Keskuskauppakamari

Suomi tarvitsee lisää osaamisperusteista maahanmuuttoa

Jaa

Suomea piinaa osaavan työvoiman pula, joka on osittain seurausta hyvästä suhdanteesta ja siitä johtuvasta kysynnästä. Toisaalta ongelma on myös rakenteellinen – Suomessa väestö vanhenee voimakkaasti. Seuraavan 20 vuoden aikana työikäisen väestön määrä vähenee noin 70 000 ja vanhusväestön määrä kasvaa liki 300 000 hengellä.

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.

Suomi ei kuitenkaan ole ainoa maa korkeasuhdanteessa, vaan suhdannesykli on globaali. Suomi ei myöskään ole ainoa vanheneva yhteiskunta, vaan koko Eurooppa harmaantuu. Myös työvoimapula on Euroopan laajuinen. 

”Suomessa monet tuntuvat ajattelevan, että työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa höllentämällä maamme rajoilla olisi tulijoita jonoksi asti. Ajatus on valitettavasti virheellinen,” Kotamäki sanoo.  

”Suomeen kohdistuva työperäinen maahanmuutto EU:n sisälläkin on jokseenkin vähäistä, vaikka se on vaivatonta. Tosiasia on, että ETA-alueen ulkopuolisistakin maista osaajia joutuu ennemminkin houkuttelemaan tänne Pohjolan perukoille”, Kotamäki pohtii. 

Keskuskauppakamari on ehdottanut työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton lisäämiseksi mm. työlupaprosessien käsittelyn sujuvoittamista, saatavuusharkinnasta luopumista ja Suomesta valmistuville korkeakoulutetuille automaattisesti pysyvän oleskeluluvan myöntämistä. 

”Nyt hallitusneuvotteluissa on tuhannen taalan paikka puuttua Suomen tarpeettoman tiukkaan ja byrokraattiseen osaamisperusteiseen maahanmuuttopolitiikkaan. On pystyttävä katsomaan tulevaisuuteen ja tehtävä yhteiskuntaa hyödyttäviä uudistuksia mieluummin tänään kuin huomenna”, Kotamäki linjaa. 

Työvoiman liikkuvuus on myös Euroopan asia. 

”Sunnuntaina järjestettävät EU-vaalit ovat hyvä paikka liikuttaa Eurooppaa avoimempaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan. On huolehdittava ihmisten vapaan liikkuvuuden turvaamisesta ja varmistettava, ettei EU käänny sisäänpäin, vaan pysyy avoimuuden ja kansainvälisen kaupan puolestapuhujana”, Kotamäki toteaa. 

”Brexit on surullinen esimerkki siitä, kuinka ihmisten vapaata liikkuvuutta on käytetty olkiukkona Britannian ongelmista. Todellisuudessa Iso-Britannia, jos joku, on hyötynyt ihmisten vapaasta liikkuvuudesta Euroopassa”, Kotamäki sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Työllisyyden kasvu vähäistä – hallitukselta odotetaan rohkeita päätöksiä20.8.2019 08:36:17 EESTTiedote

Työllisyysaste on 78 tuhannen työllisen päässä Antti Rinteen hallituksen asettamasta tavoitteesta. Luku käy ilmi Keskuskauppakamarin julkaisemasta työllisyystavoitelaskurista, jossa tarkastellaan työllisyyden kehittymistä. Tulevan hallituskauden ajan Keskuskauppakamari päivittää kerran kuukaudessa työllisyystavoitteen nykytilan, jonka voi helposti käydä katsomassa tyollisyystavoite.fi -sivustolta.

Työllisyysasteen nostaminen on otettava tosissaan - Keskuskauppakamari julkaisee työllisyystavoitelaskurin19.8.2019 07:00:00 EESTTiedote

Keskustelut työllisyydestä ja työllisyysasteen nostamisesta ovat käyneet viime aikoina vilkkaina. Myös pääministeri Antti Rinteen hallitus sitoutui hallitusohjelmassa 75 prosentin työllisyystavoitteeseen. Keskuskauppakamarin julkaisema työllisyystavoitelaskuri tarkastelee kuukausittain sitä, kuinka hallituksen työllisyystavoite on tähän mennessä toteutunut.

Ville Kajala johtavaksi asiantuntijaksi, Mauri Kotamäki pääekonomistiksi, Emmiliina Kujanpää johtavaksi veroasiantuntijaksi15.8.2019 11:30:44 EESTTiedote

Oikeustieteen kandidaatti Ville Kajala on nimitetty Keskuskauppakamarin johtavaksi asiantuntijaksi vastuualueenaan yhtiöoikeus, corporate governance ja arvopaperimarkkinajuridiikka. Hän ottaa hoitaakseen myös Keskuskauppakamarin lakivaliokunnan. Kajala siirtyy Keskuskauppakamariin Finanssivalvonnasta, jossa hän on toiminut johtavana asiantuntijana. Kajala aloittaa tehtävässään lokakuussa. Valtiotieteiden tohtori Mauri Kotamäki on nimitetty Keskuskauppakamarin pääekonomistiksi. Aiemmin Kotamäki on toiminut Keskuskauppakamarin johtavana ekonomistina ja ekonomistina Työeläkevakuuttajat Tela ry:ssa, valtiovarainministeriössä ja Suomen Pankissa sekä tutkijana Palkansaajien tutkimuslaitoksessa. Kotamäen vastuulle kuuluu ajankohtaisten talouteen liittyvien asioiden seuraaminen ja kommentointi. Lisäksi esimerkiksi neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Keskuskauppakamarin talouskatsaus, suuri veroselvitys ja ensi viikolla ensimmäistä kertaa julkaistava Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskuri. Ka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme