Tammi

Tammen kevään 2021 kirjat on julkistettu

Jaa
Tammen keväässä on luvassa vahvoja kotimaisia tekijöitä, ajankohtaista tietokirjallisuutta ja runsas kattaus lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Saara Turunen vakiinnuttaa asemansa kotimaisen kirjallisuuden terävimmässä kärjessä kolmannella romaanillaan. Stella Harasek kirjoittaa esikoisromaanissaan mahdottomasta rakkaudesta. Tietokirjoissa julkaistaan koskettava elämäkerta muusikko Pave Maijasesta. Emeritusprofessori Markku Henrikssonin Tähtilipun maa kokoaa Yhdysvaltain historian yksiin kansiin. Suosikkitubettajat Elina ja Sofia kehottavat kirjassaan Rohkeasti sinä! kaikkia lapsia olemaan rohkeasti sellaisia kuin ovat.

Lataa kevätkatalogi tästä linkistä: https://issuu.com/kirja/docs/tammi_kevat_2021

Kotimainen kaunokirjallisuus

Saara Turusen kolmatta romaania on odotettu kiihkeästi, eikä turhaan: Järjettömiä asioita kertoo erään suhteen tarinan ja avaa samalla yhteiskunnallisen keskustelun parisuhteen normeista. Turunen on kritisoinut kirjallisuuden kaanonin miehisyyttä ja pääsee nyt vaikuttamaan siihen suoraan. Hänen yhdessä Petra Maisosen kanssa toimittamansa Suurteoksia kokoaa yhteen 20 kiinnostavaa suomalaiskirjailijaa, jotka esittelevät heitä vavahduttaneen teoksen. Saara Cantellin toinen romaani Kaikki tuoksuu lumelta on herkin vedoin piirretty perhetarina. Ensimmäisellä Tarja Kulho -romaanillaan suuren suosion saavuttanut Paula Noronen vie päähenkilönsä tällä kerralla kesämökille. Tarja Kulho – Lomille lompsis ilmestyy huhtikuussa. Stella Harasek kuvaa esikoisromaanissaan Pimeä aine repivää ihmissuhdetta, rinnakkaisia todellisuuksia sekä maailman katsomista kameran etsimen läpi. Toinen kevään esikoisromaani, Sofia Pekkarisen Luna 2.0 on oivaltava viihderomaani nuoren naisen paineista ja identiteetin etsinnästä. Historiallisen viihteen mestarin Pirjo Tuomisen Charlotan tarina on romaani säätyrajojen uhkaamasta rakkaudesta tsaarinajan Suomessa. Annamari Marttisen romaani Häiriömerkintä kertoo tunteisiin käyvästi, kuinka velkakierre ajaa perheellisen naisen elämän umpikujaan. KRP:n rikosylikonstaapeli Niko Rantsi vie poliisityön ytimeen toisessa dekkarissaan Kuka viereesi jää. Matti Remeksen hyväntuulinen dekkari Norjalainen tyttöystävä kehii jännitystä Hangon helteisissä päivissä. Petri Karran trillerissä Kylmä taivas sydänkirurgi lankeaa tappavan kauniiseen ensirakkauteensa. Patricia G. Bertényin jännitysromaani Pimeyden kirja vie lukijan halki Euroopan seuraamaan hyvän ja pahan taistelua. Markku Ropposen dekkarissa Kuhala ja kuuma kultahippu yksityisetsivä jäljittää koiransa kanssa kultaa palkkamurhaaja kintereillään. Toukokuussa Tammi julkaisee suomeksi Finlandia-ehdokkaana olevan Ann-Luise Bertellin romaanin Heiman (suom. Vappu Orlov), joka on Pohjanmaalle sijoittuva sukusaaga.

Suomennettu kaunokirjallisuus

Tuttuun tapaan käännöskirjallisuuden uuden vuoden avaa Stephen Kingin Mitä enemmän verta (suom. Ilkka Rekiaro) jossa legendaarinen kirjailija on parhaimmillaan. Christian Ungen Tekla-sarjan avaus Läpi veden, läpi tulen (suom. Anu Heino) on sairaalatrilleri Sillan ja Stieg Larssonin hengessä. Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarja jatkuu osalla Maan alla (suom. Anna Kangasmaa). Islantilaisen Ragnar Jónassonin Pimeys (suom. Vilja-Tuulia Huotarinen) aloittaa uuden jylhän rikossarjan. Jane Harperin Kadonnut mies (suom. Mari Hallivuori) on murhamysteeri ja perhedraama Australian polttavan auringon alla. Håkan Nesserin kiehtova Barbarotti-sarja saa kuudennen osansa, Koston jumalatar (suom. Aleksi Milonoff). Keltaisessa kirjastossa julkaistaan keväällä kaksi teosta. Elizabeth Stroutin romaanissa Olive, taas (suom. Kristiina Rikman) rakastettu äkämys Olive Kitteridge tekee paluun. Pascal Mercierin Sanojen paino (suom. Tuulia Tipa) on pohdiskeleva romaani kielestä ja oman äänen löytämisestä. Ruotsalaisen Karin Smirnoffin menestysromaani Lähdin veljen luo (suom. Outi Menna) on vaikuttava kuin pohjoisen oma Pieni elämä. Emma Jane Unsworthin draamakomedia Aikuiset (suom. Kaisa Kattelus) on hauskempi kuin Sally Rooney ja epätoivoisempi kuin Fleabag. Marian Keyesin Isot ihmiset (suom. Lea Peuronpuro) on mestarikomediennen täsmäisku näennäisen onnelliseen perheeseen. Ranskalaisen Julien Sandrelin Unelmien listassa (suom. Lotta Toivanen) äiti alkaa toteuttaa koomassa makaavan poikansa toiveita. Nicolas Barreaun Rakkauskirjeitä Montmartrelle (suom. Kristiina Vaara) on lumoava romaani rakkaudesta ja kirjoittamisesta. Julia Quinnin Bridgerton on valloittavaa epookkia 1800-luvun alun Englannista, ja sarja alkaa myös Netflixillä 25.12. Avausosa Salainen sopimus (suom. Laura Liimatainen) esittelee kahdeksan Bridgertonin sisarusta.

Tietokirjallisuus

Pave Maijanen on yksi sukupolvensa suurista suomalaismuusikoista. Musiikkitoimittaja Tommi Saarelan kirjoittama elämäkerta Pave Maijanen – Elämän nälkä on ikonisen lauluntekijän elämäntyön summa. Riikka Karppisen ja Joonas Lehtosen Sodankylän Jeanne d’Arc on ainutlaatuinen kertomus nuoren syrjäkylillä kasvaneen vihreän aktivistin Riikka Karppisen matkasta kansalaisvaikuttajaksi ja suosituksi poliitikoksi. Deborah Feldmanin Unorthodox – Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni (suom. Ilkka Rekiaro) on tositarina Netflix-ilmiön taustalla. Selma van de Perren Nimeni on Selma (suom. Mari Janatuinen) on juutalaisen vastarintataistelijan hämmästyttävä selviytymistarina. Merete Mazzarellan Syksystä syksyyn (suom. Raija Rintamäki) on koskettavaa pohdintaa ajan olemuksesta. Pirkko Kotirinnan Hilma af Klintin arvoitus on lumoava kertomus aikaansa edellä kulkeneesta taiteilijasta. Emeritusprofessori Markku Henrikssonin Tähtilipun maa kertoo Yhdysvaltain alueen historian aina varhaisista intiaanikulttuureista vuoden 2020 presidentinvaaleihin asti. Erkki Tuomioja kysyy Tulevaisuuden varjossa -teoksessaan tekijöitä, jotka voivat tuhota ihmiskunnan ja etsii vastauksia, miten se voidaan estää. Tutkija Reima Launosen Taistelu työstä on tiekartta inhimillisempään, mielekkäämpään ja tasa-arvoisempaan työelämään. Petteri Taalas on Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerinä ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturintamassa. Taalas kertoo tietokirjassaan Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin faktat ja asettaa ongelmien ratkaisukeinot mittasuhteisiin. Lilly Korpiolan ja Petro Poutasen Korona – riskiyhteiskunnan musta joutsen on tietokirja koronan yhteiskunnallisista vaikutuksista. Ville Eloranta ja Lotta Jalava paljastavat teoksessaan Sana sanasta uutta ja yllättävää tietoa kielestämme ja yksittäisistä sanoista. Tanskalainen psykologian professori Svend Brinkmann vie teoksessaan Mitä on olla ihminen? matkalle ihmisyyden ja ajattelun ytimeen. Tiedetoimittaja Juha Matias Lehtosen tietokirja Terveys ja humpuuki selvittää terveyteen liittyviä vääriä uskomuksia ja niiden historiaa Suomessa. Päivi Laitinen tekee kirjassaan Outojen otusten jäljillä tutkimusretkiä lumimiesten, vesihirviöiden ja muiden merkillisten olentojen maailmaan. Jo marraskuussa 2020 ilmestynyt Lotta-Sofia Saahkon Papan kanssa kahvilla on tuskin jäänyt keneltäkään huomaamatta. 85-vuotiaan pappa Jorma Saahkon evakkotarina on ollut rakastettu myyntimenestys.

Uutisankkuri ja personal trainer Ripsa Koskinen-Papunen antaa vaivattomia vinkkejä hyvinvoinnin lisäämiseksi teoksessaan Ripsaus parempaa elämää. Lotta Backlundin Sano kyllä! näyttää miten saada reippaudella suhteetonta etua työelämässä ja muussakin elämässä. Kirsi Saivosalmen Levon vallankumous auttaa lepäämään ja uusiutumaan restoratiivisen joogan avulla. Will Bulsiewiczin Kuiduilla kuntoon (suom. Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo) sisältää ruokaohjelmia täynnä suolistoa hellivää kasvisruokaa. Saunaterapeutti Terhi Ruudun Hoitava sauna on inspiroiva kirja terveysvaikutteisesta saunakulttuurista. Ida Wirak Trettevikin Neuleiden vuosi (suom. Heli Mäntyranta) inspiroi luomaan neulojan vaatekaapin koko vuodeksi. Magnus Rietzin upeasti kuvitettu Itämeren majakat (suom. Iiro Kuuranne) vie lukijan tutustumismatkalle Itämeren rantojen lukuisiin majakoihin.

Lasten- ja nuortenkirjat

Tammen lasten- ja nuortenkirjojen listalta löytyy tänäkin keväänä korkealaatuista ja innostavaa lukemista kaiken ikäisille. Jo joulukuussa 2020 ilmestyy J.K. Rowlingin lumoava seikkailusatu Ikkabog (suom. Jaana Kapari-Jatta) jonka kuvituksen ovat tehneet suomalaiset lapset. Pienempien katselukirja Muumilaakso – Ystävät yhdessä! sisältää liikuteltavia muumihahmoja. Upeasti kuvitettu Muumipeikko hattivattien saarella (suom. Katariina Heilala) on huima kesäinen seikkailu. Hannele Huovi, Soili Perkiö ja Matti Kallio ovat luoneet upeaa uutta muumimusiikkia. Seitsemäntoista laulun kokonaisuus Muumiperhe laulaa, OHOI! julkaistaan huippuartistien esittämänä kaikilla keskeisimmillä jakelualustoilla. Kirja sisältää laulujen sanat, nuotit ja paljon muuta. Sven Nordqvistin uutuus on liikkuvia osia sisältävä katselukirja Viiru ja Pesonen rakentavat auton. Maarit Lallin aikuisen surua lapsen näkökulmasta käsittelevässä esikoiskirjassa Tiitus ja Tilda – Hymykuopat on Sanna Manderin kuvitus. Richard Scarryn Puput! (suom. Katariina Heilala) on nostalginen katselukirja. My Little Pony -satukokoelmassa on luvassa Sisarrusäpinöitä. Riikka Jäntin Pikku hiiri pääsee telttaretkelle. Henna Ryynäsen teoksessa Myry ja Karibian kuikelo suomenpystykorva Myryä kohtaa vaaleanpunainen yllätys. Pasi Lönnin kirjoittama ja Pirita Tolvasen kuvittama Rallitalli juhlistaa Jyväskylän MM-rallin 70-vuotismerkkipäivää. Pinja Meretojan esikoiskirja Pullervo on suuri kirja saimaannorpista. Barbara Cantinin zombitytöstä kertova sarja jatkuu osalla Mortina ja loma Lumolammella (suom. Katariina Heilala). Hienossa luukkukirjojen sarjassa Kysy ja kurkista! (suom. Sari Kumpulainen) tutkitaan säätä.

Paula Norosen suosikkisarjassa on vuorossa Yökoulu ja karmiva luokkaretki. Paula Noronen ja Minna Kivelä ovat yhdessä kirjoittaneet RadioPlaysta tuttuja Hulluja satuja. Riemukas kuvitus on Aiju Salmisen. Monipuolinen Paula Noronen jatkaa myös Terese Bastin kuvittamaa Supermarsu-sarjaa osalla Supermarsu ja vieraat viemäristä. Timo Parvelan Ella-sarja uudistui syksyllä, ja nyt on Anni Nykäsen kuvittamana vuorossa ajankohtainen Ella ja kaverit etäkoulussa. Timo Parvelan suositun Pate-sarjan kahdeksas osa Pate ja Alaskan aarre on Pasi Pitkäsen kuvittama. Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimistosta julkaistaan kaksi kirjaa, Muodin arvoitus (suom. Outi Menna) ja Lasse-Maijan kesälomakirja 4. Suosikkitubettajat Elina ja Sofia kannustavat lapsia ja nuoria arvostamaan toistensa ainutlaatuisuutta kirjassa Rohkeasti sinä! Heppakirjojen ystävät odottavat Lin Hallbergin kirjaa Tavataan tallilla, Sinttu! (suom. Marvi Jalo). Sarjassa ilmestyy myös tietopainotteinen kuvakirja Aloita ratsastus Sintun kanssa (suom. Marvi Jalo).

Kevään hillittömimmät kirjat ovat Sam Copelandin Sami muuttuu mammutiksi (suom. Jaana Kapari-Jatta), Dav Pilkeyn Koiramies ja kirppujen herra (suom. Jaana Kapari-Jatta) sekä Jenny Pearsonin Freddien superihmeellinen seikkailu (suom. Kaisa Kattelus). Helena Dahlgrenin Star Stable – Sielunratsastajat -sarja jatkuu kolmannella osalla Pimeys laskeutuu (suom. Heli Naski). Salla Simukan upea Matalapaine / Korkeapaine kertoo yhden helteisen kesän tapahtumat kahdesta eri näkökulmasta. Hank Greenin Loistavan hullu hanke (suom. Kaisa Kattelus) on viihdyttävä scifi-mysteeri. Keväällä ilmestyy myös Christopher Paolinin Infinitum. Tähtien meri (suom. Ilkka Rekiaro), kaksiosaisen avaruusseikkailun ensimmäinen osa.

Kevään Disney, Marvel ja Star Wars -kirjoista löytyy viihdyttäviä uusia seikkailuja ja rakastettuja nostalgisia tarinoita kaiken ikäisille. Tammen Disney-kirjat vievät ikimuistoisiin, yhteisiin lukuhetkiin, Ankkalinnan väen keskeltä aina galaktisiin seikkailuihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:


Johanna Harkkila ǀ viestintäpäällikkö ǀ +359 41 449 7274 ǀ johanna.harkkila@tammi.fi
Jaakko Mikkola ǀ viestintäpäällikkö ǀ +358 44 584 4655 ǀ jaakko.mikkola@wsoy.fi


Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus@tammi.fi

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Hanna Brotheruksen uutuusteos Äitini, tyttäreni käsittelee elämän haurainta ja vahvinta suhdetta9.4.2024 14:47:53 EEST | Tiedote

Kahden rakastetun romaanin jälkeen Hanna Brotherus julkaisee kauniin haastatteluteoksen, joka sisältää ainutlaatuisia tarinoita äidin ja tyttären suhteesta. Hän kutsui erilaisia äitejä ja tyttäriä keskusteluihin löytääkseen uusia näkökulmia ja peilatakseen omia ajatuksiaan. Tiistaina 23.4. ilmestyvässä teoksessa Äitini, tyttäreni (Tammi) kokemuksiaan avaavat esimerkiksi Katja Ståhl, Eva Wahlström, Minna Tervamäki ja Aira Samulin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye