Syyskokoustiedote: Etelä-Savosta nopeiden tietoverkkojen kärkimaakunta
Etelä-Savossa on monilla toimialoilla ollut positiivinen vire, mistä omalta osaltaan kertoo sekä haasteet työvoiman saatavuudessa että edellisenä vuonna 18 % kasvanut yhteisöverotuotto. Jotta positiivinen vire ei hyydy, on aktiivisesti pyrittävä luomaan uutta kilpailukykyetua Etelä-Savoon ottamalla selkeästi katse pitkälle eteenpäin. Rakentamalla Etelä-Savoon maan kattavin ja nopein tietoliikenneyhteyksien kokonaisuus tuodaan maakunta vahvasti kartalle paitsi Suomessa, myös kansainvälisesti. Maailmalta on erinomaisia esimerkkejä siitä, että rohkeat panostukset nopeisiin yhteyksiin on synnyttänyt vahvoja alueellisia yrityskeskittymiä itseään ruokkivalla syklillä. Samassa yhteydessä on turvattava ICT alan osaajien riittävä saatavuus edistämällä koulutusta mm. tietoverkko- ja sovelluspuolella.
Etelä-Savon rooli vahvana vapaa-ajan asumisen maakuntana mahdollistaa nopeiden ja kattavien tietoverkkojen kehittämisen myötä myös vapaa-ajan asukkaiden ja heidän yritystoimintansa hyödyntämisen maakunnan kehittymisessä. Tällöin oleskelua vapaa-ajan asunnolla voidaan nykyisestä huomattavasti pidentää ja tehdä kannattavaksi jopa yritystoiminnan siirtäminen Etelä-Savoon.
Kauppakamari kannustaa kaikkia alueen toimijoita ottamaan nopeiden tietoverkkoyhteyksien edistämisen keskeiseksi strategiseksi tavoitteeksi ja osallistumaan kaikkeen yhteistyöhön, joka edistää sen tavoitteen saavuttamista, että Etelä-Savo voi ilmoittaa olevansa nopeiden tietoverkkojen kärkimaakunta.
====================================================================
Lisäksi syyskokouksessa (12.12.) vahvistettiin Kauppakamarin hallitus vuodelle 2020
Puheenjohtajana jatkaa kolmannelle vuodelle toimitusjohtaja Antti Lipsanen, Rakennusliike U. Lipsanen Oy:stä Pieksämäeltä
Varapuheenjohtajina jatkavat Mikkelistä myyntijohtaja Juha Putkonen MPY Palvelut Oy:stä, Savonlinnasta toimitusjohtaja Ari Hämäläinen, Norelco Oy:stä ja Pieksämäeltä toimitusjohtaja Satu Lipsanen Lipa-Betoni Oy:stä. Varapuheenjohtajat toimivat myös kauppakamariosastojen puheenjohtajina alueillaan.
Muut hallituksen jäsenet ovat:
Jari Himanen, toimitusjohtaja, Suur-Savon Osuuspankki
Heikki Hämäläinen, kauppaneuvos, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo
Kristiina Ketomäki, toimitusjohtaja, Plastep Oy
Harri Kovanen, toimitusjohtaja Piako Oy
Jari Kuosmanen, aluejohtaja, Kesko Oyj/Itä-Suomi
Asko Lammela, toimitusjohtaja, LähiTapiola Savo-Karjala
Kari Leinonen, toimitusjohtaja, Oy Vip Cruise Ltd, Savonlinna
Jukka Mustonen, Kuntayhtymän johtaja, rehtori, Itä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ammattiopisto SAMIedu
Osku Nykänen, toimitusjohtaja, Mikkeli Siivotaan Oy
Mervi Simoska, kunnanjohtaja, Juvan kunta
Jari Suomalainen, toimitusjohtaja Sahakuutio Oy
Reijo Turunen, Senior Advisor, Asianajotoimisto Fenno Mikkeli Oy
Markus Tykkyläinen, toimitusjohtaja, Suur-Savon Sähkö Oy
Hannu Väänänen, Blue Lake Communications Oy
Muut vuoden 2020 luottamushenkilöt, kuten osastojen ja valiokuntien kokoonpanot löytyvät Etelä-Savon kauppakamarin verkkosivuilta www.eskauppakmari.fi/info
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja
Teppo Leinonen
044-770 0592
teppo.leinonen@chamber.fi
Hallituksen puheenjohtaja
Antti Lipsanen
040 300 0506
antti.lipsanen@lipsanen.com
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon kauppakamari on merkittävä alueellinen vaikuttaja ja yritysten edunvalvoja. Me edustamme kattavasti alueen elinkeinoelämää, sillä meillä on useita satoja yritysjäseniä sekä alueen kuntia/kaupunkeja sekä useita yhteisöjä jäseninä. Yhdessä jäsentemme kanssa teemme aktiivista vaikuttamistyötä elinkeinoelämän kehittämiseksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari
Palvelun aatelia -kilpailulla etsitään jälleen timanttisia palvelualan toimijoita2.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon alueelta etsitään jälleen loistavia palvelun tuottajia kilpailussa, johon kuka tahansa voi ehdottaa voittajaa. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja laajaa palvelutarjontaa, eli palvelun aatelia.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta. Kymmenen prosenttia yrityksistä sanoo Trumpin politiikan hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia. Pieni osa yrityksistä, 2,5 prosenttia vastanneista kertoo Trumpin politiikan nopeuttavan tai lisäävän ilmastotoimia. Myöskään EU:n kestävyyssääntelyn keventämisellä ei arvioida olevan suuria muutoksia yritysten ilmastotoimille. Vajaa viisi prosenttia vastaajista arvioi muutosten hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia, kun taas kuusi prosenttia yrityksistä katsoi ilmastotoimien nopeutuvan tai lisääntyvän. Kysely tehtiin kauppakamarien jäsenyrityksille 8-14.4.2025 ja siihen vastasi 1073 yritystä eri puolilta Suomea. Etelä-Savosta vastaajia oli 26, ja vastanneiden yritysten vastaukset muk
Kauppakamarit: Hyvä saavutettavuus ja sujuvat liikenneyhteydet lisäävät kaupunkiseutujen elinvoimaa8.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Laajat työssäkäyntialueet parantavat osaavan työvoiman saatavuutta, mutta edellyttävät toimivia liikenneyhteyksiä ja -palveluja. Keskusta-alueiden elinvoima edellyttää monipuolista saavutettavuutta. Joukkoliikenteen hinnan ja lippuvaihtoehtojen tulisi olla houkuttelevia myös satunnaisesti joukkoliikennettä käyttäville matkustajille.
Kauppakamarit: Hoitoon on päästävä – sotekustannukset läpinäkyviksi4.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Sote-palveluiden uudistamiseen tarvitaan uusi vaihe: hyvinvointialueiden tuottavuutta on parannettava keskittymällä vahvemmin toimintatapojen muuttamiseen. Hoitoon on päästävä ja se onnistuu parhaiten, kun hyvinvointialue toimii yhteistyössä alueen yritysten kanssa sote-palveluiden tuottamisessa. Kustannustehokkuuden perusedellytys on kustannusten läpinäkyvyyden lisääminen.
Kauppakamarit: Kuntaveron jatkuva korottaminen ei ole ratkaisu – kuntien panostettava kasvuun2.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kuntaveron jatkuva korottaminen ei voi olla ratkaisu kuntatalouden ongelmiin vaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Veronkiristysten tie on kuljettu loppuun, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme