Teknologiateollisuus ry lahjoittaa Jyväskylän yliopistolle 100 000 euroa jo toistamiseen
11.4.2022 13:44:38 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Teknologiateollisuuden osaajatarveselvityksen mukaan toimiala tarvitsee kymmenen vuoden sisällä 130 000 uutta osaajaa.
– Nyt jos koskaan on koulutuksen laatuun ja tutkimukseen investoimisen aika. Osaajapula on haitannut jo pitkään yritysten kestävää kasvua, ja maailmanpolitiikan muuttuneen tilanteen vuoksi vihreän siirtymän sekä siihen liittyvän uuden osaamisen tarve on aiempaakin kriittisempää. Meidän on koko kansakuntana vahvistettava omia kyvyykkyyksiämme, ja teknologinen osaaminen ja edelläkävijyys on Suomi-talon peruskivi, sanoo Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle.
- On hienoa, että Teknologiateollisuus ry on päättänyt osallistua kampanjaamme kahtena vuonna. Tämä antaa myös erinomaisen muistutuksen muillekin mahdollisuudesta hyödyntää valtion vastinraha ja verovähennysoikeus kahdella tilikaudella. Lahjoitus vahvistaa uuden DI-koulutuksemme opetus- ja tutkimustyötä, rehtori Keijo Hämäläinen kiittää.
Teknologiateollisuus ry lahjoittaa yhteensä neljä miljoonaa euroa yliopistoille, joilla on tekniikan alan koulutusvastuu. Lahjoituksen saavat Aalto-yliopisto, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT, Oulun, Turun, Tampereen, Vaasan ja Jyväskylän yliopistot, Åbo Akademi sekä Itä-Suomen yliopisto.
Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Jokainen lahjoituseuro voi tuottaa yliopistolle jopa 2,5-kertaisen vastinrahan. Keräysaika jatkuu 30.6.2022 saakka.
Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Minna Helle, puh: 050 341 4884
Rehtori Keijo Hämäläinen, puh. 040 6800 215, keijo.hamalainen@jyu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

