Pouttu Muu

Tässä se on: Ensimmäinen oikeasti makkaralle maistuva kasvigrillimakkara!

Jaa
Poutun toimitusjohtaja Mikko Karell: “Haastan kaikki tekemään grillien äärellä ihmiskokeita ja vertaamaan eri tuotteita.”

Pouttu toi kauppoihin ensimmäisen suomalaisen oikeasti makkaralle maistuvan kasvipohjaisen grillimakkaran. Saatavilla on kaksi makua, Muu Original ja Muu Jalapeno-vuusto. Samaan aikaan markkinoille tulivat myös Muu Kasvigrilletti ja Muu Royale kasviburgerpihvi. 

Kannuksessa valmistettu Pouttu Muu kasvigrillimakkara on grillimakkaralle maistuva, kuoreton ja sataprosenttisesti lihaton grillimakkara. Se sopii yhtä hyvin grilliin, pannulle kuin nuotiollekin. Pouttu Muu kasvigrillimakkarassa on kolmannes vähemmän rasvaa kuin grillimakkaroissa keskimäärin. Muu-tuotteet valmistetaan tuulivoimalla. 

“Lihattoman, mutta oikeasti makkaralle maistuvan grillimakkaran valmistaminen oli meillä heti Pouttu Muu -tuotesarjaa suunnitellessa yhtenä tärkeimpänä tavoitteena. Tähän asti kaikki nakkeja tai makkaroita jäljittelevät kasvipohjaiset tuotteet eivät välttämättä ole maistuneet sekasyöjille tai lihan makuun tottuneille”, Poutun toimitusjohtaja Mikko Karell sanoo. 

Pouttu toi Muu-sarjan tuotteet markkinoille syyskuun lopussa 2019. Ensimmäinen tuote oli lihalle maistuva burgerpihvi. Sitä seurasivat kasvipyörykkä, nugetti ja lopulta kasvijauhis. Siinä missä kasvijauhis on suunniteltu korvaamaan jauheliha arkisessa ruoanlaitossa, kaikki muut tuotteet sopivat loistavasti myös grilliin. 

“Grillikausi on alkamaisillaan ja ihmiset nauttivat luonnosta. Siksi haastan nyt kaikki tekemään grillien äärellä ihmiskokeita ja vertaamaan Pouttu Muu kasvigrillimakkaraa eri tuotteisiin. Paitsi lihallisiin grillimakkaroihin niin myös kaikkiin kasvipohjaisiin makkaroihin ja nakkeihin”, Karell sanoo. 

Pouttu on perinteinen kannuslainen lihatalo, joka on tehnyt merkittävän muutoksen omassa tuotannossaan ja etenkin lihan käytössä.

”Olemme vähentäneet vuodesta 2016 lihankulutustamme 50 prosentilla. Haluamme muuttaa maailmaa ja mahdollistaa sen, että mahdollisimman moni pystyy tekemään muutoksen muuttamalla ruokailutottumuksiaan. Pouttu Muu grillimakkara sopii kaikille ruokavalioille ja vartalotyypeille. Kannattaa huomata, että Muu jalapeno-vuustossa on kolmannes vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin perinteisissä grillimakkaroissa. Väittäisin, että grillaajalle muutoksen tekeminen ei ole koskaan ollut helpompaa kuin nyt.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Santtu Parkkonen
0400911130
santtu@mellakkahelsinki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pouttu Muu
Pouttu Muu
Tehtaankatu 1
69100 Kannus

020 77191https://www.pouttu.fi/

Pouttu on vuonna 1938 perustettu, Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa toimiva lihanjalostaja. Poutun nimi on yritystoiminnan alkutaipaleista asti yhdistetty vahvaan liha-alan osaamiseen. Yrityksen sisällä on aina arvostettu kotimaista ammattitaitoa ja korostettu suomalaisen työn ja paikallisen tekemisen merkitystä. Uudella vuosituhannella monet asiat ovat muuttuneet, mutta Poutun periaatteet pitävät yhä. Pouttu työllistää tällä hetkellä yli 200 ihmistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pouttu Muu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye