Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen Kiinteistönvälittäjien markkinaennuste lomakaudelle 2017

Jaa

Suomen Kiinteistönvälittäjät (SKVL) ovat koonneet yli 1200 välittäjänsä joukosta neljännesvuosittaisen ennusteensa. Markkinoilla on nyt tasaisen positiivinen vire ja talousennusteiden yhä kohoava luottamus tukee asuntokauppaa. Asunnon vaihtoa suunnittelevan on nyt hyvä olla ajoissa liikkeellä, sillä kiinnostavimmat kohteet myydään nopeasti, kun hinta on kohdallaan. ”Jo vuoden 2016 kesä osoitti, että lomaa käytetään nykyään asunnon etsintään ja kauppamäärät eivät laske merkittävästi kesän aikana”, kertoo Suomen kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Mummonmökeillä on kysyntää, kun hinta on kohdallaan

Loma-asuntojen kysynnän ennustetaan pysyvän ennallaan tai hieman piristyvän. Trendikohde on nyt hirsirakenteinen ns. mummonmökki, jossa on siisti piha ja ympäristö. Mökin ei välttämättä tarvitse sijaita veden äärellä, mutta mökkimatka saisi olla mieluiten enintään tunnin. Sähkön ja veden tulo sekä jäteveden käsittely ovat nousseet arviointikriteereiksi mökkiä etsittäessä. Hintataso on kuitenkin yksi merkittävimmistä syistä, miksi niiden kysyntä on kovaa. Hintatason tulisi kuitenkin niissä olla mieluiten 50.000 euron tienoilla. ”Maaseudulla sijaitsevat omakotitalot ovat myös usein ns. mökkihintoja edullisempia, ja niihinkin kannattaa tutustua”, kommentoi Mannerberg.

Unelmamökki on ison veden rannalla kaikilla mukavuuksilla

Edelleen suomalaisten unelmamökki on veden äärellä, mutta siihen sijoitettava rahamäärä ei saisi olla paljoa yli 100.000 euron. Tästä johtuen loma-asuntojen toteutuvien kauppahintojen odotetaan jopa laskevan. Loma-asunnoissa on usein merkittäviä myyjien tunnearvoihin perustuvia hintaodotuksia, jotka eivät toteudu ostajien katsoessa pelkkiä faktoja. Mukavuudet, sijainti sekä rakennusten ja ympäristön kunto ovat asioita, joita ostaja arvio. Monet perheet ovatkin ongelmallisessa tilanteessa, kun suvun mökki ei kiinnostakaan nuorempaa sukupolvea. Usein kunnostukseen on vuosien varrella uhrattu merkittäviä summia rahaa, jota ei saadakaan takaisin myytäessä. Hyväkuntoinen, mukavuuksin varustettu, loma-asunto rannikolla tunnin tai kahden päässä Helsingistä länteen on kuitenkin edelleen toki hinnaltaan yleensä kovinta tasoa ja niistä ollaan valmiita maksamaan eniten. Merkittävä havainto ennusteessa on myös se, että Itä-Suomessa mökkikaupassa odotetaan selvää vilkastumista.

Asuntokaupan ennustetaan jatkuvan vakaana, Turussa kova kysyntä ja hinnat nousussa

Kerrostaloasuntojen kauppa on normalisoitunut ja lisääntynyt kysyntä nostaa kysytyimpien asuntojen hintoja lievästi. Talvella ennustettu kysynnän nousu on toteutunut vuoden alkupuoliskolla. Moni toteuttaa nyt jo vuosia lykättyä asunnonvaihtoa talousluottamuksen ja uskon työpaikkojen säilymiseen noustua merkittävästi alkuvuoden aikana. Kasvukeskuksissa ennustetaan kysynnän jatkuvan suurempana kuin muualla Suomessa. Erityisesti Turun alueella hienot uutiset telakkateollisuudesta ovat nostaneet kysyntää merkittävästi ja sitä myöten myös hintatason odotetaan kipuavan. Turussa myös vuokra-asuntojen kysynnän odotetaan kasvavan merkittävästi.

Omakotitalojen kysyntä edelleen kasvussa

Omakotitalokaupan kysynnän parantuminen on nyt selvää koko maassa. Merkittävää on nyt myös rivitalokaupan selvät kysynnän lisääntymisen ennusteet erityisesti Oulun, Tampereen ja Turun seudulla. Kysynnän lisääntymisen myötä myös lievää hintojen kohoamista on odotettavissa. Omakotikaupassakin on selvä trendi siihen, että niitä ostetaan kasvukeskusten lähistöltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL)
Toimitusjohtaja Jussi Mannerberg
050 339 6214 
jussi.mannerberg@skvl.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen kiinteistönvälittäjät ry:n asuntomarkkinaennuste: Joulunaikaan ostajan markkinat11.12.2017 07:00Tiedote

Perinteisesti asuntokaupan kappalemäärät laskevat eniten joulunaikaan. Tähän vaikuttavat arkipäivien pienempi määrä ja päivänvalon puutteen tuomat haasteet asuntojen esittelyissä. Kysynnän hiljainen hetki myös laskee jonkin verran toteutuneita hintoja. ”Ostajan kannattaa olla liikkeellä vuodenvaihteessa, sillä tarjontaa on ja vuosi on hyvä aloittaa mukavilla asioilla”, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Vuoden kiinteistönvälittäjä on Mikko Savolainen Jyväskylästä, Vuoden yritys Kiinteistönvälitys Alanko Salosta ja vuoden markkinoija Kiinteistönvälitys Gitta Mielonen Kuopiosta20.11.2017 09:20Tiedote

Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) liittokokous päättyi perjantaina vuoden parhaiden palkitsemistilaisuuteen Helsingissä. Vuoden kiinteistönvälittäjä on Mikko Savolainen Jyväskylästä, Vuoden yritys Kiinteistönvälitys Alanko Salosta ja vuoden markkinoija Kiinteistönvälitys Gitta Mielonen Kuopiosta.