Suomessa kierrätetty lasipakkauksia ennätysmäärä

Rinki keräsi Rautjärven, Utajärven, Parikkalan, Pelkosenniemen ja Ruokolahden Rinki-ekopisteillä lasia yli 6 kiloa asukasta kohden vuonna 2017. Isompien kaupunkien lasipakkauskeräys on järjestetty osin myös kiinteistökohtaisesti, joten Ringin tarjoamalla valtakunnallisella ekopisteverkostolla on suuri merkitys varsinkin pienemmille paikkakunnille. Tiedotteen liitteenä on listattu Rinki-ekopisteiden TOP 20 -lista lasipakkausten keräysmääristä asukasta kohden kunnittain.
Vuonna 2014 pulloista ja purkeista kierrätettiin 45 %. Nyt pantittomien lasipakkausten kierrätysaste on nousemassa lähelle sataa prosenttia. Lukema on samaa tasoa kuin pantillisten juomapakkausten kierrätysaste, joka on Suomessa ollut korkea jo useita vuosia.
”On hienoa, että suomalaiset ovat näin ahkeria lasipakkausten kierrättäjiä. Olemme pyrkineet sijoittamaan Rinki-ekopisteet pääasiassa paikkoihin, joissa ihmiset luontaisesti liikkuvat. Kun lajittelu on helppoa, siitä tulee luonteva osa arkipäivää ja materiaalivirrat saadaan kattavasti uuteen käyttöön”, sanoo Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.
Lasipakkaukset kiertoon Englannissa ja Hollannissa
Lasipakkauksia voi palauttaa yli 1 850 Rinki-ekopisteeseen, jotka on sijoitettu koko Suomen alueelle. Pakkauslasia kerätään myös yhä useammin kiinteistölle sijoitetuilla jäteastioilla.
Rinki-ekopisteistä lasipakkausjäte kuljetetaan välivarastoihin, joita on Suomessa 38. Välivarastoista lasijäte toimitetaan Tolkkisten satamaan Porvooseen, mistä se kuljetetaan edelleen laivalla Englannissa ja Hollannissa sijaitseviin lasinkäsittelylaitoksiin. Laitoksissa lasipakkausjäte prosessoidaan ja toimitetaan raaka-aineeksi lasipakkaustehtaille, joissa materiaalista valmistetaan uusia lasipulloja ja -purkkeja. Suomessa lasipakkauksia ei enää valmisteta. Posliinikappaleet sekä ns. lämpölasit, kuten uunin vuoat ja lasiset kattilan kannet sekä muut Rinki ekopisteisiin tuodut sinne kuulumattomat jätteet lajitellaan erilleen, koska ne eivät sovellu uusien lasipakkausten raaka-aineiksi. Yli 90 % pantittomista lasipakkauksista kierrätetään, ja pääosin niistä tehdään uusia lasipulloja ja -purkkeja.
Lasi on siitä kiitollinen pakkausmateriaali, että se voidaan sulattaa aina uudestaan ja käyttää uusien pakkausten valmistukseen ilman, että sen laatu kärsii.
Kierrätyksellä vähemmän lasijätettä
Vuodesta 2016 alkaen pantitonta lasipakkausjätettä on koskenut kierrätysvaatimus, jonka mukaan kierrätysasteen oli oltava vähintään 27 %. Tämä tarkoittaa, että joka neljäs lasipakkaus tuli kierrättää. Vuodesta 2020 alkaen vaatimus nousee 40 %:iin. Kierrätysvaatimukset on esitetty asetuksessa pakkauksista ja pakkausjätteistä.
Suomessa tuottajayhteisöt vastaavat kierrätystavoitteiden saavuttamisesta. Pakkauslasin tuottajayhteisö Suomen Keräyslasiyhdistys ry edistää lasin kierrätystä ja muuta hyötykäyttöä sekä vähentää lasijätteen syntymistä. Pakkaustuottajat ja niiden palveluyhtiö Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy ovat vastanneet lasipakkausjätteen kierrätyksestä vuodesta 2015 alkaen. rinkiin.fi/toimintamme/suomen-kerayslasiyhdistys/
Lajittele oikein
Kierrätystä helpottavat valtakunnalliset lajitteluohjeet. Aiemmin lajitteluohjeet vaihtelivat paikkakuntakohtaisesti. Yhtenevien ohjeiden myötä lasipakkausten lajittelusta on tullut aiempaa tarkempaa, ja keräyspisteisiin saa tuoda ainoastaan kotitalouksien lasipulloja ja -purkkeja. Lajitellun lasipakkausjätteen laadussa onkin vielä parantamisen varaa.
Jotta kerätyn lasimateriaalin laatu olisi entistä parempaa, lasipakkausten keräysastioihin ei saa laittaa lasiastioita (esim. juomalasit, uunivuoat, kahvipannut), kristallilasia, keramiikkaa, posliinia eikä ikkuna- tai peililasia. Nämä heikentävät materiaalin laatua ja vaikeuttavat uusien pullojen ja purkkien valmistusta.
Rinki-ekopisteiden sijaintien karttahaku verkossa: rinkiin.fi/rinki-ekopisteet
Lasipakkausten valtakunnalliset lajitteluohjeet: rinkiin.fi/lajitteluohjeet/#lasi
Lisätietoja:
Juha-Heikki Tanskanen, toimitusjohtaja
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
puh. 0400 814 243
juha-heikki.tanskanen@rinkiin.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha-Heikki Tanskanentoimitusjohtaja, verkställande direktör
Puh:0400 814 243juha-heikki.tanskanen@rinkiin.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Tynnyrintekijänkatu 1 C
00580 HELSINKI
09 6162 3500, info@rinkiin.fihttps://www.rinkiin.fi
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Rinki on rakentanut koko Suomen kattavan Rinki-ekopisteverkoston tuottajien ja pakkausalan tuottajayhteisöjen puolesta. Yli 1 850 pisteessä kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia. Lisäksi näistä yli 500 pisteessä kerätään muovipakkauksia. Suomen Keräyslasiyhdistys ry järjestää lasipakkausjätteen vastaanoton ja hyötykäytön yhteistyössä Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n kanssa. Yritykset, jotka pakkaavat tuotteita lasipakkauksiin tai tuovat maahan lasipakkauksiin pakattuja tuotteita, voivat siirtää tuottajavastuuvelvoitteensa Suomen Keräyslasiyhdistykselle rekisteröitymällä Rinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Rinki-ekopiste suljetaan Loimaalla9.5.2025 12:55:00 EEST | Tiedote
Osoitteessa Satakunnantie 17 sijaitseva Rinki-ekopiste suljetaan toukokuun aikana. Kaupunki ottaa alueen muuhun käyttöön.
Järvenpäähän ja Keravalle uudet muovipakkausten keräyspisteet7.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Muovipakkausten lajittelu helpottuu entisestään Järvenpäässä ja Keravalla, kun Rinki lisää kahteen ekopisteseen muovipakkausten keräyssäiliöt.
Uusia muovipakkausten keräyspisteitä Päijät-Hämeeseen7.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Muovipakkausten lajittelu helpottuu entisestään Päijät-Hämeen alueella, kun Rinki lisää ekopisteisiin muovipakkausten keräyssäiliöt Asikkalaan, Heinolaan ja Hollolaan.
Muovipakkausten keräystä tehostetaan Lahdessa ja Heinolassa6.5.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Rinki kerää jatkossa muovipakkauksia puristimilla kolmessa ekopisteessä Lahdessa ja Heinolassa.
Rinki lisää muovipakkausten keräyspisteitä Jyväskylässä ja Muuramessa17.4.2025 11:55:12 EEST | Tiedote
Muovipakkausten lajittelu helpottuu entisestään Jyväskylän Kuokkala-Ristikiven ja Muuramen Kinkomaan alueilla, kun Rinki lisää ekopisteisiin muovipakkausten keräyssäiliöt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme