Taloyhtiöille tulossa lisäaikaa yhtiökokousten pitämiseen
12.3.2021 14:03:01 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote

Kiinteistöliitto on tyytyväinen taloyhtiöille tulossa olevasta lisäajasta, jota liitto toivoi myös asiaa koskeneessa lausunnossaan aiemmin maaliskuussa. Lisäajasta huolimatta Kiinteistöliitto kannustaa silti taloyhtiöitä pitämään varsinaiset yhtiökokouksensa normaalin aikataulun mukaan, jos tämä on turvallisesti mahdollista. Tässä apuna ovat erilaiset etäkokousmahdollisuudet ja muut koronatilanteeseen liittyvät turvajärjestelyt.
”Suosittelemme, että kaikki ne taloyhtiöt, joille yhtiökokouksen järjestäminen on koronatilanteesta huolimatta mahdollista, pitäisivät yhtiökokouksensa normaalissa aikataulussa. Tämä on tärkeää, jotta taloyhtiöt saavat tehtyä tarpeelliset päätöksensä eivätkä esimerkiksi korjaushankkeet viivästy pitämättä jääneen yhtiökokouksen vuoksi”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Vaarana yhtiökokousten lykkääntymisessä on myös se, että lisäajan loppumetreille syksyyn syntyy yhtiökokousruuhkaa, joka hankaloittaisi esimerkiksi isännöitsijöiden työtä.
Tulkinta muuttunut - kokoontumisrajoitukset eivät koske taloyhtiöitä
Aluehallintoviranomaisen uuden tulkinnan mukaan kokoontumisrajoitukset eivät koske asunto-osakeyhtiöitä. Koronaan liittyvistä turvallisuusjärjestelyistä on kuitenkin pidettävä kiinni. Käsien puhdistamismahdollisuudesta on huolehdittava ja lisäksi kokouksen osallistujien paikat on sijoitettava riittävän etäälle toisistaan. Suositeltavaa on myös käyttää kasvomaskia ja noudattaa muita THL:n voimassa olevia ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
”Kiinteistöliitto toivoo, että muuttuneesta tulkinnasta huolimatta yhtiökokousten turvalliseen järjestämiseen kiinnitetään kärjistyneessä koronapandemian tilanteessa erityistä huomiota”, Pynnönen korostaa.
Yhteyshenkilöt
Kristel Pynnönenapulaispäälakimies
Puh:040 579 6978kristel.pynnonen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto esittää yksinkertaisia ja selkeitä ehtoja uuteen taloyhtiöiden energia-avustukseen23.6.2026 09:08:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että taloyhtiöiden uuden energia-avustuksen ehdot ovat selkeät ja helposti ymmärrettävät. Valtioneuvoston avustuksia koskeva asetus on saatettava voimaan nopeasti, jotta taloyhtiöt pääsevät etenemään korjaushankkeissaan.
Taloyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti hidastunut17.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on edelleen hidastunut. Kiinteistöliiton kyselyn perusteella kerrostaloissa keskimääräinen nousu on 1,5 prosenttia ja rivitaloissa 2,8 prosenttia vuonna 2026. Kerrostaloyhtiöissä keskimääräinen vastiketason kasvuvauhti on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän.
Taloyhtiöillä parannettavaa toiminnan suunnitelmallisuuden suhteen9.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöissä on tarvetta lisätä suunnitelmallisuutta erityisesti energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Vain pieni osa taloyhtiöistä on asettanut tavoitteita esimerkiksi energian- ja vedenkulutukseen liittyen, vaikka näillä olisi iso merkitys asumiskustannusten sekä asumisen päästöjen näkökulmasta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Korkeimman oikeuden ratkaisu liukastumistapaukseen ei tuo uutta taloyhtiön vastuuseen8.6.2026 11:41:39 EEST | Tiedote
Korkein oikeus antoi hiljattain ratkaisunsa vuonna 2013 tapahtuneeseen tapaturmaan, jossa opiskelija liukastui opiskelija-asuntosäätiön omistaman kerrostalon pihalla ja vammautui pysyvästi. Kiinteistönomistajan vastuuseen ratkaisu ei tuo uutta näkökulmaa, sillä valituslupa korkeimpaan oikeuteen oli myönnetty koskien vain kiinteistönomistajan väitteitä korvauksista syntyneen velan vanhentumisesta.
Hallitus päättää taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöistä2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöt ja mahdolliset käytöstä perittävät maksut on hyvä sopia hallituksessa. Säännöistä ja maksuista on tärkeää viestiä kaikille osakkaille ja asukkaille, jotta yhteisten tilojen käyttö sujuu hyvässä hengessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

