista kokee, että vastuu on nuorilla itsellään ja vielä pienempi joukko (6 %) laittaisi vastuun valtiolle. Suomalaiset eivät koe, että yritykset tai järjestöt voivat ottaa vastuuta talousosaamisen parantamisesta (1 % vastaajista). Kyselytutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö YouGov ajalla 7.–10.6.2019. Kyselyyn vastasi 1001 yli 18-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on +/-3 % Tutkimuksen teettivät Nordnet, Talous ja nuoret TAT, Suomen Ekonomit ja Suomen kauppakorkeakoulut (ABS) ry (2019). Lisätietoa: https://bit.ly/2lXXDmn
- Danske Bankin vuonna 2017 teettämä kysely, toteuttajana YouGov.
Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja. Autamme nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä. tat.fi
Suomen Setlementtiliitto on 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka edistää yhdenvertaisuutta, moniarvoisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Setlementeissä työskentelee noin 4000 ammattilaista ja iso joukko vapaaehtoisia. www.setlementti.fi
Nordnet on digitaalinen pankki säästäjille ja sijoittajille. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tarjoamme asiakkaillemme käyttäjäystävällisen palvelun, laajan valikoiman sijoituskohteita ja edulliset hinnat säästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tutustu meihin tarkemmin: www.nordnet.fi, www.nordnetab.com, www.nordnet.se, www.nordnet.no ja www.nordnet.dk.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehittämiskoordinaattori Ella Niini
Mun talous -toiminta, Suomen Setlementtiliitto
ella.niini@setlementti.fi, 044 577 8339
Toiminnanjohtaja Ulla Siimes
Suomen Vanhempainliitto
ulla.siimes@vanhempainliitto.fi, 040 553 0981
Viivi Ali-LöyttyViestintäpäällikkö
Puh:040 776 9040viivi.ali-loytty@tat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja. Autamme nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Tuore kysely: Nuorten näkemykset työelämästä jakautuvat – silti kolme neljästä uskoo löytävänsä paikkansa22.5.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Den svenska versionen av detta meddelande finns också bifogad. Nuorten näkemykset työelämästä jakautuvat voimakkaasti taustan mukaan. Tuoreen kyselyn mukaan erot näkyvät erityisesti perhetaustan, sukupuolen ja nuorten yhteenkuuluvuuden kokemusten kautta. Tiedot käyvät ilmi vuoden 2026 laajasta NYT Nuorten tulevaisuusraportti -kyselytutkimuksesta, joka perustuu yli 6 400 nuoren vastauksiin.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:59:40 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:59:40 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:52:30 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:52:30 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
