Suomen Omakotiliitto ry

Suositut mökkipaikkakunnat kalleimpia

Jaa
Suomalaisilla on nyt kova mökkikuume, mutta lompakon kannalta ei ole samantekevää, millä paikkakunnalla kesäauringosta nauttii. Suosituimpien mökkipaikkakuntien kunnalliset maksut ovat moninkertaisia verrattuna huokeimpiin kuntiin, selviää Omakotiliiton tutkimuksesta.
Vapaa-ajan asukkaat tuovat kuntiin runsaasti vipinää. Kuva: Viivi Handolin
Vapaa-ajan asukkaat tuovat kuntiin runsaasti vipinää. Kuva: Viivi Handolin

Kalleimpia kunnallismaksuja mökkiläinen joutuu pulittamaan Savonlinnassa, Kuopiossa, Mikkelissä, Mäntyharjulla, Paraisilla, Kangasalla ja Lohjalla. Kunnat ovat samat kuin viime vuonna, vain niiden keskinäinen järjestys on hieman muuttunut.

Edullisinta on sen sijaan Oulussa, Porissa, Kouvolassa, Rovaniemellä, Pälkäneellä ja Ylöjärvellä.

Eroa kalleimman ja edullisimman mökkikunnan kunnallismaksuissa on 667 euroa vuodessa. Kalleimmalla paikkakunnalla Savonlinnassa kunnallismaksuihin hupenee 1 160 euroa vuodessa, kun huokeimmalla paikkakunnalla Oulussa selviää 493 eurolla. Erot ovat selkeitä kaikilla vertailun osa-alueilla, eli kiinteistöverossa, sähkömaksuissa ja jätemaksuissa. Keskimäärin kunnallisiin mökkimaksuihin uppoaa 815 euroa vuodessa.

Suosituimmat mökkipaikkakunnat ovat kaikkein kalleimpia. Eniten mökkejä oli viime vuonna Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Savonlinnassa, Hämeenlinnassa ja Lohjalla, selviää Tilastokeskuksen julkaisusta.

Eniten hinnat ovat kallistuneet juuri Suomen mökkirikkaimmassa kunnassa Kuopiossa, jossa mökkiläisen maksamat kunnallismaksut ovat kohonneet viime vuodesta 4,9 prosenttia etenkin sähkönsiirtomaksujen nousun myötä. Hinnannousu on ollut reipasta myös Mikkelissä, Mäntyharjulla, Savonlinnassa ja Rovaniemellä.

”Vertailun halvimmassa kunnassa Oulussa mökkien kiinteistövero on ainoana asetettu valtion alarajalla 0,93 %, kun sallittu vaihteluväli on 0,93−2,0 %", kiittää Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas. "Myös muut kustannusten nousut ovat Oulussa maltillisella tasolla."

Lupia käyttötarkoituksen muuttamiseen haetaan vielä maltillisesti

Etätyö on saanut monet haaveilemaan kokonaan mökille muuttamisesta. Omakotiliitto selvitti, kuinka paljon suosituimmilla mökkipaikkakunnilla on myönnetty lupia muuttaa kesämökki vakituiseksi asunnoksi ja kuinka monta rakennuslupaa on myönnetty uusille vapaa-ajan asunnoille. Kysymykseen vastasivat Kuopion, Mikkelin, Paraisten ja Lohjan kunnat.

Vastauksista käy ilmi, että muutoslupia on viime vuoden aikana haettu ja saatu maltillisesti. Eniten lupia on myönnetty Kuopiossa, 20. Luku käsittää sekä vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamisen vakituiseksi asunnoksi että omakotitalon rakentamisen loma-asunnon rakentamispaikalle.

Vastaava luku oli Mikkelissä kahdeksan, Paraisilla yhdeksän ja Lohjalla kuusi. Ainakin Paraisilla ja Mikkelissä luvan ovat saaneet kaikki sitä hakeneet, kerrotaan kunnista. Vapaa-ajan Asukkaiden Liiton puheenjohtaja Tapio Tervo pitää tärkeänä, että kiinteistön käyttötarkoitusta voi muuttaa asukkaan tarpeen mukaan. ”Onhan tämä kunnillekin mahdollisuus saada kuntaan lisää asukkaita”.

Rakennuslupia uusille vapaa-ajan asunnoille on myönnetty Kuopiossa 23, Mikkelissä 41, Paraisilla 55 ja Lohjalla 42.

Omakotiliitto muistuttaa, että kunnilla on nyt erinomainen tilaisuus lisätä vapaa-ajan asukkaiden määrää ja sitoutumista alueelle pitämällä kunnallismaksut kurissa. Vapaa-ajan asukkaat tuovat kuntiin runsaasti elinvoimaa ja vipinää palveluihin.

Omakotiliitto tutkitutti mökkikustannuksia kolmatta kertaa. Tutkimuksessa vertailtiin mökkeilyn kustannuksia 50 m²:n kokoisessa ja 35 vuotta vanhassa mökissä, joka sijaitsee omalla, 4 500 m²:n tontilla. Mökkiä käyttää neljä henkeä kesällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas, puh. 040 089 3583, janne.tahtikunnas@omakotiliitto.fi


Vapaa-ajan Asukkaiden Liiton puheenjohtaja Tapio Tervo, puh. 040 060 9476, tapio.tervo@omakotiliitto.fi

Kuvat

Vapaa-ajan asukkaat tuovat kuntiin runsaasti vipinää. Kuva: Viivi Handolin
Vapaa-ajan asukkaat tuovat kuntiin runsaasti vipinää. Kuva: Viivi Handolin
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Omakotiliitto ry
Suomen Omakotiliitto ry
Asemapäällikönkatu 12 B
00520 Helsinki

09 680 3710https://www.omakotiliitto.fi

Suomen Omakotiliitto on maamme pientaloasukkaiden ja vapaa-ajan asunnon omistajien valtakunnallinen edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Omakotiliittoon kuuluu 250 vapaaehtoisvoimin toimivaa omakotiyhdistystä ja vapaa-ajan asukkaiden yhdistystä, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on 72 000 jäsentä. Omakotiliitto on maamme 1,1 miljoonan pienkiinteistön omistajan ja 2,7 miljoonan asukkaan asialla. Lisäksi liitto ajaa maamme lähes 500 000 vapaa-ajan asunnon omistajan etua.

Vapaa-ajan Asukkaiden Liitto ry on yksi Suomen Omakotiliiton piirijärjestöistä. Siihen kuuluu 13 paikallista jäsenjärjestöä. Liitto ajaa maamme 500 000 vapaa-ajan asunnon omistajan etua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry

Omakotiliiton tavoite EU-vaaleissa kohtuuhintainen ja kestävä pientaloasuminen19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Suomen Omakotiliitto nostaa esiin pientaloasujien arkeen vaikuttavia asioita tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa kesäkuussa. Omakotiliiton kolme päätavoitetta ovat kohtuulliset asumiskustannukset, pientaloasumisen edistäminen sekä kohtuullinen ja kannustava sääntely. Omakotiliitto vaikuttaa EU-tasolla monella tapaa, muun muassa aktiivisena jäsenenä Euroopan kiinteistönomistajien liitossa UIPI:ssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye