Golden Rainbow Oy

Suositut "Työelämätaidot 2020-luvulla" -aamiaistilaisuudet jatkuvat

Jaa
Golden Rainbow Oy:n järjestämät aamiaistilaisuudet ovat olleet suosittuja. Seuraavaksi on kolmas tilaisuus, jonka aiheena on talous. Puhujana on ravintolajohtaja Anders Löfman, joka kertoo työn merkityksen johtamisesta ja miten se näkyy viivan alla. Toinen puhuja on kauppatieteiden tohtori Mika Aaltonen. Hän esitelmöi tekoälyn ja ihmisen symbioosista.
- Työtyytyväisyys on tulevaisuuden kilpailuvaltti, sanoo toimitusjohtaja Lauri Pyykkönen Golden Rainbowista.
- Työtyytyväisyys on tulevaisuuden kilpailuvaltti, sanoo toimitusjohtaja Lauri Pyykkönen Golden Rainbowista.

Anders Löfman on arvostettu johtaja ravintolamaailmassa. Hän on Carelian, Kuun, KuuKuun ja kahvila TinTin Tangon toimitusjohtaja.

Hänet tunnetaan niin yritysjohtaja- kuin ravintola-ammattilaisten piirissä siitä, että työntekijät viihtyvät hänen johtamissaan ravintoloissa. Hyvä työviihtyvyys on Löfmanin ravintoloissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Aamiaistilaisuudessa Ravintola Careliassa Löfman haluaa jakaa oman visionsa, jonka hän jakoi myös työntekijöidensäkin kanssa sillä seurauksella, että liikevaihto kasvoi ja tuottavuus parani. 

Seikkaperäisesti Löfman tulee kertomaan työn merkityksellisyydestä sekä tarkoituksesta, unohtamatta mitä jää viivan alle.

Tekoäly - ihminen ja kone

Tohtori-dosentti Mika Aaltonen puhuu aamiaistilaisuudessa tekoälystä ja 15. kirjastaan: Tekoäly - ihminen ja kone.

Tekoäly on tullut osaksi suomalaista liiketoimintaa. Mutta työnjako ihmisen ja koneen välillä on epäselvä. Mikä se on? Miten ihmisten ja koneiden muodostamaa tiimiä kannattaisi johtaa? Entä miten tämä muutos pitää huomioida strategiassa juuri nyt? Muun muassa näihin kysymyksiin Aaltonen antaa vastauksen tilaisuudessa.

Tekoäly tulee muuttamaan arkeamme kuten sähkö sata vuotta sitten, miten tilanteen voi ennakoida?

Tulevaisuus tehdään nyt

Tilaisuuden isäntä toimitusjohtaja Lauri Pyykkönen Golden Rainbowista tietää, että kolmikymppiset ja nuoremmat sukupolvet katsovat työelämää toisin kuin vanhemmat sukupolvet. 

- Työelämään astuvat vastavalmistuneet edellyttävät työnantajiltaan arvojensa mukaista toimintaa, jossa kulminoituu työn merkityksellisyys, mielekkäät haasteet ja mukava työyhteisö. Työtyytyväisyys on tulevaisuuden kilpailuvaltti.

- Tervetuloa oppimaan ja keskustelemaan minkälaisia työelämätaitojatarvitaan 2020-luvulla, sanoo tilaisuuden järjestäjä Lauri Pyykkönen. 

Missasitko mahtavat tilaisuudet?

Jäikö epäselväksi miten valmentaja Jussi Ahokas luotsasi Pikkuleijonat kultapokaalin luo?

Tai miksi Nokian River Golfin Kimmo Siraista ei haittaa vaikka asiakaspalvelijan moka johtaisi yrityksen konkurssiin. Lue lisää. 

Seuraava aamiaistilaisuus on tiistaina 5.11.2019 klo 8-10 Ravintola Carelian Juhlakellarissa Mannerheimintie 56 Helsinki, Oopperataloa vastapäätä.

Tilaisuus on maksuton. Se on suunnattu yrityksen työhyvinvoinnista päättäville henkilöille ja medialle.

Lisätietoja:

Lauri Pyykkönen
toimitusjohtaja 

Golden Rainbow Oy
040-2177-060
lauri.pyykkonen@goldenrainbow.fi
www.goldenrainbow.fi

Katso video

Kaikki aamiaistilaisuudet

/tapahtumat, ilmottautuminen

Kutsu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Lauri Pyykkönen – toimitusjohtaja – Golden Rainbow Oy
040-2177 060
lauri.pyykkonen@goldenrainbow.fi
www.goldenrainbow.fi

Kuvat

- Työtyytyväisyys on tulevaisuuden kilpailuvaltti, sanoo toimitusjohtaja Lauri Pyykkönen Golden Rainbowista.
- Työtyytyväisyys on tulevaisuuden kilpailuvaltti, sanoo toimitusjohtaja Lauri Pyykkönen Golden Rainbowista.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Golden Rainbow Oy

HELSINKI

http://www.goldenrainbow.fi/#

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Golden Rainbow Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye