Suomeen perustetaan uusi paikkatietoon keskittyvä osaamiskeskus
13.6.2022 08:23:17 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote

Maanmittauslaitos yhdessä 27 partnerin ja 20 muun yhteistyökumppanin kanssa muodostavat Paikkatietoinnovaatiohubin (The Location Innovation Hub LIH). Sen tavoitteena on laajentaa paikkatiedon eli sijaintiin liittyvän tiedon hyötykäyttöä palveluissa, uudessa liiketoiminnassa ja teknologiassa sekä tuottaa näiden avulla uusia hyötyjä yhteiskunnalle.
Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi Suomen ehdokkaat, joiden joukosta Euroopan Komissio valitsi Paikkatietoinnovaatiohubin sekä kolme muuta hubia EU:n digitaaliseen innovaatiohubiverkostoon. Ne toimivat digi-investointeja sekä yritysten ja julkisen sektorin digitalisaatiota vauhdittavina palvelukeskuksina. Toiminta Paikkatietoinnovaatiohubissa käynnistyy vuonna 2023.
Suomessa on jo valmiiksi vahvaa paikkatiedon osaamista. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI sijoittui suomalaisten tutkimuslaitosten ykkössijalle Suomen akatemian teettämässä tieteen vaikuttavuutta seuraavassa Tieteen tila -tilastossa.
Tukea yrityksille, innovaatioita ja etuja uusista teknologioista
Paikkatietoinnovaatiohubin vahvuutena on laaja verkosto, joka koostuu niin yrityksistä, tutkimuslaitoksista ja yliopistoista kuin julkisesta sektoristakin.
- Mukana on Suomen paikkatietoalan huipputekijät, mikä luo yrityksille ja julkiselle sektorille erinomaisen tilaisuuden kehittää uusia innovaatioita. Se tukee paikkatietopoliittisen selonteon mukaista tavoitetta kehittää Suomeen maailman innovatiivisin ja turvallisin paikkatiedon ekosysteemi, kertoo Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen ylijohtaja Jarkko Koskinen.
- Paikkatietoinnovaatiohubin verkosto ulottuu Eurooppaan ja laajemmin myös maailmalle. Tästä verkostosta on etua digitaalisten kaksosten kehittämisessä sekä rahoituksen hakemisessa.
Paikkatiedosta ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen haasteisiin
Paikkatietoinnovaatiohubi vahvistaa Suomen kyvykkyyttä paikkatiedon käytössä kokoamalla yhteen alan osaajat. Se tarjoaa niin teknistä kuin liiketoiminnankin tukea paikkatiedon hyödyntämiseen. Se myös muodostaa paikkatiedon testialustoja laajasti sisätilapaikannuksesta, automaattiajoneuvojen testiympäristöihin sekä digitaalisia testidatoja. Lisäksi se kehittää paikkatieto-osaamista tekoälyn ja kyberturvallisuuden aloilla. Paikkatietoinnovaatiohubi tarjoaa verkostoja myös Eurooppaan ja sen ulkopuolelle.
Paikkatietoon perustuvat innovaatiot tuovat mukanaan mahdollisuuksia niin uudelle liiketoiminnalle kuin lukuisiin yhteiskunnan tarpeisiin. Hyötyjä saadaan muun muassa digitaalisista kaksosista eli digitaalisesti mallinnetuista reaalimaailman kohteista.
- Pitkän aikavälin visionamme on kehittää data avaruuksia, kuten digitaalisia kaksosia. Niiden avulla yritykset voivat kehittää uusia ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen lukuisiin haasteisiin. Lisäksi Paikkatietoinnovaatiohubin laaja verkosto tarjoaa ideaalin ympäristön uusien sovellusten testaamiseen, kertoo yli-insinööri Antti Jakobsson Maanmittauslaitoksesta.
Katso Paikkatietoinnovaatiohubin yhteistyökumppaneiden lista täältä, valitse välilehti Candidate European DIHs and ja etsi LIH.
Yhteyshenkilöt
Jarkko Koskinen, ylijohtaja, Paikkatietokeskus 050 337 2902, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Antti Jakobsson, yli-insinööri 050 5994123, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
MaanmittauslaitosPL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Kesän juttuaiheita Maanmittauslaitoksesta23.7.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Kesällä suomalaisia kiinnostavat mökkeilyyn liittyvät kysymykset: mistä näkee tontin rajat, miten voi lunastaa rantaan ilmestyneen vesijättömaan ja kenellä on oikeus kulkea mökkitiellä. Ajankohtaisia aiheita ovat myös sienestys ja marjastus sekä läpi kesän jatkuvat Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslennot. Kokosimme alle kiinnostavimmat kesätärpit ja aiheet, joista kansalaiset kysyvät nyt erityisen paljon.
Nallekarkit apuna vierasviljojen tunnistamisessa - digitaalinen ratkaisu tehostaa puhdaskauran tuotantoa21.7.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI on mukana kehittämässä uutta digitaalista ratkaisua vierasviljojen tunnistamiseen ja poistamiseen pelloilta. Menetelmä yhdistää droonikuvauksen, tekoälyn ja mobiilipohjaisen navigoinnin. Sen testauksessa käytettiin keväällä yllättävää kohdetta: nallekarkkeja. Heinäkuun alussa Etelä-Pohjanmaalla järjestetyissä varsinaisissa peltokokeissa saatiin rohkaisevia tuloksia.
Forskare inom satellitpositionering samlas i Finland för att lösa positioneringsutmaningar – Europeiska rymdorganisationens forskningsevenemang i Esbo startar 13.7.9.7.2026 10:43:29 EEST | Pressmeddelande
Europeiska rymdorganisationen och Europeiska kommissionens gemensamma forskningscentrum arrangerar ett internationellt forskningsevenemang om satellitpositionering i Finland i juli. Forskare från Lantmäteriverkets Geodatacentral FGI deltar i evenemanget som fokuserar på teknologi för positionering, navigering och tidsbestämning, satellitsystemens framtid och bekämpning av hot.
Satelliittipaikannuksen tutkijat kokoontuvat Suomeen ratkomaan paikannuksen haasteita – Euroopan avaruusjärjestön tutkijatapahtuma Espoossa käynnistyy 13.7.9.7.2026 10:43:29 EEST | Tiedote
Euroopan avaruusjärjestö ja Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus järjestävät kansainvälisen tutkijatapahtuman Suomessa heinäkuussa. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat osallistuvat tapahtumaan, joka keskittyy paikannuksen, navigoinnin ja ajanmäärityksen teknologioihin, satelliittijärjestelmien tulevaisuuteen ja uhkien torjuntaan.
Satellite positioning researchers will meet in Finland to solve positioning challenges – the European Space Agency’s research event in Espoo begins on 13 July9.7.2026 10:43:29 EEST | Press release
In July, the European Space Agency and the European Commission's Joint Research Centre are holding an international research event in Finland. Researchers from the National Land Survey of Finland’s Geospatial Research Institute (FGI) will participate in this event, which focuses on satellite positioning, navigation and timing technologies, the future of global navigation satellite system (GNSS), and threat prevention.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme