OmaKamu ry

Tennisliitto ja OmaKamu yhteistyöhön

Jaa
Suomen Tennisliitto ja OmaKamu aloittavat yhteistyön, jossa nostetaan esille liikunnan positiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin.
OmaKamu-toiminnassa on alkuvaiheesta lähtien ollut mukana miesten maajoukkuekapteeni Jarkko Nieminen ja vuodesta 2019 lähtien myös naisten maajoukkuekapteeni Emma Laine. Keskellä OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko. Kuva: Juha Laitalainen
OmaKamu-toiminnassa on alkuvaiheesta lähtien ollut mukana miesten maajoukkuekapteeni Jarkko Nieminen ja vuodesta 2019 lähtien myös naisten maajoukkuekapteeni Emma Laine. Keskellä OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko. Kuva: Juha Laitalainen

OmaKamu on organisoinut vapaaehtoistoimintaa vuodesta 2013 lähtien. OmaKamu-toiminnassa luotettavat aikuiset ovat kavereina tukea tarvitseville lapsille. Tennisliiton ja OmaKamun yhteistyössä korostetaan vastuullisuutta ja liikunnan positiivisia vaikutuksia. Osana yhteistyötä järjestetään rentoja liikunnallisia tapahtumia lapsille ja aikuisille. OmaKamu nähdään myös esimerkiksi syksyn Suomi–Intia Davis Cup -maaottelussa esittelemässä toimintaansa.

– Olemme todella iloisia, että pääsemme tekemään syvemmin yhteistyötä OmaKamu ry:n kanssa. Olemme tehneet yksittäisiä tapahtumayhteistöitä jo aiemmin, mutta nyt pääsemme suunnittelemaan ja toteuttamaan myös laajempia kokonaisuuksia lasten ja nuorten toiminnan parissa. Yhteistyömme linkittyy vahvasti vastuullisuusohjelmaamme. Haluamme mahdollistaa liikunnan ja tenniksen elämyksiä niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin, kommentoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

– Liikunnalla on lapsen sosiaaliseen ja fyysiseen kehitykseen suuri merkitys. Jarkko Niemisen tultua mukaan OmaKamu-toimintaan oli luonnollista, että tenniksestä tuli liikuntamuoto, johon olemme voineet lapsia ja vapaaehtoisiamme tutustuttaa, kertoo OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko.

– Käytännössä yhteistyömme Tennisliiton kanssa alkoi jo yli vuosi sitten. Alusta alkaen yhteistyö on tuntunut erittäin helpolta ja aidosti toimintaamme tukevalta. Olemme erittäin iloisia, että voimme yhteistyösopimuksen kautta tehdä yhteistyötä entistä suunnitelmallisemmin ja tavoitteellisemmin lasten hyvinvoinnin parantamiseksi, Puukko jatkaa.

OmaKamu-toiminnassa on alkuvaiheesta lähtien ollut mukana miesten maajoukkuekapteeni Jarkko Nieminen ja vuodesta 2019 lähtien myös naisten maajoukkuekapteeni Emma Laine. Kaksikko oli mukana OmaKamun 2020 lokakuussa järjestämässä tapahtumassa, josta voit lukea lisää täältä.

– OmaKamu-toiminta on todella yksilöllistä ja siinä parhaimmillaan saavutetaan koko elämän mittainen luottamussuhde, Jarkko Nieminen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Teemu Purho, toimitusjohtaja, Suomen Tennisliitto
teemu.purho(at)tennis.fi, +358 40 523 1797


Pekka Puukko, toiminnanjohtaja, OmaKamu ry
pekka.puukko(at)omakamu.fi, +358 50 543 8383

Kuvat

OmaKamu-toiminnassa on alkuvaiheesta lähtien ollut mukana miesten maajoukkuekapteeni Jarkko Nieminen ja vuodesta 2019 lähtien myös naisten maajoukkuekapteeni Emma Laine. Keskellä OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko. Kuva: Juha Laitalainen
OmaKamu-toiminnassa on alkuvaiheesta lähtien ollut mukana miesten maajoukkuekapteeni Jarkko Nieminen ja vuodesta 2019 lähtien myös naisten maajoukkuekapteeni Emma Laine. Keskellä OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko. Kuva: Juha Laitalainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

OmaKamu ry
Marjaniementie 74 (Iiris-keskus)
00930 Helsinki

0505438383https://www.omakamu.fi

OmaKamu ry on vuonna 2013 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka organisoi lasten ja nuorten kanssa toteutettavaa vapaaehtoista aikuiskaveritoimintaa, OmaKamu-toimintaa. Koulutamme vapaaehtoisia aikuisia kavereita lapsille, jotka tarvitsevat elämäänsä lisää turvallisia aikuisia pitkäaikaiseksi

OmaKamu-toimintaa toteutetaan pääkaupunkiseudun lisäksi yhteistyöjärjestöjen kautta Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Vuonna 2022 OmaKamu-toiminta käynnistyi Tampereella. Toimintamme kautta noin 160 lapsella on turvallinen aikuisen kaveri pitkäaikaisena tukenaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta OmaKamu ry

Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnistää Tampereella OmaKamu-toiminnan – Vapaaehtoistoiminnasta tukea lasten ja lapsiperheiden arkeen2.6.2022 11:46:22 EEST | Tiedote

Koronavuosien ja Ukrainan sotatilanteen takia on lasten tuen tarve lisääntynyt entisestään. Lapsia ja lapsiperheitä tuetaan monin tavoin kunnallisen sosiaalitoimen kautta, mutta tarve ylittää tarjonnan moninkertaisesti. Täydentävää tukea lapsiperheille tarvitaan järjestöiltä. Vastatakseen paikallisten lasten ja nuorten avun tarpeeseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiri ry on käynnistänyt yhteistyön OmaKamu ry:n kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on organisoida OmaKamu ry:n toimintamallin mukaista vapaaehtoistoimintaa, jossa aikuiset tukevat lasten ja lapsiperheiden arkea toimimalla lasten aikuiskavereina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye