Taloyhtiön hallituspalkkiot erittäin maltillisia
20.4.2022 08:55:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

Kokouskohtainen palkkio on yleisin vaihtoehto. Vastaajien taloyhtiöissä hallituksen puheenjohtaja saa keskimäärin sadan euron korvauksen jokaisesta kokouksesta. Toiseksi yleisin vaihtoehto, vuosipalkkio, on mediaaniltaan 370 euroa. Pääkaupunkiseudulla puheenjohtajan kuukausipalkkion mediaani on jonkin verran muuta Suomea korkeampi, vuosipalkkion kohdalla kaksinkertainen.
Noin 10 prosenttia vastanneiden taloyhtiöiden puheenjohtajapalkkioista maksetaan kokouskohtaisen ja aikaan sidotun palkkion yhdistelmänä. Selvästi yleisin näistä vaihtoehdoista näyttää olevan kokouskohtainen + vuosipalkkiojärjestely.
Miltei 60 prosenttia vastanneista taloyhtiöistä palkitsee puheenjohtajan lisäksi muita hallituksen jäseniä. Kerrostaloissa lukema on miltei 70, ja rivitaloissa 33 prosenttia. Muiden jäsenten mediaanipalkkio on kokousta kohden 70 euroa, ja vuosipalkkion kohdalla 200 euroa. Pääkaupunkiseudulla keskipalkkiot olivat muuta Suomea jonkin verran korkeammat.
”Kokouskohtaisen palkkion mediaani ei ollut juuri noussut neljässä vuodessa, mutta kausipalkkioiden tasossa kasvua oli nähtävissä. Edelleenkin taloyhtiöiden hallituspalkkiot ovat erittäin maltillisia ottaen huomioon taloyhtiöiden aseman noin 2,5 miljoonan suomalaisen asumisen järjestäjänä ja kiinteistöomaisuuden arvon ylläpitäjinä”, toteaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.
Suurin osa tyytyväisiä palkkioiden tasoon
Selvä enemmistö kyselyyn vastanneista hallitusjäsenistä pitää hallituksen puheenjohtajalle ja muille jäsenille maksettavia palkkioita työmäärään nähden sopivina. Kuitenkin kolmasosa vastanneista katsoo, että hallituksen puheenjohtajalle maksettava palkkio on liian pieni. Puheenjohtajana toimivista vastaajista näin ajatteli 40 prosenttia.
Hallituksen jäsenille maksettavia palkkioita pitää liian pienenä 19 prosenttia vastanneista. Rivitaloyhtiöissä runsas kolmannes piti hallituksen jäsenten palkkioita liian pieninä työmäärään nähden. Puheenjohtajien tyytyväisyys omien ja hallituksen jäsenten palkkiotasoon oli jonkin verran pienempää kuin muiden jäsenten.
”Taloyhtiöiden hallitustyötä tekevät ihmiset ovat paljon vartijoina, ja toimintaympäristö on ollut viime vuosina isossa muutoksessa. Koronapandemia ja kustannustason viimeaikojen nousu tuovat lisäpainetta vastuuhenkilöille. Siihen nähden tyytyväisyys erittäin kohtuullisiin hallituspalkkioihin vain korostaa hallitusjäsenten korkeaa sitoutumista taloyhtiöiden strategisiin tavoitteisiin järjestää asumispalveluita ja ylläpitää omaisuuden arvoa”, painottaa Jukka Kero.
Hallitusammattilaisten käyttö edelleen harvinaista
Vain kolme prosenttia kyselyyn vastanneista Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöiden edustajista kertoo, että heidän taloyhtiössään on vuonna 2021 käytetty ulkopuolista hallitusammattilaista. Osuus ei ole muuttunut neljän vuoden takaisesta. Hallitusammattilaista käyttäneissä taloyhtiöissä ammattilainen on useimmiten toiminut puheenjohtajana. Hallitusammattilaista käyttäneiden taloyhtiöiden edustajista 84 prosenttia oli tyytyväisiä ulkopuolisen ammattilaisen toimintaan.
Ulkopuolisen ammattilaisen käyttöön on päädytty useista syistä. Päätös käyttää ulkopuolista ja ulkopuolisen palkkaaminen siksi, ettei omasta yhtiöstä löytynyt puheenjohtajaa tai jäsentä olivat yhtä suuria osuuksiltaan, 30 prosenttia. Yksittäisen hankkeen takia ulkopuolisen käyttöön oli päätynyt runsaat viidennes ulkopuolisia palkanneista vastaajista.
Hallitusammattilaisen vuosipalkkion mediaani oli vastausten perusteella 1000 euroa. Neljännes ilmoitetuista palkkioista oli korkeintaan 400 euroa ja neljännes enemmän kuin 2450 euroa vuodessa. Suurimmillaan hallitusammattilaiselle oli maksettu vastausten perusteella 18 000 euron palkkio vuoden ajalta. Hallitusammattilaisille maksetuista palkkioista raportoi varsin pieni määrä, 91 vastaajaa.
Yhteyshenkilöt
Jukka Keropääekonomisti
Puh:09 1667 6226jukka.kero@kiinteistoliitto.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto esittää yksinkertaisia ja selkeitä ehtoja uuteen taloyhtiöiden energia-avustukseen23.6.2026 09:08:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että taloyhtiöiden uuden energia-avustuksen ehdot ovat selkeät ja helposti ymmärrettävät. Valtioneuvoston avustuksia koskeva asetus on saatettava voimaan nopeasti, jotta taloyhtiöt pääsevät etenemään korjaushankkeissaan.
Taloyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti hidastunut17.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on edelleen hidastunut. Kiinteistöliiton kyselyn perusteella kerrostaloissa keskimääräinen nousu on 1,5 prosenttia ja rivitaloissa 2,8 prosenttia vuonna 2026. Kerrostaloyhtiöissä keskimääräinen vastiketason kasvuvauhti on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän.
Taloyhtiöillä parannettavaa toiminnan suunnitelmallisuuden suhteen9.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöissä on tarvetta lisätä suunnitelmallisuutta erityisesti energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Vain pieni osa taloyhtiöistä on asettanut tavoitteita esimerkiksi energian- ja vedenkulutukseen liittyen, vaikka näillä olisi iso merkitys asumiskustannusten sekä asumisen päästöjen näkökulmasta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Korkeimman oikeuden ratkaisu liukastumistapaukseen ei tuo uutta taloyhtiön vastuuseen8.6.2026 11:41:39 EEST | Tiedote
Korkein oikeus antoi hiljattain ratkaisunsa vuonna 2013 tapahtuneeseen tapaturmaan, jossa opiskelija liukastui opiskelija-asuntosäätiön omistaman kerrostalon pihalla ja vammautui pysyvästi. Kiinteistönomistajan vastuuseen ratkaisu ei tuo uutta näkökulmaa, sillä valituslupa korkeimpaan oikeuteen oli myönnetty koskien vain kiinteistönomistajan väitteitä korvauksista syntyneen velan vanhentumisesta.
Hallitus päättää taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöistä2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöt ja mahdolliset käytöstä perittävät maksut on hyvä sopia hallituksessa. Säännöistä ja maksuista on tärkeää viestiä kaikille osakkaille ja asukkaille, jotta yhteisten tilojen käyttö sujuu hyvässä hengessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

