Talouspolitiikan arviointineuvosto (TPAN)

Talouspolitiikan arviointineuvosto asetettiin neljän vuoden toimikaudeksi

Jaa
Valtioneuvosto asetti talouspolitiikan arviointineuvoston toimikaudelle 1.4.2023–31.3.2027. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspoliittisen päätöksenteon ja sen valmistelun laatua, avoimuutta ja ymmärrettävyyttä.

Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014. Neuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta sekä taustaraportteja. Viimeisin vuosiraportti julkaistiin 1.2.2023.

Talouspolitiikan arviointineuvoston nimittämistapa korostaa sen riippumattomuutta. Kuten aiemminkin, valtiovarainministeriö pyysi yliopistojen taloustieteellisiltä yksiköiltä yhteisen ehdotuksen neuvoston puheenjohtajaksi ja kolmeksi jäseneksi. Suomen Akatemialta pyydettiin ehdotus muita yhteiskuntatieteitä edustavaksi jäseneksi.

Valtioneuvosto hyväksyi 2.2.2023 valtiovarainministeriön esityksen talouspolitiikan arviointineuvoston kokoonpanosta:

Jäsenet 1.4.2023–31.3.2027:

Professori Niku Määttänen, Helsingin yliopisto (neuvoston puheenjohtaja)

Professori Tuukka Saarimaa, Aalto-yliopisto

Professori Liisa Häikiö, Tampereen yliopisto

Jäsenet 1.4.2023–31.3.2025:

Työelämäprofessori Seija Ilmakunnas, Jyväskylän yliopisto

Professori Hilde Bjørnland, BI Norwegian Business School

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Talouspolitiikan arviointineuvosto (TPAN)
Talouspolitiikan arviointineuvosto (TPAN)



https://www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/

Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun. Neuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta. Lisäksi neuvosto julkaisee taustaraportteja talouspolitiikan eri teemoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Talouspolitiikan arviointineuvosto (TPAN)

Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti: Suomen satsaukset vihreisiin innovaatioihin ovat laskussa4.4.2023 07:26:26 EEST | Tiedote

Suomi on ollut asukaslukuun suhteutettuna yksi maailman eniten innovoivia maita. Suomen T&K-panostukset ovat kuitenkin laskeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana innovaatioiden patentointi kokonaisuudessaan ja yllättäen myös ympäristöteknologioiden patentointi on laskenut. Paras tieto teknologisen kehityksen mahdollisuuksista on yrityksillä itsellään. Siksi on ensi sijassa pidettävä huoli siitä, että tutkimukselle ja kehitykselle otolliset yhteiskunnan rakenteet ja rahoitus ovat kunnossa.

Ekonomipolitiskt råd: Nästa regering behöver en trovärdig plan för skattepolitisk anpassning och för att bekämpa klimatförändringarna1.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Covid-19-pandemin och den aktuella krisen har visat hur viktigt det är att regeringen klarar av att stimulera ekonomin. Med hänsyn till det långvariga underskottet i de offentliga finanserna bör den nya regeringens mandatperiod inledas med en trovärdig plan för skattepolitisk anpassning. Den allt stramare klimatpolitiken runtom i EU kommer även att påverka Finland.

Talouspolitiikan arviointineuvosto: Seuraavan hallituksen on luotava uskottava suunnitelma talouden vakauttamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi1.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Pandemia ja Ukrainassa puhjennut sota ovat osoittaneet, että talouspolitiikan kyky tukea taloutta on tärkeää. Talouden pysyvän alijäämän johdosta uuden hallituksen tulisi aloittaa sopeutussuunnitelman toteuttaminen heti kautensa alussa. Euroopan tiukentuvilla ilmastotavoitteilla tulee olemaan taloudellisia vaikutuksia myös Suomelle.

Finnish Economic Policy Council background report: Lump-sum transfers are the most effective way to address unequal fuel tax burdens to low-income households18.1.2023 07:03:00 EET | Press release

According to a background report for the Finnish Economic Policy Council, lump-sum transfers are better at improving the equity of fuel taxation compared to reductions in income or fuel taxes. Tax reductions would disproportionately benefit high-income households. Furthermore, reductions in fuel taxes could create harmful incentives to increase driving.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme