Keskuskauppakamari

Suomen vienti jatkaa 8 prosentin kasvussa – matkustusrajoitukset jarruttavat kasvua, arvioi Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori

Jaa

Kesäkuussa Suomen vienti jatkoi kasvuaan. Kauppakamarien tuoreiden vientiasiakirjatilastojen mukaan alkuperätodistusten kysyntä kasvoi maalis-kesäkuussa peräti 8 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. EU:n ulkopuolelle suuntautuvaa vientiä varten yritykset hakivat kesäkuussa kauppakamareista yhteensä 6226 alkuperätodistusta, mikä on jopa enemmän kuin viennin ennätysvuonna 2019, jolloin määrä oli 6217.

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Pasi Murto
Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Pasi Murto

Kauppakamarien tuore tilasto vahvistaa Suomen viennin kasvun jatkuneen touko-kesäkuussa, sillä tullin eilen julkistamien ennakkotietojen mukaan tammi-toukokuussa vienti EU-maihin nousi 10,4 prosenttia ja vienti EU:n ulkopuolelle 8,9 prosenttia. Vienti Saksaan kasvoi 38,9 prosenttia, Venäjälle 49,4 prosenttia ja Kiinaan 42,7 prosenttia.

”Suomen vienti on hyvässä kasvussa koronapandemian helpottaessa maailmalla, mutta jopa aavistuksen vahvempaa viennin kasvua olisin odottanut kesäkuulle”, arvioi tilannetta Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Elämä Suomen päävientimarkkinoilla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa on normalisoitumassa, mutta koronarajoitukset edelleen vaikeuttavat yritysedustajien matkustamista kohdemaihin.

”Vientiyritysten mukaan uusien kauppojen saaminen on yhä vaikeaa, jos yritysedustajat eivät pääse paikan päälle tekemään myyntityötä uusien kauppojen aikaansaamiseksi elvytyspakettien piristämiltä markkinoilta”, muistuttaa Vuori.

Vuoren mukaan Suomen omatkin, tiukat maahantulorajoitukset ovat yhä viennin ja matkailun kannalta haasteelliset, vaikka niitä on pyritty päivittämään koronatilanteen meillä ja maailmalla muuttuessa.

Kohti uutta normaalia – yhteiskuntaa ja taloutta avaten

”Lähiaikoina Suomessa on uskallettava ottaa askelia kohti uutta normaalia, jossa ikäihmisten ja riskiryhmien kattavan rokottamisen jälkeen Suomessa on opittava elämään koronariskin kanssa. Emme voi odottaa, että pandemia on kokonaan hävinnyt meiltä ja maailmalta, koska silloin yhteiskuntamme ja taloutemme kyky toipua koronasta kärsisi merkittävästi”, sanoo Vuori.

”Suomen saavutettavuus maailmalla rakentuu pitkälti toimivan laiva- ja lentoliikenteen varaan, ja jos se etu menetetään, on se kova kolaus Suomen hyvinvoinnille ja talouden pärjäämiselle koronan jälkeisessä maailmalla”, arvioi tilannetta Timo Vuori.

Vuoren mukaan Suomen vientivetoisen talouden toipumisen kannalta on ratkaisevaa, kuinka hyvin Suomi onnistuu yhteiskuntansa ja taloutensa sopeuttamisessa uuteen normaaliin ja onnistuu vieläkin paremmin vauhdittamaan vientinsä kasvua maailman markkinoilla.

Liite: Kauppakamarin vientiasiakirjat Q2/2021

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Pasi Murto
Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Pasi Murto
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 20 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari ja Metsäteollisuus: Suomen kilpailukyky tarvitsee selkeitä ratkaisuja EU:n merenkulun päästökaupassa14.7.2021 16:52:52 EEST | Tiedote

Euroopan komission tänään osana Fit for 55-pakettia antama lainsäädäntöesitys merenkulun ulottamisesta päästökauppaan tuo markkinaehtoisen mekanismin keinovalikoimaan meriliikenteen päästöjen vähentämiseksi. Meriliikenteestä erittäin riippuvaisen Suomen kannalta on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että Suomi huolehtii päästövähennysten lisäksi vientialojen kilpailukyvystä, kun merenkulun päästökaupan yksityiskohdista sovitaan EU:ssa.

Kauppakamarikysely: Alkushokin jälkeen yritykset pärjäsivät koronapandemiassa ennakoimaansa paremmin – toimialakohtaiset erot kuitenkin suuria30.6.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Koronapandemian vaikutukset ja jäljet yritysten toimintaan ovat suuret, mutta eivät ihan niin suuret kuin mitä yritykset itse pandemian alussa arvioivat, selviää kauppakamareiden maaliskuun 2020 ja kesäkuun 2021 välillä tekemistä koronakyselyistä. Toiset toimialat, kuten teollisuus, ovat selvinneet kohtalaisen vähin vaurioin, kun taas majoitus- ja ravintola-ala sekä kulttuuri ovat olleet suurkärsijöitä.

Kauppakamarien PK-hallitusbarometri: Yrityksen ulkopuoliset hallituksen jäsenet tuovat lisäarvoa hallitustyöskentelyyn28.6.2021 00:01:00 EEST | Tiedote

PK-yritysten hallituksen jäsenille maksetaan palkkioita todennäköisimmin niissä yrityksissä, joiden hallituksissa on yrityksen ulkopuolisia jäseniä. Hallitukset, joissa on ns. ulkopuolisia eli riippumattomia jäseniä, tuovat myös selvästi enemmän lisäarvoa yrityksen toimintaan ja ulkopuolisia jäseniä arvostetaan. Ulkopuolisia hallituksen jäseniä on kahdella viidestä PK-yrityksestä. Tiedot käyvät ilmi kauppakamarien joka toinen vuosi toteutettavasta PK-hallitusbarometristä, johon vastasi 804 yritysjohtajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme