Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti

Suomen Kulttuurirahaston tukema poikkitaiteellinen A I S T I T -suurhanke esille viiteen Euroopan pääkaupunkiin vuonna 2021

Jaa
Suomen Benelux-, Lontoon-, Ranskan- ja Saksan- kulttuuri- ja tiedeinstituuttien yhteiselle A I S T I T -hankkeelle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston 180 000 euron arvoinen Taide²-apuraha.

A I S T I T / coming to our senses on neljän Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutin uusi suurhanke, jonka lähtökohtana ovat aistikokemukset ja niiden ruumiilliset, sosiaaliset, poliittiset ja teknologiset ulottuvuudet 2020-luvun Euroopassa. Hankkeen kuraattoreina toimivat kuvataiteilija Hans Rosenström sekä kuraattori ja koreografi Satu Herrala, ja se on esillä vuonna 2021 Berliinissä, Lontoossa, Pariisissa, Brysselissä ja Helsingissä. Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt hanketta varten 180 000 euronarvoisen Taide²-apurahan

“Aistikokemusten kanssa työskentely tuntuu merkitykselliseltä tässä ajassa; haluamme kutsua erilaisia yleisöjä yhteen herkistymään nyansseille ja altistumaan todellisuuksiemme monimuotoisuudelle”, kertovat hankkeen kuraattorit Satu Herrala ja Hans Rosenström.

A I S T I T -hankkeeseen kutsuttavilta nyky- ja esitystaiteilijoilta tilataan uusia, aiheeseen liittyviä teoksia. Lisäksi hankkeeseen kutsutaan mukaan suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita adaptoimaan olemassa olevia teoksiaan uusiin konteksteihin. Hankkeessa sekä tuotetaan aisteja herkistäviä teoksia että tutkitaan aistihavaintojen kompleksisuutta aikana, jolloin aistimuksemme ja kokemuksemme ovat helposti manipuloitavissa. Voiko aistien äärelle syventyminen auttaa meitä löytämään yhteyden itseemme, toisiimme ja ympäristöömme? 

Teokset esitetään keväällä 2021 neljän Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutin kohdemaissa, sekä alkusyksystä 2021 Suomessa. Tapahtumat rakennetaan yhteistyössä paikallisten festivaalien, teattereiden ja taide- ja kulttuuri-instituutioiden kanssa. Kuhunkin esityspaikkaan koostetaan tapahtumakokonaisuus, joka muodostuu tilausteoksista, vierailuesityksistä, taiteilijoiden, tutkijoiden ja kokemusasiantuntijoiden keskusteluista sekä työpajoista.

Hans Rosenström on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu taiteilija, jonka intiimit ja poeettiset teokset kutsuvat katsojan terävöittämään aistejaan ja antautumaan läsnäololle eri tiloissa ja tilanteissa. Satu Herrala on työskennellyt viimeiset viisi vuotta kansainvälisen Baltic Circle -festivaalin taiteellisena johtajana ja kuratoinut esityksiä ja tapahtumia ajankohtaisella ja yhteiskunnallisesti vaikuttavalla otteella. 

Suomen Benelux-, Lontoon-, Ranskan- ja Saksan- kulttuuri- ja tiedeinstituutit kuuluvat Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkostoon, joka edistää suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälistä liikkuvuutta, näkyvyyttä ja yhteistyötä. 












Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:


Sini Rinne-Kanto


A I S T I T -hankkeen viestintä /  Suomen Ranskan instituutti 


sini.rinne-kanto@institut-finlandais.fr / +33616104429

Kuvat

Satu Herrala /Johanna Salmela
Satu Herrala /Johanna Salmela
Lataa
Hans Rosenström / Veikko Kähkönen
Hans Rosenström / Veikko Kähkönen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti
Unit 1, 3 York Way
N1C 4AE London

(+44) 020 3764 5090http://www.fininst.uk/

Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti on Lontoossa sijaitseva yksityinen, voittoa tavoittelematon säätiö. Tehtävämme on tunnistaa yhteiskunnan uudistamiseen vaikuttavia tekijöitä Suomessa, Britanniassa ja Irlannissa sekä tukea myönteistä yhteiskunnallista muutosta. Rohkaisemme poikkitieteellistä ja rajoja rikkovaa yhteistyötä luomalla uusia verkostoja ja kumppanuuksia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti

A I S T I T / coming to our senses bjuder in att utforska komplexiteten i våra sinnesförnimmelser med utställningar i fem europeiska städer under 2021–2022.28.1.2021 11:00:00 EET | Tiedote

Finlands kulturinstitut i Beneluxländerna, Frankrike, Tyskland samt Storbritannien och Irland kan härmed stolt presentera ett projekt där de har bjudit in bildkonstnären Hans Rosenström och kuratorn och koreografen Satu Herrala för att reflektera kring ämnet sinnen (”aistit” på finska) och deras fysiska, politiska och tekniska dimensioner i dag. Genom att föra samman ett flertal bild- och scenkonstnärer från olika geografiska områden presenterar A I S T I T / coming to our senses en bräcklig men sammankopplad värld full av nyanser.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye