HAPPYMOOR

SuomiAreenassa: Jakamistalous 2.0 luo onnellisempia kaupunkeja, yrityksiä ja ihmisiä

Jaa
Jakamistalous 2.0 säästää aikaa, rahaa ja resursseja ja jakaa hyödyt entistä tasaisemmin. Happymoor Harbourin perustaja Jannika Joutsenniemi, SuperParkin maajohtaja Kirsi Ojakoski, Visit Finlandin kehitysjohtaja Kati Paasi ja Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi keskustelevat SuomiAreenassa maanantaina 11. heinäkuuta, millaisia mahdollisuuksia Jakamistalous 2.0 avaa yrityksille, kaupungeille ja ihmisille.
Jakamistalous 2.0
Jakamistalous 2.0

Jakamistalous on tähän asti tarkoittanut esimerkiksi yhteiskäyttöautoja sekä majoitus- ja ruoan kotiinkuljetuspalveluita.

Jakamistalous 2.0 tarkoittaa entistä enemmän jakamista. Yritykset ja kaupungit jakavat tavaroiden ja alustan lisäksi myös tekemistä. Jakamistalouden evoluutioversiossa avainsana on yhteistekeminen.

Alusta yhdistää yritykset tekemään palveluita taloudellisesti ja ekologisesti kestävästi. Yhteistekemisessä yritykset jakavat palveluiden tuotekehityksen, markkinoinnin, myynnin ja tuotannon resursseja. Kaupunki toimii esimerkiksi mahdollistajana ja osallistujana, mutta toiminta on yritysvetoista. Näin syntyy parempia palveluita ja tuotteita.

SuomiAreenassa keskustelun aiheina ovat muun muassa kestävä kasvu, alueellisen yhteistekemisen tarjoamat mahdollisuudet, toimialarajat ylittävät ekosysteemit, kaupunkien rooli vetovoiman ja elinvoiman kehittämisessä sekä uudenlaiset arvontuoton mallit.

Keskustelijoina ovat Happymoor Harbourin perustaja Jannika Joutsenniemi, SuperParkin maajohtaja Kirsi Ojakoski, Visit Finlandin kehitysjohtaja Kati Paasi sekä Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi. Keskustelua johtaa Janne Metso.

Keskustelun järjestää Happymoor Harbour, joka kokoaa yritykset ja kaupungit alustalleen yhteistekemään parempia elämyksiä kaupunkien asukkaille ja vierailijoille.

- Resurssien jakaminen säästää aikaa ja rahaa sekä synnyttää parempia palveluita. Yhteistekeminen tuo yrityksille uusia tulovirtoja ja ihmisille uusia elämyksiä. Samalla se lisää kaupunkien elinvoimaa, vetovoimaa ja viihtyisyyttä. Kaikki siis voittavat, kertoo Jannika Joutsenniemi Happymoor Harbourista.  

Jakamistalous 2.0:ssä alustayhtiön toiminta perustuu arvon kaappaamisen sijaan arvon jakamiseen. Se ei ole vain tulevaisuuden visio vaan vallankumouksellisesta tavasta tehdä bisnestä ja duunia on jo olemassa esimerkkejä. Happymoor Harbour -yritysverkoston yhteistekemisen tuotoksena on syntynyt muun muassa Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatti, jonka yritykset rakensivat yhdessä Paula Norosen luoman, suositun Supermarsu-lastenkulttuuribrändin ympärille.

Näin kaikki voittavat - Jakamistalous 2.0 luo onnellisempia kaupunkeja, yrityksiä ja ihmisiä -keskustelu järjestetään SuomiAreenassa Porissa Asiantuntijakeskus BEPOPissa (Isolinnankatu 21) maanantaina 11.7. klo 11.00-11.45. Katso SuomiAreenan ohjelma!

Lisätiedot:
Jannika Joutsenniemi
perustaja, CEO | HAPPYMOOR HARBOUR
040 7003202 |
jannika@happymoor.com
Mediapankki

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jakamistalous 2.0
Jakamistalous 2.0
Lataa
Lataa
Visit Finland Paasi Kati
Visit Finland Paasi Kati
Lataa
Etla Kuusi Tero
Etla Kuusi Tero
Lataa
SuperPark Ojakoski Kirsi
SuperPark Ojakoski Kirsi
Lataa
HAPPYMOOR HARBOUR  Joutsenniemi Jannika
HAPPYMOOR HARBOUR Joutsenniemi Jannika
Lataa
HAPPYMOOR HARBOUR Metso Janne
HAPPYMOOR HARBOUR Metso Janne
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HAPPYMOOR
HAPPYMOOR

00500 Helsinki

https://happymoor.fi

HAPPYMOOR HARBOUR eli Satama on on aivan uudenlainen yhteistekemisen toimintamalli, joka yhdistää kaupungin, yritykset ja asukkaat kehittämään kaupungin vetovoimaa, viihtyvyyttä ja elinvoimaa yhteisöllisesti. Satama tarjoaa uudenlaisen alustan ja toimintamallin yritysten liiketoiminnan kehittämiseen, hyödyntämällä paikallisten luovien alojen ammattilaisten osaamista

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HAPPYMOOR

OnniBus-kisalähdöt kuljettavat yritykset 19 kaupungista ZOOATHLON-tiimikisaan Korkeasaareen22.4.2022 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomen johtava kaukobussipalvelu OnniBus on liittynyt Happymoor Harbour -yritysverkostoon yhteistekemään uudenlaisia matkareittejä.Happymoor Harbour yhdistää yritykset ja yhteisöt jakamaan tekemistä ja resursseja uudenlaisten elämysten luomiseksi kestävästi. OnniBusin ja Happymoor Harbourin yhteistyön käynnistää Zooathlon-tiimikisa Korkeasaaressa touko-kesäkuussa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye