Taco Bell ja Restel avaavat ensimmäisen Taco Bell -ravintolan Suomeen
Pitkän odotuksen jälkeen Taco Bell rantautuu syksyllä 2017 ensimmäistä kertaa Suomeen, tarkemmin sanottuna pääkaupunkiseudulle. Etelä-Kaliforniasta lähtöisin olevan brändi ja Restel ovat tehneet monivuotisen sopimuksen, joka sisältää useita ravintoloita. Restel palkkaa satoja työntekijöitä asteittain avattaviin Taco Bell -ravintoloihin. Ketjun tavoitteena on avata kolme ravintolaa vuoden loppuun mennessä.
Etelä-Kaliforniasta lähtöisin olevan Taco Bellin saapumisesta Suomeen on liikkunut huhuja jo vuosia. Ketjun saamiseksi Suomeen on olemassa jopa muutaman vuoden takainen vetoomus, jonka sadat suomalaiset ovat allekirjoittaneet. Tänä syksynä kuluttajien toiveesta tulee totta.
YUM! Brands -yhtiöön kuuluva Taco Bell perustettiin Etelä-Kaliforniassa 1962. Brändin perustaja Glen Bell oli edelläkävijä pikaruokaliiketoiminnassa ja hän halusi tehdä asioita eri tavalla kuin muut; hän halusi luoda asioita ensimmäisenä. Tästä esimerkkinä olivat Glenin ensimmäisenä kehittämä rapea taco sekä hänen luomansa ”free refill” -konsepti juomiin. Jatkoa näille ”ensimmäisille” on Taco Bell -ravintolan avaaminen tänä vuonna Suomeen, joka on ketjun ensimmäinen ravintola Pohjois-Euroopassa.
Brändi pysyy uskollisena maailmalla kuuluisaksi muodostuneelle ruokalistalleen saapuessaan Suomeen. Suomalaiset pääsevät nauttimaan Taco Bell -klassikoista kuten Crunchy Tacoista, Crunchwrap Supremesta sekä erilaisista burritoista, quesadilloista, nachoista ja monista muista herkuista.
Restel palkkaa yli 300 uutta työntekijää Taco Bell Suomen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Rekrytointi on jo käynnistynyt, ja Taco Bellin työntekijöiksi innokkaasti haluavat voivat käydä osoitteessa tacobell.enjoy.fi.
”Olemme Suomen suurin hotelli- ja ravintola-alan toimija, ja näin ollen meillä on mahdollisuuksia tuoda jatkuvasti uusia palveluja kuluttajille. Taco Bell on tästä hyvä esimerkki. Restel on investoimassa vuosien 2017–2019 aikana yli 100 miljoonaa euroa hotelli- ja ravintolatoimintansa kehittämiseen. Investointien myötä tullaan tarvitsemaan myös tuhansia uusia työntekijöitä.”, sanoo toimitusjohtaja Mikael Backman.
Taco-fanit, jotka haluavat tietää lisää Taco Bell Suomesta, voivat tutustua brändiin ja sen elämäntyyliin Instagramissa ja Facebookissa. Taco Bellillä on maailmanlaajuisesti lähes 7 000 ravintolaa 24 eri maassa. Euroopassa Taco Bell -ravintoloita on 59. Lähimpänä Suomea sijaitseva ketjun ravintola on huhtikuussa 2017 ovensa avannut Taco Bell Hollannissa.
Kiinnostaisiko sinua työskennellä Taco Bellillä? Katso lisätietoja osoitteessa tacobell.enjoy.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Mikael Backman, toimitusjohtaja Restel, puh. 040 484 1268, mikael.backman@restel.fi
Sarita Lehtinen, ketjujohtaja Restel, puh. 040 527 6899, sarita.lehtinen@restel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Restel Oy on Suomen johtava hotelli- ja ravintola-alan yritys. Konserniin kuuluu 43 hotellia ja 250 ravintolaa. Restelin liikevaihto vuonna 2016 oli 394 M €. Restelin hotelleja ovat kotimaiset Cumulus City & Resort -ketju ja Hotelli Seurahuone Helsinki, kansainväliset Holiday Inn -hotellit, Crowne Plaza Helsinki ja Hotel Indigo Helsinki - Boulevard. Ravintoloihin kuuluvat mm. BURGER KING®-, Rax Buffet-, HelmiSimpukka-, Bistro Cumulus-, Grillsson-, Huviretki-, Martina-, Wanha Mestari- ja Hemingway’s -ravintolat.
Yum! Brands Inc:in tytäryhtiö Taco Bell Corp. on maailman johtava meksikolaistyylinen pikaruokaravintolabrändi. Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan toiveen mukaisesti, ja tuotteissa on runsaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Maailmanlaajuisesti ketjun ravintoloissa vierailee yli 40 miljoonaa asiakasta viikoittain, ja heille halutaan tarjota poikkeuksellista arvoa sekä loistavaa palvelua. Yhdysvaltojen ulkopuolella Taco Bellillä on yli 350 ravintolaa yhteensä 24 maassa ja brändin tavoitteena on laajentaa kansainvälinen toimintansa tuhanteen ravintolaan vuoteen 2022 mennessä. Yritys ja sen franchise-sopimuksella toimivat yrittäjät pyörittävät yhteensä yli 7 000 ravintolaa, joiden myynti on yli 9 miljardia dollaria vuodessa. Vuoteen 2022 mennessä brändi haluaa saavuttaa maailmanlaajuisesti 15 miljardin dollarin myynnin ja operoida yhteensä 9 000 ravintolaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Restelin Hemingway’s-juomaravintolaketju siirtyy Tulikuuma Kumpu Oy:lle22.4.2024 16:00:00 EEST | Tiedote
Yrityskauppa tarjoaa Hemingway´sille hyvän mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä juomaravintolaliiketoimintaan erikoistuneen omistajan käsissä.
Classic Pizza ja Makaronitehdas avaavat marraskuussa ravintolan saman katon alle Turun keskustaan4.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Uudet ravintolat tuovat Turun sydämeen, Hansakortteliin, herkullisia makuja ja laadukkaita raaka-aineita pizzojen ja pastojen muodossa.
Järvenpään K-Citymarketista tutuksi tullut RAITO Sushi avaa Helsingin päärautatieasemalle24.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Aidot japanilaiset sushit rantautuvat vihdoin Järvenpäästä myös Helsingin keskustaan! Järvenpään K-Citymarketista tutuksi tullut RAITO Sushi avaa torstaina 31.8. oman ravintolan Helsingin päärautatieasemalle keskushalliin yhteistyössä Restelin Food&Events Ruokaravintoloiden kanssa.
Restel palauttaa yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa22.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Restel palauttaa huhtikuussa päättyneen yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa. Pernod Ricardin emoyhtiö on ilmoittanut 12.5.2023 julkaistussa tiedotteessaan lopettaneensa viennin Venäjälle ja viimeistelee markkinalta poistumista. Tämän johdosta Restel ei näe enää syytä jatkaa huhtikuussa annettua hankintakieltoa Pernod Ricardin tuotteiden osalta.
Restel lopettaa yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa17.4.2023 10:35:32 EEST | Uutinen
Restel on päättänyt lopettaa yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa toistaiseksi. Kaikki Pernod Ricardin tuotteet on asetettu Restelin ravintoloissa hankintakieltoon. Syy yhteistyön päättämiselle on Pernod Ricardin harjoittama vientitoiminta Venäjän markkinoille. Restel pitää Venäjän yli vuosi sitten aloittamia sotatoimia kaikilta osin tuomittavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme