Suomi tarvitsee hallituksen pian
15.4.2019 10:40:34 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Yritykset hermoilevat tulevaisuudesta ja se syö koko ajan työllisyyden kannalta äärimmäisen kallisarvoisia investointeja”, varoittaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Romakkaniemi toteaa samalla, että epävarmuus tulevasta toimintaympäristöstä on myrkkyä yritysten toiminnalle.
Keskuskauppakamari vaatii uuden hallituksen sitoutumista keskeisiin kilpailukykytekijöihin: Yritysten kustannuksia ei saa lisätä, osaavan työvoiman tarve on turvattava rohkeilla uudistuksilla ja työllisyyttä parantavia, vaikeitakin, uudistuksia on pystyttävä jatkamaan. Lisäksi liikenneväylien kuntoa on parannettava liikenteen rahoitusta uudistamalla.
”Jos näitä asioita ei toteuteta, niin hyvä talouskasvu ja työllisyyskehitys uhkaavat heikentyä jo tänä vuonna”, Romakkaniemi huolehtii.
Romakkaniemi muistuttaa myös heinäkuussa alkavasta EU:n puheenjohtajakaudesta, jossa tulevan pääministerin pitäisi pystyä ottaa iso rooli Euroopan tulevaisuuden kannalta merkittävien kysymysten ratkaisijana.
”Brexit-ratkaisu, EU:n seitsemän seuraavan vuoden budjetti sekä uuden komission muodostaminen ja sen ohjelma; tuskin koskaan on puheenjohtajamaalla ollut näin suuri ratkaisijan ja vaikuttajan rooli”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemen mukaan Antti Rinteellä on suuri henkilökohtainen vastuu siitä, että SDP niukasti eduskuntavaalien ykköspaikalle punnertaneena pystyy luotsaamaan hallitusneuvottelut nopeasti ja tehokkaasti maaliin.
”Hallituksen muodostajan roolissa pitää olla enemmän ratkaisujen löytäjä kuin vaatija”, Romakkaniemi arvioi. ”Tunnen Antti Rinteen hyvin ja minulla on täysi luottamus, että hän pystyy neuvottelijan kokemuksellaan löytämään ne kompromissit, joilla hallitussopimus syntyy.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme