Teollisuuteen investointirahaa ja hankkeilla kohti ajankohtaisia haasteita

Keuruulainen kaalituotteista tunnettu Vaissi Oy tekee yli miljoonan euron investoinnin uusiin toimitiloihin. Uusilla valmisruoka- ja kimchituotteilla vahvistetaan erityisesti vähittäiskauppojen valikoimaa. Lannoitevalmistaja Tikalan Oy Saarijärveltä niin ikään tehostaa tuotantoaan yli miljoonan euron investoinnilla, jossa tuotantotilat muutetaan toimivammiksi ja kasvatetaan volyymejä. Kasvuinvestointeja tehdään myös Uuraisilla Metallisorvaamo Pitkänen Oy:ssä ja Säilyke Herttua Oy:ssä. Yhteensä ELY-keskus rahoitti yrityksiä noin 900 000 eurolla, mikä tarkoittaa 3,4 miljoonan euron kokonaisinvestointeja.
ELY-keskus myönsi lisäksi yhdeksälle keskisuomalaiselle kehittämishankkeelle yhteensä 1,2 miljoonan euron rahoituksen. Ajankohtaisina teemoina hankkeissa keskitytään ilmastonmuutokseen sopeutumiseen niin metsissä, pelloilla kuin ihmisten arjessa. Lisäksi parannetaan vesihuollon huoltovarmuutta ja suuren muutoksen kokeneen turvetuotantoalan sopeuttamista nykytilanteeseen. Myös matkailun toimialan kehittäminen näkyy vahvasti uusissa hankkeissa.
Leader-ryhmiltä reilu 500 000 euroa maaseudun kehittämiseen
Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat samalla vuosineljänneksellä maaseudun yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä yhteensä 544 600 eurolla, josta yrityksille myönnettiin noin 16 300 euroa ja yhteisöille noin 528 300 euroa. Yritystukea myönnettiin Aalto Panimo Oy:lle, joka aloittaa Säynätsalossa panimotuotannon sekä Kyyjärvelle Veljekset Parkkosen koneinvestointiin.
Yleishyödyllisissä hankkeissa parannetaan maaseudun asukkaiden liikuntamahdollisuuksia muun muassa edistämällä pyöräillen tapahtuvaa lähimatkailua. Jämsän Sorvajärven alueella rakennetaan kolmen kilometrin mittainen luontoliikuntapolku ja Lievestuoreelle tehdään kuntoportaat.
Äänekosken alueelle etsitään uusia tapoja lisätä hiilinieluja maatalouskäytöstä poistuneille peltoalueille. Saarijärvellä kehitellään paikkakunnalle omaa Saarijärvi-menua ja Jämsässä tuotetaan liikkuvia taidetyöpajoja. Muissa hankkeissa kunnostetaan kylien yhteisiä tiloja, niin kylätaloja kuin leikkipaikkoja. Lisäksi sekä JyväsRiihi että Viisari toteuttavat alueillaan teemahankkeet, joissa alueen yhdistykset tekevät rahoituksen avulla pieniä yhteisöjen toiminnallisuutta tai viihtyisyyttä edistäviä investointeja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen p. 0295 024 577, Keski-Suomen ELY-keskus
Leader-ryhmien hanke- ja yritysrahoitus: www.keskisuomenmaaseutu.fi/yhteystiedot
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen ELY-keskusVapaudenkatu 58, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Ison Pörrin siltaremontti kantatiellä 69 valmistuu reilusti etuajassa22.10.2025 08:36:56 EEST | Tiedote
Urakoitsijan ripeän toiminnan ansiosta kahdelle kesälle suunniteltu liikennehaitta Ison Pörrin sillalla Äänekosken ja Laukaan rajamailla lyheni yhden kesän mittaiseksi. Kaikki työt sillalla saadaan tehdyksi jo marraskuun loppuun mennessä.
Työttömyys syyskuussa 13,2 prosenttia21.10.2025 08:01:17 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa yhteensä 16 701 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 299 (8,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 233 henkilöä vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli syyskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 663, joka on 511 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 656, joka on 337 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksessa17.10.2025 08:17:17 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen 2,9 miljoonaa euroa kesällä15.10.2025 11:00:05 EEST | Tiedote
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen myönnettiin 2,9 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta heinä-syyskuussa 2025. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai laajakaistahanke Viitasaarella.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame — tervetuloa työpajaan Muurameen 22.10.202515.10.2025 07:46:09 EEST | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointi etenee tiehankkeessa valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, YVA ja yleissuunnitelma, Jyväskylä ja Muurame. YVA-ohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto, jonka pohjalta työstetään YVA-selostusta. Lokakuussa järjestetään kaikille avoin työpaja, jossa esitellään arvioitavat vaihtoehdot ja kuullaan paikallisten näkemyksiä niiden jatkojalostamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
