SuPer, Tehy ja ERTO: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Vaikutuksia hoivayrityksiin, kotipalveluun ja varhaiskasvatukseen
18.6.2020 09:00:00 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

SuPer, Tehy ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn. Sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 60 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. Neuvottelut jatkuvat, mutta Sote ry:n keskeiset tavoitteet liittyen palkankorotuksiin, palkkausjärjestelmään ja henkilöstön edustajien toimintaedellytyksiin eivät ole edenneet.
– Olemme pöyristyneitä, että työnantaja ei halua pitää sovitusta kiinni, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola kertoo. – Olemme sopineet jo vuonna 2018, että yhdessä työnantajaliiton kanssa tavoittelemme kannustavaa palkkausjärjestelmää, joka huomioi tehtävien vaativuuden. Tästä jo sovitusta emme ole valmiita luopumaan.
– Saavutimme myös vuonna 2018 valtakunnansovittelijan johdolla ratkaisun, jonka mukaan perusteettomat palkkaerot kuntasektoriin nähden pitää kuroa. Sosiaalipalvelualla maksetaan esimerkiksi hoitajille alempaa palkkaa kuin kuntapuolella ja useat muut ehdot ovat heikompia. Työehtoihin on saatava selkeä parannus, Tehyn lakimies Mirja Kinnunen sanoo.
Hoivakriisi nosti viime vuonna julkisuuteen alan katastrofaalisen tilanteen. Nyt neuvotellaan myös yksityisten hoivakotien työntekijöiden palkoista ja työoloista. Moni hoitaja on jättänyt alan, koska parannusta alan työehtoihin ei ole tullut.
Kuntapuolen sote-sektorilla on ymmärretty työn vaativuuteen perustuvan palkkauksen merkitys jo vuosia sitten. Liitot harmittelevat, että yksityinen hoiva-ala ei halua huolehtia työntekijöistä ja alan vetovoimasta vaan jarruttaa alan kehitystä. Raha pitää nyt investoida henkilöstöön ja varmistaa alan tulevaisuus myös jatkossa.
– Voitontavoittelu ei saa tapahtua työntekijöiden toimeentulon eikä hyvinvoinnin kustannuksella, Erton edunvalvontajohtaja Saara Arola toteaa.
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana järjestöjen jäsenet tekevät töitä normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, jolloin ylityötä ei tehdä eikä vuoroja muuteta.
Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 5698710
Tehyn lakimies Mirja Kinnunen, p. 040 681 5308
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, p. 040 631 6521
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
https://www.superliitto.fi/
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Kotihoidon järjestämisessä rikotaan jatkuvasti lakeja – asiakas- ja työturvallisuus vaarassa16.9.2026 08:52:43 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii hyvinvointialueilta ja päättäjiltä välittömiä toimia kotihoidon suunnan muuttamiseksi. Ikäihmisten kasvanut hoidon tarve, liian vähäinen henkilöstömäärä ja työn huono organisointi vaarantavat asiakas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu vähentää sekä muistisairaiden, omaisten että kotihoidon työntekijöiden taakkaa15.9.2026 16:00:47 EEST | Tiedote
Apulaisoikeusasiamies on julkaissut ratkaisun sosiaalihuollon menettelystä, kun muistisairaan henkilön ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitopaikan myöntämistä on väärin perustein viivytetty tämän puolison kuoleman jälkeen. – Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu on tärkeä linjanveto, kommentoi SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg: Pohteen mittavat säästötoimet ovat kestämättömät – asiakasturvallisuus ja henkilöstön työturvallisuus vaarassa3.9.2026 15:35:36 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vähentää henkilöstöä yhteensä yli 500 henkilötyövuodella. Säästötoimet kohdistuvat myös asiakas- ja potilastyötä tekeviin työntekijöihin, mikä vaarantaa asiakas-, potilas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Hallitus leikkaa ennaltaehkäisystä ja kasvattaa painetta hyvinvointialueille2.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Budjettiriihen päätökset heikentävät varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä samalla, kun hyvinvointialueilta vaaditaan lisää säästöjä. SuPer varoittaa, että seurauksena voivat olla kasvavat palvelujonot, lisääntyvät kustannukset ja henkilöstön entistä kovempi kuormitus.
SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden toteuttamat leikkaukset ovat rankkoja – palvelujen saatavuus ja hoitajien jaksaminen vaarassa31.8.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii loppua hyvinvointialueiden peruspalveluihin kohdistamille leikkauksille. Useat hyvinvointialueet käyvät jopa toistuvia yhteistoimintaneuvotteluita säästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Leikkaukset kohdistuvat ympärivuorokautiseen hoitoon ja kotihoitoon. Säästöjä on haettu hallinnon lisäksi äärirajoilla olevasta asiakastyöstä, hoitohenkilökuntaa on vähennetty tai tarjottu työntekijöille toisenlaisia tehtäviä. Inberg vaatii valtiolta riittävää rahoitusta, jotta hyvinvointialueet pystyvät turvaamaan lakisääteiset palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme